Taulukko 2. Työtapaturmakuntoutuksen
palvelukirjo
28 Työterveyslääkäri 3 / 2021
veyslääkärinsä vastaanotolle. Varhaisen
vaiheen työkykytiedosta on etua,
jos myöhemmin järjestetään esimerkiksi
työkykyneuvottelu työhön palaamisen
turvaamiseksi.
Hoitolaitokset ja vakuutusyhtiöt
kehittävät toimintamalleja, joiden
yhtenä tarkoituksena on nopeuttaa
tapaturmavammojen diagnosointia
ja työntekijän työhön paluuta. Hoitoketjujen
sujuvuuteen, laatuun ja
sitä kautta työkyvyttömyysaikoihin
voidaan vaikuttaa. Lisäksi asiakasyritysten
vakuutusmaksurasitusta
voidaan pienentää merkittävästi,
etenkin ennenaikaista tapaturmaeläköitymistä
vähentämällä. Työterveyslääkärin
on hyvä tuntea nämä toimintamallit.
Työterveyshuollon rooli
on keskeinen työntekijän työhön
palauttamisessa vaikean tapaturmavamman
jälkeen, vaikka hoito olisi
kliinisen erikoisalan vastuulla.
Vakuutusyhtiöillä on työtapaturmavahingoissa
lakiin perustuva oikeus
ohjata työntekijä valitsemaansa
hoitopaikkaan, mutta vakuutusyhtiöt
eivät enää käytä aiemmassa laajuudessa
ohjausoikeuttaan. On usein
toivottavaa, että tapaturmavamma
hoidetaan samassa paikassa kuin missä
työterveyshuolto on. Tällöin vamman
hoitoon ja työhön paluuseen liittyvä
tarpeellinen tieto liikkuu sujuvammin
kuin erillisten terveyspalveluyritysten
tai -tuottajien välillä.
Lääkinnällinen ja ammatillinen
kuntoutus ja työhön
paluun tuki
Tapaturmavakuutusyhtiöt korvaavat sekä
lääkinnällistä että ammatillista kuntoutusta,
kun tarve johtuu työtapaturmasta.
Lääkinnällisellä kuntoutuksella
pyritään parantamaan toimintakykyä
ja ammatillisella kuntoutuksella turvaamaan
ansiokykyä. Kuntoutuksen
toimenpiteitä voivat olla esimerkiksi
tutkimukset, työ- ja koulutuskokeilut,
työhönvalmennus tai koulutus (taulukko
2). Ammatillisen kuntoutuksen
ajalta maksetaan kuntoutusrahaa.
Ammatillisen kuntoutuksen tarpeen
selvittäminen vakuutusyhtiössä
käynnistyy, kun työ- tai toimintakyky
tai ansiomahdollisuudet ovat vahingon
Kuva 1.
Lääkinnällinen kuntoutus (toimintakyky)
• Kuntoutusselvittely
• Avo- ja laitoskuntoutusjaksot
• Apuvälineet
• Sopeutumisvalmennus
• Asunnon muutostyöt
• Asumiskokeilu
• Palveluasuminen
• Tulkki
• Matkat kuntoutukseen
• Muut
Ammatillinen kuntoutus (ansiokyky)
• Kuntoutusselvittely
• Työ- ja koulutuskokeilut
• Työhönvalmennus
• Koulutus
• Yritystuki (laina)
• Työpaikan apuvälineet
• Matkat
• Vaikeavammaisen matka ja kulkuneuvo työhön
• Muut