
 
		ja pahimmillaan koko ihmistä, olemme  
 tilanteessa,  joka  muistuttaa  meitä  teollisuusajan  
 varhaisista  vuosista.  Sen  yksi  
 tunnettu  visuaalinen  muistikuva  liittyy  
 Charles Chapliniin, joka elokuvassa Nykyaika  
 on  koneen  orja.  Kiireen  lisääntyessä  
 hän lopulta pyörii suuren koneen  
 hammasrattaiden  välissä.  Nytkin  on  
 nähtävissä, että kone tai digitaalinen laite  
 voi olla ihmistä julmempi isäntä: se ei  
 tunne mitään empatiaa eikä hyväksy inhimillisiä  
 arjen ilmiöitä. Laitteiston asettamat  
 tehokkuusvaatimukset  saattavat  
 olla  armottomat:  pitää  aina  olla  täydellinen, 
  olipa työntekijällä sitten millainen  
 elämäntilanne tai päivä tahansa.  
 TEKNOLOGIA ON NEUTRAALIA,  
 IHMISEN TOIMINTA ON RATKAISEVAA 
 Teknologia  ei  kuitenkaan  itsessään  ole  
 hyvä tai paha. Kyseessä on valinta, jonka  
 loppukädessä tekee aina ihminen. Kaikki  
 riippuu siitä, miten ja mihin tarkoitukseen  
 teknologisia mahdollisuuksia käytetään. 
  Samaa teknologiaa voidaan käyttää  
 eri  tavoin.  Kaikki,  mikä  on  teknisesti  
 mahdollista toteuttaa, ei ole sosiaalisesti  
 tai eettisesti hyväksyttävää. Etiikan merkitys  
 korostuu,  sillä  talouden  tulee  olla  
 ihmistä varten eikä toisin päin. Nyt keskustellaan  
 tietosuojasta  ja kerätyn datan  
 käytöstä. Nämä keskustelut ovat tärkeitä  
 jos ja kun haluamme teknologian palvelevan  
 ihmisten hyvinvointia. Tulevaisuudessa  
 ja kenties piankin keskustelemme  
 esimerkiksi vauva- ja seksirobottien ynnä  
 muiden  rooleista  osana  elämää,  ja  lisää  
 14  TYÖTERV E Y S L Ä Ä K Ä R I   3   /   2 0 1 8  
 on tulossa eikä loppua näy. 
 On  havaittavissa,  että  työyhteisöt  
 toimivat  hyvin  eri  tavoin  saman  teknologian  
 hyödyntämisessä. Hyvissä  työyhteisöissä  
 ihminen  on  keskiössä.  Niissä  
 työntekijät  osallistuvat  suunnitteluun  
 ja  päätöksentekoon  jo  silloin,  kun  uutta  
 teknologiaa  vasta  harkitaan. Työntekijöiden  
 osallisuus  lisää  työntekijöiden  
 turvallisuuden  tunnetta  ja  antaa  myös  
 myönteisemmän  kokemuksen  ja  asenteen  
 mahdolliseen  muutokseen,  jonka  
 uusi  tai  muuttunut  teknologia  tuo  tullessaan. 
  On nähtävissä, että työntekijöiden  
 osallistumisen myötä myös teknologian  
 käyttöönoton  taloudelliset  hyödyt  
 ovat  suuremmat  eli  tuottavuuspotentiaali  
 realisoituu  paremmin.  Tilanne  
 hyödyttää  silloin  niin  työntekijää  kuin  
 työnantajaakin. Sama toimii myös toisin  
 päin:  työyhteisöissä,  joissa  työntekijät  
 sivuutetaan  heitä  koskevissa  päätöksissä  
 ja uusi teknologia tuodaan heille ilmoitusluonteisesti, 
   seurauksena  on  usein  
 sekaannusta,  vastustusta  ja  niistä  koituvia  
 tuottavuustappioita. Tällaisessa tilanteessa  
 työntekijät kokevat olevansa kuin  
 koe-eläimiä, joiden on vain sopeuduttava  
 ja  koitettava  selviytyä  muuttuneessa  
 ja usein epäselvässä tilanteessa. Motivaatio  
 laskee ja tilanne vain pahenee, mikäli  
 uudet  laitteet  tai  ohjelmat  eivät  toimi  
 moitteettomasti.  
 IHMINEN EI OLE TÄYDELLINEN, EI  
 MYÖSKÄÄN TEKNOLOGIA 
 Uusi  teknologia  otetaan  työpaikoilla  
 käyttöön  yllättävän  usein  puolivalmiina. 
  Melkein puolet SAK-laisista palkansaajista  
 (46  %)  koki  esitetyn  väittämän  
 ”työni hidastuu tai keskeytyy usein laitteiden  
 hitauden  tai  toimintahäiriöiden  
 vuoksi”    istuvan  hyvin  tai  melko  hyvin  
 omaan  työhönsä.  On  selvää,  että  tästä  
 koituvat  taloudelliset  tappiot  ovat  mittavat  
 –  kuten  työntekijöiden  turhautumatkin. 
 On  erittäin  huolestuttavaa,  että  peräti  
 kolmannes  kaikista  SAK-laisista  
 palkansaajista  kokee  olevansa  työssään  
 enemmän  tai  vähemmän  teknologian  
 armoilla.  Heidän  kohdallaan  henkinen  
 paine,  epävarmuuden  ja  ehkä  häpeän  
 tunne  ovat  osa  työn  arkea.  Voi  hyvin  
 kuvitella,  että  näin  kokevilla,  erityisesti  
 ikääntyneemmillä työntekijöillä, mielessä  
 pyörii lähinnä toive päästä pois työstä  
 ja  ehkä  koko  työelämästä mahdollisimman  
 pikaisesti.  Teknologian  armoilla  
 olemisen  kokemuksessa  kyseessä  ei  ole  
 pelkästään työ, vaan koko ammatillinen  
 identiteetti  ja  jopa  itsekunnioitus.  Niiden  
 menettäminen  on  usein  seurausta  
 huonosti  toteutetuista  teknologiahankinnoista  
 ja  niiden  puutteellisesta  käyttöönotosta. 
   On  inhimillinen  tragedia,  
 jos  pitkä  työura  päättyy  siihen,  ettei  
 työntekijä  koe  enää  pärjäävänsä  työssään, 
  vaikka aiemmin oli ollut arvostettu  
 ammattilainen. Toisin  toimien  tältä  
 kokemukselta olisi voitu välttyä. Mikäli  
 epävarmuuden,  osaamattomuuden  ja  
 työn  mielekkyyden  katoaminen  ikääntyneiden  
 työntekijöiden  kohdalla  leviää