TYÖTERV E Y S L Ä Ä K Ä R I 1 / 2 0 2 0 39
metaudit, haavakuume loukkaantuneissa
ruumiinosissa, ripuli ja reumaattinen
särky”.
Palmbergin kirjassa annetut terveydenhoito
ohjeet ja ideat ovat – ajan
hengen mukaisesti – hyvin kansanterveyspainotteisia.
Thermanin kirjassa
ote sen sijaan on selkeästi työterveys- ja
työlääketiedepainotteinen. Kirjan alussa
Therman kertoo, millaisissa olosuhteissa
merimiehet joutuvat aluksilla työskentelemään
ja millaisille terveysvaaroille he
työssään altistuvat ja mitä olosuhteille
voi tehdä, jotta merimiehet eivät sairastuisi.
Kirjassa annetaan ohjeet mm. siitä,
millainen ”merellä käytettävän vaatetuksen
tulee olla” ja miten satamassa
pitää käyttäytyä, tyyliin: ”Miehistölle
on tehtävä selkoa niistä vaaroista, jotka
trooppisissa maissa ovat uhkaamassa,
jos auringon laskun jälkeen on ulkona”,
sillä he eivät tiedä, että ”keltakuume ja
ilmastokuume eli malaria syntyvät hyttysten
puremista”. Ja, edelleen: ”niissä
maissa, joissa ei ole järjestettyä prostitueerattujen
naisten tarkastusta, on veneerisen
tartunnan vaara erittäin suuri.”
Hmm…
Historiallisesti mielenkiintoinen tieto
kirjassa on, että 9.9.1913 merenkuluntarkastajan
kiertokirjeellä on annettu
määräys laivaväen terveystarkastuksesta.
Therman antaa selkeät ohjeet, milloin
henkilö voidaan ottaa meripalvelukseen.
”Henkilöä, jossa on tuberkuloosi, veneerinen
tauti, trakooma tai muu tarttuva
tauti, ei saa meripalvelukseen ottaa” hän
kirjoittaa. Myös kaikki ihottumatautiset
ovat Thermanin mielestä ”epäilyksenalaisena”,
”olkoonpa vaiva viatontakin
laatua”. ”Varovaisuus vaatii tällöin
päällikön olemaan tällaista henkilöä
palvelukseen ottamasta.” Kuppatautisia
ei haluttu laivaan eikä työntekijöiden
haluttu tuovan syöpäläisiä mukanaan!
LAIVASAIRAANHOITO 2000-LUVULLA
Sadassa vuodessa laivasairaanhoidon
mahdollisuudet ovat kehittyneet huimasti.
Reunaehdot ovat toki entiset.
Keskellä Atlanttia seilaavan laivan henkilökunta
vastaa edelleen sairastuneen tai
vammautuneen ensiavusta ja -hoidosta.
Niinpä laivan lääkintähuollosta vastaavan
(käytännössä joku perämiehistä,
jolle kapteeni yleensä delegoi hoitovastuun)
on kansainvälisten säännösten
mukaan suoritettava ja uusittava viiden
vuoden välein laivaväen terveydenhuoltokoulutus.
Lisäksi tekniikka on tullut
laivasairaanhoidon avuksi ja tueksi. Sairaustapauksissa
laivalta on mahdollista
saada Telemedical Assistance Servicen
(TMAS) kautta neuvoja ja hoito-ohjeita
maissa toimivalta lääkäriltä. Tällöin
TMAS-lääkäri vastaa diagnostiikasta ja
määrittelee hoidon.
Viime vuonna ilmestyi uusi ja uudistettu
Laivasairaanhoidon käsikirja
(jonka sähköinen versio on luettavissa
Terveysportissa). Edellinen on vuodelta
2002. Kirjan rakenne on pääosin sama
kuin Palmbergin kirjassa vuonna 1880.
Siinä kuvataan lyhyesti ihmisen anatomiaa
ja fysiologiaa ja käydään sitten läpi
sairauksien ja tapaturmien hoitomenetelmiä
ja kerrotaan, mitä lääkkeitä laivaapteekista
pitäisi löytyä. Näkökulma on
puhtaasti biolääketieteellinen, eikä terveyden
edistämiseen ja hygieniaan liittyviä
asioita käydä läpi niin kuin Palmbergin
ja Therman kirjoissa. Ja näkökulman
rajaus on perusteltua, sillä nuo muut
asiat ehtii hyvin käydä läpi maissa työterveyshuollossa
tai merimiesterveystarkastusten
yhteydessä.
Laivasairaanhoidon käsikirjassa on
hyödyllistä tietoa myös meille tavallisille
työterveyslääkäreille. Merenkulkijoiden
terveydenhoito on omanlaisensa, ja
sitä säätelevät monet kansalliset ja kansainväliset
ohjeet ja määräykset, jotka
kirjassa esitellään hyvin. Nuo säädökset
työterveyslääkärin on hyvä tuntea, ettei
käy niin kuin minulle nuorena vastavalmistuneena
lääkärinä. Naapurin tyttö
oli menossa laivalle kesätöihin ja tuli
pyytämään sitä varten terveystodistusta.
Siihen aikaan ei ollut nettiä, ja kun en