21
Hämeen Kokoomuksen historiikki
Kunnallisvaalit
1950-1970
Itsenäisyyden ajan ensimmäiset kunnallisvaalit oli
asiakirjojen mukaan järjestetty jo joulukuussa 1918.
Tuolloin kolmeksi vuodeksi valitusta valtuustoryhmästä
vaihdettiin jo vuoden jälkeen pienimmän vertausluvun
saanut kolmannes vaaleilla uusiin. Seuraavaksi
vaihdettiin toiseksi pienimmät vertausluvut
saaneet kahden vuoden jälkeen ja valittiin vaaleilla
tilalle uudet. Näin vain paras kolmannes istui kolme
vuotta eli käytännössä kunnallisvaaleja oli siis joka
vuosi. Näin jatkettiin vuoteen 1925 asti, jolloin välivaaleista
luovuttiin. Seuraavaksi Lapuan liikkeen aikaansaama
sekasorto – varsinkin Hämeessä, mutta
myös koko maassa - pakotti muuttamaan vaalirytmiä
ja järjestämään vaalit etuajassa. Ennen sotia oli järjestetty
kaikkiaan 12 kuntavaalit ja niiden äänestysaktiivisuus
oli 24,5 %:sta saatu oikeusministeriön
tilaston mukaan vähitellen nouseman yli kaksinkertaiseksi
noin 53 %:n. Äänioikeus kunnallisvaaleissa
oli 21 vuotta, mihin myös valtiollisten vaalien raja
laskettiin sotien jälkeen.
Alkuaikojen tarkempia tilastoja on huonosti saatavilla
yksittäisten puolueiden osalta, sillä vertailua
tehtiin lähinnä vain porvareiden ja sosialistien voimasuhteiden
muutoksista. Useiden kymmenien
kuntien vaalipiireissä, kuten Etelä-Hämekin on, tulokset
poikkeavat kunnittain suuresti, eikä niiden
erittely ole laajemmin mahdollista. Ensimmäiset
maininnat kunnallisvaaleista löytyvät piirin pöytäkirjoista
aineistoista vasta vuosina 1933 ja 1936, jolloin
todetaan vain olleen kolmien vaalien vuosi. Kuitenkin
mm. Orimattilan Kokoomuksen 90-vuotishistoriikissa
luetellaan useita henkilöitä, ketkä olivat
kunnanvaltuuston jäseniä esim. vuosina 1911-21.
Kuntien arkistojen läpi käymiseen ei ole ollut mahdollisuutta.
Toisaalta on myös niin, että äänestyskäyttäytyminen
ja jäsenyys eivät suinkaan kulkeneet
käsi kädessä, eivätkä kaikki porvareiksi nimetyt henkilöt
olleet puolueen jäseniä.
Kun Jaakko Korjus kuvaa piirin kykyä toimintaan
toteamalla, että vain tärkeimmät asiat yritettiin
hoitaa ja hoidettiin usein vaihtuvien sihteerien
avulla, tarkoittaa se silloin myös kaiken vähemmän
tärkeiden, kuten kunnallisvaalien väliin jättämistä.
Seuraavaksi Suomen Lukko ja IKL olivat hajottaneet
kokoomuslaisten joukkoja pahoin. Tilanteen ollessa
vähintäänkin sekava, ei vähällä toimijaväellä olisi
ollut mitään mahdollisuuksia seurata vielä valtuutettujenkin
toimintaan. Vuonna 1936 valitut valtuutetut
istuivat sotien takia poikkeuksellisesti yhdeksän
vuotta. Vuoden 1945 kunnallisvaaleissa, jonka
valtuutettujen toimiaika määrättiin edellisen pitkän
keston takia kaksivuotisiksi, ilahdutti porvareita vain
kommunistien vaaliliiton täydellinen epäonnistuminen.
Vuoden 1947 vaaleissa äänestysprosentti 66,3
%:n ja mainonnan kerrotaan olleen aktiivista.
Vuonna 1955 valtuustojen vaalikausi muutettiin
nelivuotiseksi. Käytännössä vasta puoluelain tultua
voimaan tuli ehdokkaiden asettaminen vaaleihin
ensi sijassa rekisteröityneiden puolueiden tehtäväksi
ja vaalituloksia puoluejakoineen on saatavilla. Tämän
jälkeen äänestysaktiivisuuteen vaikuttamassa
ovat olleet oteäänien tilalle tullut ennakkoäänestyksen
käyttöönotto vuonna 1969, äänioikeusikärajan
laskeminen ensin 20:n vuonna 1968 ja sitten 18:n
vuonna 1972. Alempaakin - 16 vuotta - on esitetty
aika ajoin puoluekokousaloitteena, mutta toistaiseksi
tuloksetta.
Vielä 1960-luvun alkupuolella ei kunnallisvaaleja
pidetty poliittisesti mielenkiintoisina, vaan jopa epäpoliittisena.
Korjus mainitsee kuitenkin piirin saavuttaneen
tuntuvan voiton vuoden 1960 kunnallisvaaleissa
ja, että vuonna 1961 järjestettiin valtuutetuille
kuntapäivä-sarja. Vuoden 1964 vaaleissa saadun tuloksen,
18,7 %, jälkeen kunnallispäivien järjestämistä
jatkettiin. Vuonna 1966 jouduttiin Hämeenlinnassa
järjestämään ylimääräiset kunnallisvaalit Vanajan
kunnan liityttyä suurelta osaltaan Hämeenlinnaan.
Vuoden 1968 vaaleissa saavutettiin tulos 26,5 %.
Kuntapuolta oli seurattu kuitenkin käytännössä
alusta asti puolella silmällä, sillä hyvin usein samat
aktiiviset ja vaikuttaa haluavat ihmiset hakeutuvat
toimimaan useamman eri alan järjestöihin ja näin
saavuttamallaan laajalla kontaktiverkolla saavat paljon
tietoa, myös oman asemansa vahvistamiseen.
Valtuuston jäsenyys tai ehdokkuus on ollut luonteva
pari puoluejäsenyydelle ja siksi jäsenyyttä myös
edellytettiin. Moni kansanedustajaksi noussut hen