henkilökunnan että mahdollisesti
asiakkaiden terveyden turvaamiseksi
tarvittavien toimenpiteiden laajuus ja
toteuttaminen.
Työterveyshuollon ennaltaehkäiseviä
palveluja tarvitaan tukena henkilöstön
työkyvyn varmistamiseksi ja arvioitaessa
muutoksen vaikutuksia henkilöstön
työhyvinvointiin ja toimintakykyyn. Saattaa
olla, että esimiehet tarvitsevat lisäkoulutusta
työkyvyn tukemiseen ja varhaiseen
puuttumiseen liittyvissä
käytännöissä ja osatakseen
toimia niiden mukaisesti.
Esimiesten jaksaminen
kriisitilanteissa joutuu
koetukselle, kun
he tasapainoilevat
johdon ohjeiden
ja henkilöstön
k y s ymy s t e n
välillä.
Kri i si voi
aiheuttaa sellaisen
liiketoiminnan
muutoksen, että
joudutaan ytmenettelyihin
tai
jopa henkilöstön
i r t i s anomis i i n .
Näillä saattaa olla
moninaisia vaikutuksia
sekä lähteville että
työhön jääville työntekijöille.
Molemmilla ryhmillä on tarve
asiantuntijapalveluille, joiden
järjestäjänä työterveyshuollolla on
kokemusta. Työterveyshuolto osaa tarjota
palveluja, tukea, neuvontaa ja ohjausta
yksittäisille työntekijöille, esimiehille
ja johdon edustajille sekä koulutusta
muutoksen hallinnasta työyhteisölle.
Muutoksen aiheuttamissa lomautus-
ja irtisanomistilanteessa tarvittava tuki
voi olla tiedollista, kuten toimeentuloon,
elämänhallintaan ja työllistymiseen liittyvää,
tai ohjaavaa uudelleen koulutukseen ja
tukea yrittäjäksi siirtymiseen. Koska näissä
tilanteissa tunteet ovat pinnalla, tarvitaan
enemmän rohkaisevia keskusteluja yksittäin
ja ryhmissä. Näillä tuetaan työntekijän
työkykyä ja mahdollisuutta työllistyä jatkossa
työkykyä vastaavaan työhön. Johdolle ja
esimiehille on muistutettava, että tapa, jolla
henkilöä kohdellaan irtisanomistilanteessa,
jää pysyvästi mieleen.
Onnettomuuden tai muun järkyttävän
tapahtuman jälkihoitona järjestetään
henkilöstölle ulkopuolisen ammattilaisen
vetämä ryhmäkeskustelu (debriefing),
joka auttaa käsittelemään äkillisen
kriisin aiheuttamia reaktioita ja yleistä
epävarmuutta. Tällaisen tilaisuuden
järjestämiseen useimmat yritykset
tarvitsevat työterveyshuollon apua.
Vastuut kriiseissä
Vaikka vastuu kriiseihin varautumisessa
ja niiden hallinnassa on aina yrityksen
johdolla, se tarvitsee avukseen ulkopuolisia,
jolloin työterveyshuolto on useimmiten
oikea taho, jolloin työterveysyhteistyötä
tarvitaan molempien osapuolten hyödyksi.
Työterveyshuollolla on keskeinen rooli
koko prosessissa mutta myös johdon ja
henkilöstön harjoitteluissa, joita tarvitaan
kriiseihin varauduttaessa ja haastatteluihin
ja tiedottamiseen valmistauduttaessa.
Kirjoittajat
Jyrki Liesivuori
Professori (emer.)
Lääketieteellinen tiedekunta
Turun yliopisto
jyrki.liesivuori@utu.fi
Paula Naumanen
FT, työhyvinvoinnin dosentti
Johtamisen yksikkö
Vaasan yliopisto
paula.naumanen@uwasa.fi
Lisätietoja:
Paula Naumanen, hankepäällikkö, dosentti
email: paula.naumanen@uwasa.fi
FOKUS Työhyvinvoinnin johtamiseen
-hanke, www.fokukseen.fi
Paula Naumanen Jyrki Liesivuori
34 Työterveyshoitaja 2/21
link
link
/www.fokukseen.fi
link