Merja Tervo VUODEN TYÖTERVEYSHOITAJA 2021
Vuoden työterveyshoitaja Merja Tervo
on aloittanut työterveysuransa Oulun
kaupungilla työterveyshoitajana
vuonna 1983. Siitä lähtien hän on ollut
saman työnantajan palveluksessa,
vaikka yrityksen nimi onkin vaihtunut
muutamaan kertaan. Tämä jo osoittaa
Merjan sitoutumista työhönsä. Mutta
edellä mainittu työrupeama ei ole
ainoa merkki sitoutumisesta. Vuodesta
1991 alkaen hän on toiminut Oulun
palo- ja pelastuslaitoksen, nykyisin
Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen
työterveyshoitajana eli 30 vuoden ajan,
mikä osoittaa myös työterveyshuollon
työnantaja-asiakkaan vahvaa
luottamusta tekijään.
Vuosien varrella Merjan työtehtävissä on ollut
muutoksia liittyen hänen osaamiseensa ja
laaja-alaiseen kyvykkyyteen. Merja on toiminut
työterveyshoitajatyönsä ohella esimiestyössä useiden
vuosien ajan. Työyhteisössä Merja on pitänyt huolta työkavereista
erilaisten muutostuulien keskellä. Hän on ollut aina luottavainen tulevaisuuteen,
vahva peruskallio työpaikalla. Olen saanut itse tehdä työtä Merjan kanssa vuodesta
2003 alkaen vaihtelevia ajanjaksoja. Merja on ollut ja on edelleen merkittävä työkaveri; hänen kanssa
pystyy luottamuksella jakamaan asioita, Merjalla on vertauskuvallisesti isot korvat ja pieni suu, mitä
ominaisuutta tarvitaan hyvällä, empaattisella työntekijällä. Hänellä on vahva osaaminen työyhteisötyöstä
sekä kriisityöstä. Viimeisimpänä osaamisalueena on sovittelijan työ.
Merjan aikaisempi esimies Paula Tuominen kuvaa häntä luottopakiksi. Merja on rohkea, on
uskaltanut ottaa esiin kehitettäviä ja myös vaikeita asioita, mutta ei suinkaan sokeasti vaan perusteluja
kysyen. Hän on aina valmis oppimaan uutta ja kannustanut siihen myös työyhteisöä. Merja on opiskellut
koko uransa ajan. Hän on paneutunut perusteellisesti myös palo- ja pelastustoimen työterveysasioihin.
Sanoisin, että parhaiten tässä maassa. Myös esimiehenä nämä asiat ovat näkyneet. Vahva ammatillisuus,
oikeudenmukaisuus ja luotettavuus. Ja myös inhimillisyys vaikeiden asioiden kohdatessa työntekijää
tai lähipiiriä. Merja on oikein semmoinen työterveyshoitajan prototyyppi.
Kirjoittaja Eija Autio
Työterveyshoitaja 2/21 5