sairauspoissaolojen syyksi?
ILO:n konv ent iossa 161
työterveyshuollosta on nostettu mielenterveys
fyysisen terveyden rinnalle työterveyshuollon
vastuussa työnantajien neuvomisesta.
(International Labour Organisation
1985.) Suomi ratifioi konvention jo 1987,
mutta Iso-Britannia ei ole käynnistänyt
ratifiointiprosessia; konventiota on yritetty
saada parlamenttiin keskusteltavaksi, mutta
pyrkimykselle ei ole saatu tarpeeksi tukea
kansanedustajilta tai puolueilta. Joidenkin
asiantuntija-arvioiden mukaan työterveyden
ja -turvallisuuden kehittäminen on jäänyt
Iso-Britanniassa yrityselämän lobbaajien ja
talouskasvun tukemisen jalkoihin.
Entäpä työaikalainsäädäntö, kun
mietitään realistista työmäärää ja työn
aikataulutusta? Suomessa Työaikalain
mukaan säännöllinen työaika on enintään
kahdeksan tuntia vuorokaudessa ja 40
tuntia viikossa (Työaikalaki 872/2019),
kun taas Iso-Britanniassa vastaava laki
määrittää ettei työaika, mukaan lukien
ylityö, saa ylittää 48 tuntia seitsemän päivän
ajanjaksolla (The Working Time Regulations
1998). Tästä huolimatta työnantajalla on
Iso-Britanniassa oikeus määrätä työntekijä
tarvittaessa työsopimuksen mukaisesti
ylitöihin, eikä työnantajalla ole lakisääteistä
velvollisuutta korvata ylitöitä rahallisesti
tai ajallisesti kuten Suomessa. Myös oma
työsopimukseni velvoitti ylitöihin ilman
korvausta ja vastaavanlaiset työsopimukset
ovat yleisiä.
Työn aikapaineella tiedetään olevan
psykososiaalisen kuormituksen lisäksi
suora yhteys onnettomuuksien syntyyn
ja tapaturmiin, ja se tulisi siten ymmärtää
itsenäisenä vaaratekijänä sisältyen
riskinarviointiin. EU:n kyselytutkimuksessa
Euroopan yrityksille uusista ja kehittyvistä
riskeistä (ESENER 3) vähintään viiden
työntekijän työpaikoista 44% raportoi
aikapaineen riskitekijänä. Suomalaisilla
työpaikoilla aikapaine tunnistetaan ja
tunnustetaan; kuten Ruotsissa ja Tanskassa
se koettiin korkeimmaksi riskitekijäksi.
(European Agency for Safety and Health at
Work 2019.)
EU:ssa ollaankin ottamassa järeitä
aseita käyttöön työntekijöiden vapaa-ajan
ja työstä palautumisen turvaamiseksi: EUparlamentti
vahvisti tammikuussa 2021
aloitteen työntekijöiden oikeudesta olla
tavoittamattomissa (Euroopan Parlamentin
Päätöslauselmaesitys 2019/2181).
Ranskassa vastaava laki on ollut voimassa jo
vuodesta 2017 ja muista EU-maista Espanja,
Italia ja Belgia ovat seuranneet vanavedessä.
EU-parlamentissa tunnustetaan tieto- ja
viestintätekniikan seurauksena kehittyneet
työelämän haasteet joihin EU:n nykyinen
oikeudellinen kehys ei ulotu. Direktiivillä
voidaan auttaa ehkäisemään terveysongelmia
kuten stressiä, ahdistusta, masennusta ja
työuupumusta vaikuttaen myönteisesti työ-
ja yksityiselämän tasapainoon. Nähtäväksi
jää Iso-Britannian reaktio EU:n asettamaan
esimerkkiin Brexitin jälkeisessä maailmassa.
Kohti valoisampia aikoja
Kuten tarinan ensimmäisessä osassa
todettiin ei työuupumuksen arvioimiseksi ole
toistaiseksi olemassa yksiselitteisiä kriteerejä.
Suomessa kuitenkin näkyy tunnelin päässä
valoa: Työterveyslaitoksen “Kimmoisat
työntekijät muuttuvassa työelämässä”-
tutkimushankkeessa testataan uutta
työuupumuksen arvioinnin menetelmää.
Hankkeessa tuotetaan työpaikkojen ja
työterveyshuoltojen käyttöön kansalliset
raja-arvot työuupumuksen hälytysmerkeistä
ja vakavasta työuupumuksesta, ja ns.
Liikennevalomalli sekä varhaisen että pitkälle
edenneen työuupumuksen hälytysmerkkien
tunnistamiseksi. (Työterveyslaitos 2019.)
Mitä jos yhteistoiminta, toimenpiteet
ja aika eivät auta? Omalla kohdallani
työhön paluu ja toipuminen olivat vaikeita.
Uupuneen on kysyttävä itseltään onko
työssä ja ammatissa vielä imua. Moni
onkin löytänyt uuden kutsumuksen ja
intohimon sapattivapaan jälkeen, jopa
vaihtaen alaa. Luovuin vanhemman
työterveys- ja -turvallisuusmanagerin
tittelistä laittaen kansainvälisen urani
hyllylle toistaiseksi. Työterveyttä en
unohda, vaan pyrin ulostulemisellani
edistämään työuupumuksesta ja työpaikan
mielenterveysasioista puhumista. Jotta
yhdenkään meistä ei tarvitsisi uupua.
Laura Vallenius
MSc. OSH, TtM
Työterveyden- ja turvallisuuden asiantuntija
(freelance)
26 Työterveyshoitaja 2/21