26
1970-luku
sekin, että tehtyjen kunnallisten jaotusten takia oli
sen alueeseen kuuluvien kuntien määrä vähentynyt.
Koska piiri muodostui kymmenistä erilaisista
kunnista, erosivat paikalliset tilanteet ja tulokset toisistaan
huomattavasti ja vaativat myös erilaista toimintaa.
Esimerkiksi vuonna 1976 nähtiin vaaliliiton
solmiminen tarpeelliseksi kaikkiaan 15 kunnassa ja
14 kuntaa lähti vaaleihin yksin. Ehdokkaita saatiin
asetettua 995, joista valituksi tuli 234. Etelä-Hämeessä
oli kunnille laadittu omat kunnallispoliittiset
ohjelmat ja tehtiin useita mielipidetutkimuksia lähinnä
omaan käyttöön. Perusteellisella ja perinteisen
pitkällä vaalityöllä saavutettu hyvä tulos 28,8 %
kertoi monen uuden kunnan muuttuneen porvarivetoisiksi,
mitä oli tavoiteltukin. Vaalipiirin parantunut
tulos oli jälleen nostamassa Kokoomuksen lopullista
tulosta, joka oli 20,9 %. Vuonna 1976 pidetyssä
Porvari-parlamentissa Hämeen pohjoisesta vaalipiiristä,
vuoden 1975 eduskuntavaaleissa valittu kansanedustaja
Erkki Pystynen kuvaili kuntapolitiikkaa
sanoen: ”Kyllä se on pääasiassa järkevästi tapahtuvaa
kunnan asioiden hoitamista; sillä tavalla kuin jokainen
huolellinen ihminen hoitaa yksityiset asiansa
omassa elämänpiirissään”. Vuonna 1977 kauppalat
muutettiin kaupungeiksi ja maalaiskunnat lyhyesti
vain kunniksi.
Tasavallan presidentin
vaalit 1974 ja 1978
Vuosikymmenelle sattui kahdet presidentinvaalit,
jotka perustuslain mukaan olisi tullut suorittaa valitsijamiesvaaleilla.
Kuitenkin hyvissä ajoin määräajan
umpeutumista eli jo vuonna 1972, oli Ahti Karjalainen
aloittanut istuvan presidentin toimikauden jatkamiseen
tähdänneet neuvottelut eri puolueiden
kanssa. Hän perusteli hanketta tilanteeseen liittyvillä
useilla epävarmuustekijöillä. Istuva presidentti Kekkonen
oli jo aiemmin kieltäytynyt lähtemästä enää
ehdokkaaksi valitsijamiesvaaleihin, joten muita vaihtoehtoja
asian ratkaisemiseksi oli pitänyt etsiä. Jatkokaudelle
pääsyn keinoksi valittua poikkeuslain säätämistä
vastustettiin ensin voimakkaasti Kuitenkin
mm. tieto presidentin neuvostoliittolaisten kanssa
käymistä Zavidovon kauppaneuvotteluista ja sieltä
vuodetut asiakirjat julkisine jälkiselvittelyineen, loivat
sillä tavoitellun vaikutelmana, että Kekkonen olisi
itäsuhteiden takia lähes korvaamaton. Se sai monen
mielen muuttumana. Pitkien ja kireäsävyisten neuvottelujen
jälkeen eduskunta sääti lopulta poikkeuslain
viiden kuudesosan enemmistöllä (170 puolesta,
28 vastaan ja yksi tyhjä). Sillä Kekkosen toimikautta
jatkettiin neljällä vuodella, eikä valitsijamiesvaaleja
järjestetty.
Kokoomus vastusti hanketta aluksi jyrkästi, ja
asia sai puolueen sisällä eri vaiheissaan voimakasta
erimieltä, vastustusta ja se tuomittiin. Puolueella ei
ollut kuitenkaan esittää omaa ehdokasta. Lopulta
tähän kyseenalaiseen keinoon suostumista vaihtoehdottomalta
tuntuneessa tilanteessa perusteltiin
Kokoomuksessa sillä, että toivottiin poikkeuslain
hyväksymisen voivan auttaa muiden puolueelle
tärkeiden asioiden edistämisessä, kuten Suomen ja
EEC-vapaakauppasopimuksen solmimista ja ratifi oimista.
Uskottiin myös, että Kekkosen avulla voitaisiin
torjua ei-toivotun Ahti Karjalaisen nousu presidentiksi.
Kokoomus asettui lopulta Kekkos-rintamaan
erimielisenä ja epäillen, mutta asettui kuitenkin. Se
vaikutti haitallisesti Kokoomuksen sisäiseen eheyteen.
Jälkeenpäin tehdyssä mielipidetiedustelussa
76 % kokoomuslaisista oli yhä sitä mieltä, että taipuminen
poikkeuslakiin oli pahinta, mitä Kokoomus oli
koskaan tehnyt. Pohjois-Hämeen historiikin mukaan
kunnallisneuvos Lauri Santamäki lausui aiheesta:
”Kekkosen asema betonoitui aina suosittujen maanviljelijöiden
ja työväenpuolueiden hallitessa, vaikka
maatalous oli väistyvä elinkeino ja yhdentyvä Euroopan
edellyttämä teollisuuden rakennemuutos olisi
tarvinnut Kokoomuksessa olevien henkisten voimavarojen
käyttöä.”
Vuoden 1978 vaalien aikaan äänestämään pääsivät
18-vuotiaat ja ennakkoäänestys oli ensimmäistä
kertaa käytössä presidentinvaalissa. Vaalien alla oli
hankalassa yhteiskuntapoliittisessa tilanteessa use