Ajankohtaista
Työkyvyn puolesta –
TYKYTUO-ESR-hanke ohjautumisen
ja yhteistyön kehittäjänä
TYKYTUO-hankkeessa on tartuttu yhteiskunnalliseen haasteeseen tuoda
työterveyshuoltoa lähemmäksi muuta terveydenhuoltoa ja samalla edistää
työpaikkojen kanssa tehtävää yhteistyötä.
Työterveyslääkäri 3 / 2021 31
T yökyvyn tuella pidempiä
työuria ja tuottavuutta
– Toimintamallit monialaiseen
yhteistyöhön (TYKYTUO)
-ESR-hankkeen
tavoitteena on edistää työkyvyn
tuen varhaista tunnistamista,
työkykyä tukeviin palveluihin ohjautumista,
työterveyshuollon ja työpaikkojen
tavoitteellista yhteistyötä ja näin
tukea työssä jatkamista tai työhön paluuta.
Lisäksi hankkeessa tuotetaan tutkittua
tietoa työterveysyhteistyöstä sekä
kehitetään hyviä käytäntöjä ja toimintamalleja
työterveysyhteistyöhön.
Hankkeeseen osallistuvat Tampereen
yliopisto, Pihlajalinna ja Työterveyslaitos,
joista ensin mainittu koordinoi
hanketta. Hanke on alkanut 3/2020
ja se jatkuu 9/2022 asti. Käytännön
toteutuksessa on kolme osiota, joista
ensimmäisen toteuttavat Tampereen
yliopisto ja Pihlajalinna, toisen Työterveyslaitos
ja kolmas, hanketoimijoiden
yhteinen osuus toteutetaan asiantuntijapaneelin
tukemana (kuva 1).
Ensimmäinen osio
– potilasohjaus ja
varhainen tunnistaminen
terveydenhuollossa
Ensimmäinen osio jakautuu kolmeen
eri terveydenhuollon osa-alueeseen
keskittyvään kokonaisuuteen: perusterveydenhuoltoon,
erikoissairaanhoitoon
ja työterveyshuoltoon. Tavoitteena on
vahvistaa toimijoiden välistä yhteistyötä
ja edistää potilaiden ohjautumista työkyvyn
tuen palveluihin.
Perusterveydenhuolto
Vuoden 2020 lopulla aloitettiin Parkanon
ja Mänttä-Vilppulan perusterveydenhuollossa
kaikkia työikäisiä potilaita
koskeva interventio. Paikkakuntien terveyskeskuksissa
otettiin käyttöön uusi
sairauskertomuksen merkintäkäytäntö
sekä Lähi-TOIKE-palvelu. Merkintä-
Anna Siukola (yhteyshenkilö)
Projektipäällikkö
Tampereen yliopisto, terveystieteiden ja
terveysteknologian tiedekunta
anna.siukola@tuni.fi
Lauri Vähätalo
Hankeasiantuntija
Tampereen yliopisto, terveystieteiden ja
terveysteknologian tiedekunta
lauri.vahatalo@tuni.fi
Sanna Pesonen
Tutkija
Työterveyslaitos, Työterveysyksikkö
sanna.pesonen@ttl.fi
Hanna Hakulinen
Tutkimuspäällikkö
Työterveyslaitos, Työterveysyksikkö
hanna.hakulinen@ttl.fi
Riitta Sauni
Professori, työterveyshuolto ja työlääketiede
Tampereen yliopisto, terveystieteiden ja
terveysteknologian tiedekunta
riitta.sauni@tuni.fi
link
link
link
link
link