25
Hämeen Kokoomuksen historiikki
massa myös vahva epäilys ennenaikaisten vaalien
mahdollisuudesta, ja haluttiin olla valmiina. Oli jo
aiemmin päätetty lähteä näihin vaaleihin ilman vaaliliittoa,
jäsenistölle tehdyt mielipidetiedustelut olivat
optimistisia ja ennusteetkin lupailivat hyvää. Se
sai kuitenkin toimitsijat huolestumaan vaali-innon
riittämisestä niihin tarvittaviin loppusuoran ponnistuksiin,
joilla taataan varma voitto. Sitä eivät gallupit
koskaan tee tai tuo.
Ehdokkaita vaaleihin oli lähdössä sama määrä
kuin oltiin asettamassa, joten jäsenäänestystä ei tarvittu.
Tavoitteena oli saada viisi edustajapaikkaa, ja
sen eteen tehtiin työtä koko kevät ja syksy. Tuloskin
oli entistä parempi. Kannatusprosentti Hämeessä
oli 28,5 ja nousua edellisten vaalien äänimäärään 10
679 ääntä. Kokoomuksen katsottiin tällä kertaa tarjonneen
selkeän vaihtoehdon ja se nousi nyt maan
johtavaksi porvaripuolueeksi. Puolueen kannatus
nousi yli 120 000 äänellä ja prosentiksi tuli 21,7 %,
edellisen oltua 18,4 %.
Vuosikymmenen lopulla, vuonna 1979, puheenjohtajana
toiminut Harri Holkeri vetäytyi Suomen
pankkiin ja tilalle nousi Ilkka Suominen. Tultuaan
valituksi ilman vastaehdokasta, hän sai heti perintöprinssin
nimikkeen kantaakseen, ja joutui pitkään
antamaan työnäytteitä oman uskottavuutensa vahvistamiseksi.
Käytännön hankaluutta mm. tiedonkulussa
aiheutti alkuun myös se, ettei Suominen
valintahetkellä ollut eduskuntaryhmän jäsen, joten
oma vaalikampanja oli edessä jo seuraavissa eduskuntavaaleissa.
Suominen oli ollut Satakunnan vaalipiiristä
vuodet 1970-75 eduskunnassa, mutta oli
vetäytynyt sitten perheyrityksen johtoon.
Kunnallisvaalit
1970-luvulla
Kokoomuksen historian kirjoittajan mukaan Kokoomus
ei ollut koskaan kyennyt rakentamaan itselleen
muihin suuriin puolueisiin verrattavissa olevaa vahvaa
organisaatiota, mutta sillä oli sen sijaan vahva
ote useiden kaupunkien ja kuntien hallintorakenteissa.
Hän muistuttaa kuitenkin, että ajanjaksolla
1966-87 paikallistasolla oltiin yhtä pragmaattisia
kuin aiemminkin ja että paikallistaso oli valtaosalle
sen ajan kokoomuslaisista se tutuin osa puolueen
toimintaa. Siksi puolueelle oli äärimmäisen tärkeää,
että se oppositioaikanakin pystyi palkitsemaan paikallisia
kannattajiaan paikoilla kunnanvaltuustoissa
ja -hallituksissa, lautakunnissa ja muissa kunnan
luottamuselimissä. Tästä syystä puolueen ja paikallisyhdistysten
välistä sidettä tuli vahvistaa.
Ilmapiirin politisoiduttua laajemmin 1970-luvulla,
ja puolueiden havahduttua uuden forumin merkitykseen,
myös kuntavaaleihin alettiin liittää puoluetunnuksia
ja yleispoliittisia teemoja. Ennen oli
ehdokkaaksi päässyt myös sitoutumattomana, mutta
nyt haluttiin ehdolle vain puolueen jäseniä, jotka
sitoutuivat puolueohjelmaan ja käyttivät yhteisiä
tunnuksia. Vain armeijan palveluksessa olevat olivat
tästä velvoitteesta vapaat. Puolueen eri toimijoiden
postitusintoa rytmittivät nyt valistus, vaalit ja arpajaiset.
Kunnallisvaaleilla tiedettiin voitavan kartoittaa
gallupin tavoin myös yleistä mielipideilmastoa,
ennakoida tulevaa ja auttaa tekemään mahdollisesti
tarvittavia korjausliikkeitä. Piirin antama vaalityökoulutus
sai rinnalleen nyt myös teoreettisempaa
politiikka- käsitteen avaamista. Alueellisen ohjelmatoiminnan
tukemiseksi oli piiriin perustettu entisten
toimikuntien lisäksi kunnallispoliittinen toimikunta.
Vuoden 1972 kunnallisvaalien aikaan oli hyväksytty
uusi kunnallislaki, joka korosti puolueiden
asemaa myös kunnallisvaalien osalta, joten vaaleja
leimasi entistä vahvemmin poliittisuus. Äänestysikäkin
oli juuri vaalien alla laskettu 18 vuoteen. Hämeessäkin
lähdettiin vuonna 1972 ensimmäisen
kerran kunnallisvaaleihin valtakunnallisin tunnuksin
ja puolueen valtakunnallinen kampanja tukena.
Puolueen keskustoimisto tuotti yhteistä materiaalia
ja järjesti teemakoulutusta. Vaalien kasvaneesta
mittakaavasta kertoo tieto, että Etelä-Hämeessä oli
lähes tuhat ehdokasta, joista jokainen sai perusteelliset
vaaliohjeet. Tehtyjen toimien tuloksena saavutettiin
vaalipiirissä 25,4 % kannatus ja Kokoomus
koko maassa 18,1 %. Piirin voiton arvoa nosti vielä