Sydän- ja verisuonisairauksien
Käypä hoito -suositukset ja
työterveyshuolto
Käypä hoito -suosituksia luetaan laajalti, ja ne ohjaavat voimakkaasti sairauksien
hoitokäytäntöjä. Siksi suositusten tulisi olla selkeitä ja tarjota käytännön
työkaluja ja ohjeita käyttäjilleen. Entä kuinka työterveyshuolto ja sen
tarpeet niissä näkyvät? Artikkeli perehtyy tästä näkökulmasta yhdeksään
suositukseen. Ilahduttavaa kehitystä on tapahtunut kuudessa vuodessa –
kehitystyötä ja vaikuttamista tarvitaan kuitenkin edelleen.
Hakusanalla ”sydän” Terveysportista
löytyy yhdeksän
ensisijaista Käypä hoito
-suositusta. Suosituksia
arvioidaan työterveyshuollon näkökulmasta:
onko niissä huomioitu työkykyä
tai seurantaohjeita? Sairauksien hoito
on suosituksissa tietysti kattavasti kuvattu.
Keskeiset löydökset on kuvattu
lyhyesti taulukossa 1.
MITEN TYÖTERVEYSHUOLTO,
TYÖKYKY JA SAIRAUDEN SEURANTA
SUOSITUKSISSA NÄKYVÄT?
Jokaisen suosituksen alussa on mainittu
aihepiirit (erikoisalat), jota suositus koskee:
kolmessa suosituksessa yhdeksästä
työterveyshuolto on mainittu, kuudessa
ei. Kohderyhmänä työterveyshuolto on
66 TYÖTERV E Y S L Ä Ä K Ä R I 4 / 2 0 1 8
mainittu erikseen kahdessa suosituksessa,
osassa se sisältyy ilmaukseen ”kaikki
näiden sairauksien hoitoon osallistuvat”.
Neljässä suosituksessa ei ole mainittu
työkykyvaikutuksia tai -arviointia
sanallakaan. Sepelvaltimotautikohtaussuosituksessa
todetaan vain, että ”Työkyvyn
arvioinnissa käytetään yleisiä sepelvaltimotautipotilaan
arviointiperusteita”.
Miksi näitä perusteita ei mainita
edes lyhyesti tai anneta linkkiä? Ohjaus
voisi olla vaikka Stabiili angina pectoris
-suositukseen, jossa työn etiologista
merkitystä sairaudelle on sivuttu ja työkyvyn
arviointia sekä ammatillisenkin
kuntoutuksen keinoja on käyty läpi niin
hyvin, että jokaisen työterveyslääkärin
kannattaisi se lukea. Myös sydämen vajaatoimintapotilaiden
työkykyä ja ammatillisen
kuntoutuksen mahdollisuuksia
on käsitelty kohtuullisen hyvin.
Seurantaohjeita annetaan tai käsitellään
noin puolessa suosituksia vähintään
kohtuullisesti, neljässä ei ollenkaan.
Miksi ei – jos sairautta ei tarvitse
seurata, tarvitseeko sitä hoitaakaan?
JOHTOPÄÄTÖKSIÄ JA POHDINTAA
Positiivista on, että työterveyshuolto ja
työkykyasiat on otettu jo tässäkin määrin
huomioon – vastaavanlaisessa selvityksessä
kuusi vuotta sitten (Heikkinen
2012) tulos oli lähes nolla.
Kun yhdeksästä suosituksesta vain
2–3 on työterveyslääkäriä selvästi hyödyttäviä,
on selvää, etteivät suositusten
laatijat osaa ottaa työkykyä, sairauksien
Jarmo Heikkinen
Työterveyshuollon kliininen opettaja
jarmo.k.heikkinen(at)uef.fi