18
1960-luku
jaksi vuonna 1965 valittiin mm. Nuorten Liitossa ja
puoluesihteerinä toiminut, 37-vuotias Juha Rihtniemi
äänin 269 – 89. Vastaehdokas oli Tuure Junnila,
joka oli äänestyttänyt omaa kannatustaan myös Jussi
Saukkosta vastaan.
Maanviljelijäksi itseään kuvaillut kokousedustaja
kuitenkin protestoi valintaa sanoen, ettei johto
vastaa puolueen koostumusta: ”Vaikka Kokoomus
on olevinaan yleisvaltakunnallinen puolue ja valitsee
demokraattisesti, on puolue-elimissä pelkkiä
korkeasti koulutettuja kaupunki-ihmisiä”. Jos eivät
puolue-elimet esitetyn mukaisesti vastanneet jäsenistön
koostumusta, ei jäsenistökään vastannut
koostumukseltaan enää Kokoomuksen kasvanutta
kannattajakuntaa, minkä mm. Onni Rantala tutkimuksessaan
totesi. Vuonna 1969 puolue ilmoitti jäsenmääräkseen
7 678, kun sen eduskuntavaaleissa
saama äänimäärä oli 457 582. Puolueen historian
kirjoittaja Vesa Vares puolestaan toteaa Kokoomuksen
olleen ”1960-luvun puolivälissä edelleen puolue,
joka yhdistettiin ylä- ja keskiluokkaan ja varakkaaseen
väestönosaan ja jossa naisten ja nuorten
osan uskottiin olevan vain täydentävä.” Jäsenmääräänsä
kuitenkin aktiivisesti kasvattamaan pyrkinyt
puolueen keskustoimisto ja piiri lähettivät runsaasti
jäsen-, osasto-, uutis-, kampanja- ym. postia, mutta
Jokisen mukaan vielä 1960-luvun alkupuolelle asti
oli puolueen järjestötoiminnan funktio paikallistasolla
toimia yhteiskunnallisena keskustelukerhona
samoin ajatteleville ihmisille.
Juha Rihtniemen aikana (1965-71) puoluejohtajuus
käytännössä ammattimaistui, eikä enää ollut
vain luottamustoimi vaan siitä tuli oikea työ. Kovat
ponnistelut puolueen uudistamiseksi alkoivat nyt
tuottaa tulosta: nuoria saatiin enemmän mukaan
ja puolueen kannatuskin nousemaan yli 18 %: n.
Tehdylle työlle ja kentän kiertämiselle tuli kuitenkin
raskas hinta. 43-vuotiaan Rihtniemen menehdyttyä
kesken toisen kautensa, tammikuussa 1971, valitsi
puoluekokous äänestyksen jälkeen, ylivoimaisen
äänimäärän (692) saanut Harri Holkeri. Hänen valintaansa
oli valintakokouksessa myös vastustettu,
koska ”tällä oli vain puolueansioita, vaan pitäisi olla
arvovaltaisessa muussakin työssä ansioitunut”. Puheenjohtaja
rinnalle valittiin kuitenkin nyt taakkaa
jakamaan kaksi varapuheenjohtajaa, sittemmin kolme.
Puheenjohtajan työstä alettiin myös maksaa
palkkaa. Holkerin puheenjohtajuuskausi oli vuosina
1971-1979.
Presidentin valitsijamiesvaalit
1962 ja 1968
Edellisten valitsijamiesvaalien aikaan kokoomuslaiset
olivat ratkaisevassa vaiheessa menneet Kekkosen
vastaehdokkaan taakse, eikä Rihtniemen toiminta
seuraavien valitsijamiesvaalien kohdalla suinkaan
parantanut suhdetta asianomaiseen, ainakaan parempaan
suuntaan. Maalaisliitto nimesi Kekkosen
ehdokkaakseen jo varhain vuonna 1960. Myös Kokoomus
oli aloittanut vaalivalmistelunsa molemmat
kansanpuolueet ja Vapaamielisten liitto tällä kertaa
kumppaneinaan. Helmikuussa 1961 sosiaalidemokraatit
olivat päässeet kuitenkin yllättämään kaikki
nimeämällä ehdokkaakseen Olavi Hongan, ja alkoivat
kartoittaa tämän kannatusta muissa puolueissa.
Hongan suosio osoittautuikin yllättävän suureksi,
vaikka hänellä ei ollut lainkaan kokemusta politiikan
puolelta. Valitsijamiesvaaleihin oltiin siis lähdössä
Honka-liitto nimen alle kootulla kirjavalla joukolla ja
jälleen avoimesti istuvaa presidentti vastaan. Hallan
mukaan hankkeessa olivat lopulta mukana Kokoomus,
SDP, Vennamon puolue, Vapaamielisten Liitto
ja osin kansanpuolueet.
Etelä-Hämeessä asiaan suhtauduttiin myönteisesti,
vaaliliittosopimus allekirjoitettiin ja kaikki tarpeelliset
ehdokasvalinnat tehtiin. Vaaliaineistojen
valmistus, esitteiden sekä vaalikorttien teko ja jako
kuntiin oli myös aloitettu. Tilanne alkoi kuitenkin
pian kehittyä mutkalliseksi. Maalaisliiton K-linja sai
painostettua ensin kansanpuolueet ulos vaaliliitosta,
ja lopulta koko hanke
päättyi ehdokkaan omaan vetäytymiseen. Hämeessä
jäi suuri määrä ehdokkaan vaaliaineistoja
kaappeihin pölyttymään tyhjän pantteina.
Pettymyksestä huolimatta oli oltava järkeviä.