PÄÄTOIMITTAJALTA
Huolimatta siitä, onko maailmanlaajuinen pandemia kiusanamme vai ei, yksi asia on varma: kevään
Terhi
Terhi Vesiluoma
KEVÄÄN JÄLKEEN
KOITTAA AINA KESÄ
jälkeen tulee kesä ja sen myötä muun muassa kesäloma. Se on ihana varmuus, jonka turvin sitä jaksaa
työskennellä, tai kuten minä, opiskella. Seurasin sosiaalisessa mediassa keskustelua siitä, miten iloisia
ihmiset ovat (vihdoin) Suomen neljästä vuodenajasta. Miten mukavaa on ollut seurata vuodenaikojen
vaihtumista ja iloita aina kustakin ajankohdasta. Moni on voinut löytää itselleen uusia harrastuksia, kuten itse innostuin
avantouinnista. Uskon, että monien muidenkin asioiden arvon ymmärtämisessä on ollut apuna maailman muuttuminen
pandemian myötä. Työelämässä toivon meidän oppineen arvostamaan etenkin kasvokkain tapahtuvaa kanssakäymistä,
lukuisten videopalavereissa istuttujen tuntien jälkeen. Kuinka mukavalta mahtaakaan tuntua se, että joku päivä voi
työkavereiden kanssa viettää työhyvinvointitapahtumia tai juhlia perheen ja sukulaisten kanssa isolla porukalla. Puhumattakaan
siitä, miten paljon mukavampaa on asioiminen liikkeissä ilman maskia, kun henki kulkee ja kanssaihmisten kasvoista
voi lukea yhtä ja toista mielenkiintoista. Kaipaan kohtaamisia. Tämän vuoden
Työterveyshoitaja 2021 luentopäivien nimeksi piti tulla alun perin juuri
tuo “Kohtaamisia”. Nyt niitä kohtaamisia oli striimattujen päivien yhteydessä tarjolla
hiukan erilaisina kuin oli suunniteltu.
Hallitus on päättänyt järjestöjaoksen esityksen perusteella jälleen
vuoden 2021 ansiomerkkien saajat. Merkit on postitettu paikallisosastoille
ympäri Suomen jaettavaksi yhteisissä tilaisuuksissa ansioituneille
työterveyshoitajille. Tänä vuonna olemme koostaneet kultaisten ansiomerkkien
saajista, Alanteen Marjasta ja Pohjosen Hannelesta, pienet tietoiskut myös
lehteen. Vuoden työterveyshoitaja, Merja Tervo, julkistettiin Työterveyshoitaja
2021 luentopäivillä ja häneen saatte myös tutustua lehden sivuilla. Tiedämme, että
joukossamme on paljon työterveyshoitajia, jotka eivät koskaan saa kunniaa tulla
valituksi Vuoden työterveyshoitajaksi tai Tulevaisuuden työterveyshoitajaksi. Ansiot
eivät myöskään kaikilla riitä ansiomerkkien saamiseksi. Toimituskunta sai vinkin,
että voisimme lähteä nostamaan itse meille tärkeitä kollegoita esille: kiittämään
lehden sivuilla uraamme vaikuttaneita “arjen sankareita”. Mari-Anne Anttila aloittaa
tässä lehdessä omaan työterveyshoitajauraansa vaikuttaneiden kollegoiden esille
nostamisen. Lähetä sinäkin oma kiitoskirjeesi meille toimituskunnan jäsenille.
Lehden deadlinet ja ilmestymisaikataulun löydät sekä lehdestä että Mediakortista.
Työterveyshoitaja-lehti on ilmestynyt jo yli 40 vuoden ajan. Vaasan ammattikorkeakoulun terveydenhoitajaopiskelijat
Pauliina Hakamäki ja Emilia Laitala ovat opinnäytetyönään tehneet lehtemme ensimmäisen lukijatutkimuksen. Tuloksista on
laadittu artikkeli tähän lehteen. Haluan päätoimittajana kiittää vielä kerran niin tekijöitä kuin kaikkia kyselyyn vastanneitakin.
Saimme toimituskuntana erittäin paljon arvokasta tietoa teiltä siitä, miten te koette oman lehtemme, millaiset lukutottumukset
teillä on ja millaisia asioita haluatte lehdestä lukea. Pyrimme kaikin tavoin olemaan luottamuksenne arvoisia ja kehittämään
lehteä teidän toiveitanne kuunnellen, inspiroituen yhä uudelleen ja uudelleen lehden tekemisen parissa.
Tässä Työterveyshoitaja-lehdessä on myös useita artikkeleita liittyen työssä jaksamiseen tai sen haasteisiin. Artikkelit on
valittu siksi, että tämä tilanne, jossa olemme yli vuoden eläneet, on vaatinut välillä paljon enemmän kuin antanut. Omakohtaisen
kokemuksen työuupumuksesta välittää meille kaksiosaisen artikkelisarjan toisessa osassa Laura Vallenius. Mikäli koet
itselläsi olevan haasteita työhyvinvoinnin kanssa, suosittelen lämpimästi hankkimaan itsellesi Marjo Pennosen uuden teoksen
“Itsetuntemuksesta apua työhyvinvointiin”. Kirjan voi ostaa perinteisen kirjan lisäksi myös joko elektronisena tai äänikirjana.
Itse olen hurahtanut digikirjojen lukemiseen ja mikäli haluan puuhastelun lomassa kuunnella kirjoja, valitsen äänikirjan.
Toivon kaikille lukijoille jaksamista ja oikein inspiroivaa kesää.
Syksyllä taas jatketaan lehden parissa,
4 Työterveyshoitaja 2/21