Pirkko Pihlajamaa
DI, keksijä ja tekninen asiantuntija
Aeroff Oy
pirkko.pihlajamaa@aeroff.fi
Koneistajien työympäristön
ilmanlaatuun kannattaa
panostaa
Anna Aho, LL, ja Marika Löija,
LT, toivat edellä artikkelissaan
Koneistajan työn altisteet
ja kemikaalialtistumisen
ehkäisy esiin koneistajan työn monet
terveysriskit, joihin Suomessa noin
20 000 metallintyöstäjää altistuu tänäkin
päivänä. Työterveyslaitoksen loppuraportissa
kirjoitettiin jo vuonna 2009, että
työntekijöillä esiintyy yleisesti oireita,
vaikka työpaikkamittausten perusteella
konepajojen ilmanlaatu on keskimäärin
hyvä verrattuna työhygieenisiin rajaarvoihin.
Vaikka ilman epäpuhtauksien
pitoisuudet konepajoissa olivat selvästi
raja-arvoja pienemmät, havaittiin sekä
ylä- että alahengitystieoireiden riskin
olevan suurempi niillä työntekijöillä,
jotka altistuivat keskimääräistä aerosolipitoisuutta
16 TYÖTERV E Y S L Ä Ä K Ä R I 1 / 2 0 2 0
suuremmalle pitoisuudelle.
Työstökoneesta takaisin saliin palautettavassa
ilmassa olevat hiukkaset
ja varsinkin kaasumaiset aerosolit (erityisesti
alkanoliamiinit) tulisi poistaa
tehokkaasti.
AIKA SIIRTYÄ RAJA-ARVOISTA
TAVOITEARVOIHIN
Metallintyöstönesteille ei ole määritelty
omaa haitalliseksi tunnettua pitoisuutta
tai muuta työhygieenistä raja-arvoa.
Hengitystieoireita voivat aiheuttaa lukuisat
eri metallintyöstönesteaerosolien
aineosat, tai niillä voi olla yhteisvaikutuksia.
Työterveyslaitoksen tavoitetasomuistiossa
Henriks-Eckerman ja Suuronen
(2009) esittävät metallintyöstönesteaerosolille
altistumisen indikaattoriyhdisteeksi
alkanoliamiinien yhteenlaskettua
pitoisuutta ja sen tavoitetasoksi
0,1 mg/m3 (8 h).
TEKNISET KEINOT OVAT
KEHITTYNEET – HYVÄ TIETÄÄ
Keskeisimmät keinot metallintyöstäjien
oireiden vähentämiseksi ovat tekniset
toimenpiteet, kuten työstökoneiden koteloinnit
ja kohdepoistot, turvallisten
työtapojen edistäminen sekä työstönesteen
kunnon valvonta ja ylläpitäminen.
Kohdepoistojen merkitys altistumisen
vähentämisessä on erittäin suuri.
Uudet kohdepoistoilla varustetut ja entistä
tiiviimmät koteloinnit ovat varsin
tehokkaita sieppaamaan työstössä vapautuvat
epäpuhtaudet kohdepoistojär-
Työstökoneet voivat tutkitusti tuottaa työskentelyilmaan haitallisia
määriä aerosolikemikaaleja, vaikka niihin olisi asennettu tavanomainen
ilmanpuhdistusjärjestelmä. Tunnistettuihin tavoitearvoihin pääsyyn
on vihdoinkin olemassa ratkaisu.
link