Puheenjohtajalta
Työterveyslääkäri 3 / 2021 9
Hyvät kollegat!
S yksy saapui toiveikkuutta herättäen
COVID-19-rokotuskattavuuden kohentuessa.
STLY:n Yhdessä työkyvyn tukena -koulutuksesta
on tätä kirjoittaessani muutama
päivä. Tämä ”Työterveyshuollon liukkaan
kelin kurssi lääkärille” oli jälleen antoisa.
Mukana oli yli 50 kollegaa, joista suurin osa etäyhteyksillä.
Epidemiatilanne salli vihdoin luennoitsijoiden lisäksi
muutaman osallistujan läsnäolon
paikan päällä, väljästi 50-paikkaisessa
koulutustilassa. Tämä
mahdollisti vapaamuotoisemman
rupattelun taukojen aikana ja
oli muistutus siitä, miten iso osa
yhdistystoimintaa on kohtaaminen,
verkostoituminen ja ajatusten
vaihto. Toisaalta sähköinen
alusta tuo uusia mahdollisuuksia
vuorovaikutukselle osallistujien
välillä myös luentojen aikana
ja tuntuu sopivasti madaltavan
kynnystä esittää kysymyksiä luennoitsijoille.
Haluan sydämestäni kiittää
kaikkia, jotka tekevät vapaaehtoista työtä työterveyslääkäreiden
koulutusten eteen, joko STLY:n hallituksessa,
lehtemme toimituksessa, paikallisyhdistyksissä tai muussa
yhdistys- tai järjestötoiminnassa. Tekemistä on koronaaikana
ollut ihan yhtä paljon kuin ennenkin, usein vaativampana,
kun toimintatapoja on jouduttu miettimään
uudelleen ja improvisoimaan pitkin matkaa. Olen puheenjohtajana
yhdistyksemme hallituksessa, jonka yhtä
jäsentä en ole tavannut vielä koskaan! Silti olemme työstäneet
hänen kanssaan erinäisiä kannanottoja – onhan tämä
aika kummallista. Samanaikaisesti kaikille yhdistysaktiiveille
kuuluva palkinto, eli yhteiset illanvietot ja verkos-
toituminen, on jäänyt saamatta. Arvostan suuresti tällaista
sitoutuneisuutta yhteisten asioiden hoitamiseen.
Toivon, että teillä kaikilla on aikaa pysähtyä tämän
lehden äärelle. Ota kuppi teetä tai kahvia, käytä muutama
minuutti ja lue ainakin sisällysluettelo – sen jälkeen
on mahdotonta olla jatkamatta pitemmälle. Lehtemme
toimitus on koonnut huikean kokonaisuuden erilaisia näkökulmia
oman ammattikuntamme työturvallisuudesta ja
toisaalta aivotyön kuormituksesta.
Myös katsaukset ajankohtaisiin
TYKYTUO- ja TYÖOTE-
hankkeisiin ovat ydinasioiden
äärellä vahvistaen rooliamme
lääketieteen erikoisalojen kentässä
keskeisenä osana työikäisten
hoitoketjuja. Esittelemme myös
ehdokkaamme Lääkäriliiton valtuuskunnan
vaaleihin. Erikoisalamme
rooli ei aina hahmotu
muiden alojen kollegoille, joten
on tärkeää, että olemme laajalla
rintamalla edustettuna Lääkäriliitossa
tuomassa työterveyslääkäreiden
näkökulmaa myös liiton
päätöksentekoon.
Syyskokouksessa marraskuun alussa on tilaa muutamalle
uudelle jäsenelle STLY:n hallituksessa – harkitsethan
asiaa! Jos kiinnostuit, ole yhteydessä joko nykyisiin
hallituksen jäseniin tai omaan paikallisyhdistykseesi. Yhdistystoimintaan
hakeutuu mitä mainiointa porukkaa,
suosittelen lämpimästi.
Työn iloa syksyyn ja toivottavasti tavataan marraskuussa
75-vuotisjuhlissa!
Anniina Anttila, STLY:n puheenjohtaja