VERKKOPUNTARI
– DIGITAALINEN PALVELU HYVINVOINNIN TUEKSI
Poikkeusaikoinakin löytyy keinoja
tukea terveyttä, painonhallintaa
ja pysyviä elintapamuutoksia.
Satakunnan Sydänpiiri tarjoaa
terveydenhuollon ammattilaisille
Verkkopuntari-työkalun
elintapaohjauksen tueksi.
Pääteemat ovat ravitsemus,
liikunta, voimavarat ja lepo.
Poikkeuksellinen aika on vaikuttanut
hyvin lyhyessä ajassa työelämän
luonteeseen. Monella meistä
työnkuva on muuttunut, osalla
etätyöt ovat lisääntyneet. Arjen rutiineihin,
miten syömme, liikumme ja lepäämme,
on voinut tulla muutoksia. Suomalaisten
työikäisten ylipaino on jo vuosien ajan
lisääntynyt. Nykyinen aika on omiaan
lisäämään elintapahaasteita entisestään,
millä voi ennemmin tai myöhemmin olla
vaikutuksia myös työkykyyn.
Huolena on, että tärkeä, ennaltaehkäisevä
työ uhkaa jäädä akuutimpien asioiden
jalkoihin. Mitä aikaisemmin pystymme
reagoimaan uusiin haasteisiin, sitä
paremmat mahdollisuudet meillä on
onnistua ennaltaehkäisyssä. Tarve terveyden
edistämisen ja työkyvyn tukeen voi tulla
esiin esimerkiksi työterveystarkastuksissa.
Menetelmä, jolla elintapamuutoksia tuetaan,
riippuu asiakkaan tarpeista ja ohjaajan
resursseista.
Elintapaohjausta verkossa
Verkon välityksellä tarjotaan keinoja
terveyden ja hyvinvoinnin tukeen enemmän
Verkkopuntari
tarjoaa ajasta
ja paikasta
riippumattoman
työvälineen
elintapaohjaukseen.
Terveydenhoitaja
Miia Pere
ohjaustyön
ääressä.
kuin koskaan. Satakunnan Sydänpiirin
kehittämä Verkkopuntari on ajasta ja paikasta
riippumaton työkalu terveydenhuollon
ammattilaisille elintapaohjaukseen.
Verkkopohjainen elintapahoito on yhtä
tehokas menetelmä painonhallinnassa kuin
perinteinen, ryhmäohjauksena toteutettu
elintapahoito (Yleislääkäri-lehti 1/2021).
Verkkopuntaria on hyödynnetty
työikäisten elintapaohjauksessa eri
sektoreilla, myös työterveyshuollossa.
Ohjelma soveltuu käytettäväksi erilaisten
kohderyhmien kanssa, kuten esimerkiksi
tyypin 2 diabetesta tai uniapneaa sairastavien
ohjauksessa. Ohjaus voidaan toteuttaa
yksilö- tai ryhmäohjauksena. Vuonna 2021
Verkkopuntarin käyttö on maksutonta.
Vuoden ohjelma alkaa 12 viikon ohjatulla
vaiheella, jolloin osallistujilla on mahdollisuus
käydä henkilökohtaista ohjauskeskustelua
30 Työterveyshoitaja 2/21