merenkulkuun ja merimiesten tilanteeseen Norjan rannikolla 1940-45
sota- ja suuremmat alukset saivat luotsin ja he olisivat
joutuneet odottamaan luotsia muuten kauan. Saksan
sotavoimat vartioi majakoita ja väylävalaistuksia ja välillä
majakat olivat sammuksissa. Mitä pitempään aikaa kului
ja ehkä muutoksia poliittisessa tilanteessa tapahtui,
alkoivat myös aluksilta pakenemisen olla yhä tavallisem-pia.
Saksalaisten häviämän Stalingradin taistelun kasvoi-vat
päätös mönstrauksia ja pakenemiset. Ms Alca :lla
koko miehistö sanoi itsensä irti huhtikuussa 1944. Vaikka
palkkataso oli kohdallaan, niin oli henkilöitä päällystössä
sekä miehistössä, jotka karttoivat Norjan-liikennettä, joka
oli Saksan hallinnassa. Muun muassa Uno Salminen on
kertonut omassa kirjassaan oman alter egonsa kieltäyty-misestä
päällikkövakanssista Speer-laivastossa: ”Ei, kun
tämä sota on ohi, haluan pystyä katsoa norjalaisia
silmiin. Minä en lähde minnekään.”
Tilanne muuttui nopeasti syyskuun alussa 1944 kun
Suomi teki aselevon Neuvostoliiton kanssa 3.9. Laivamek-lari
H. Liljestrand yritti 2.9. saada aluksia s/s Aulis, ms
Kajava, ja m/aux Saarentähti kotiin, vedoten korjauksiin. 5
syyskuuta otti Kansanhuoltoministeriö takaisin aikarahta-usluvat
niiltä suomalaista aluksilta, jotka seilasivat
Norjan-liikennettä. Oli vaikeaa saada tiedotusta aluksille
koska osalla ei ollut edes radiopuhelinta. Henrik Ramsay
tiedotti 8 syyskuuta, että päälliköt tulevat saamaan
käskyn palata takaisin saksalaisen Schiffahrssachverstän-diger-
välittäjän kautta. Saksalaiset asettuivat poikkiteloin
ja tiedottivat, että sopimukset ovat vielä voimassa kuusi
kuukautta 38 suomalaisella aluksella. Merikapteeni ja
varustaja Elis Molander matkusti Oslosta Tukholmaan
suomalaisten varustamoiden edustajana. Saksalaisten
edustaja Fregatten-kapitän Brand kielsi, että aluksia olis
takavarikoitu, sopimuksenmukaisia palkkoja maksettiin
edelleen. Saksalaiset toivoivat sopimusten pidennystä
kuudella kuukaudella. Suomen hallitus oli toki jo 21.8.
1944 ottaneet haltuunsa varustajien kauppalaivaston
FINLANDS SJÖFART J SUOMEN MERENKULKU 49
A
ilmiantanut merimiehiä Gestapolle. Tiedetään, että kaksi
perämiestä, kaksi konemestaria ja yksi donkeyman
menivät saksalaisten palvelukseen Stutthofin keskityslei-riltä.
Värväyksestä huolimatta on tosiasia, että useimmat
kieltäytyivät ottamasta vastaan näitä pestejä (katso kirja
Torperade och intenerade). Wälläri, jolla oli toimiva
kontakti ITF:n kanssa, totesi että ”itsestään syntynyt
salainen vastarintajärjestö suomalaisessa kauppalaivas-tossa,
jonka tehtävänä oli toimia natsismia vastaan”.
Westerlund toteaa toki, että Wälläri ehkä osittain
liioitteli suomalaisten merimiesten panosta englantilais-ten
tiedustelujärjestönä. Toisessa kirjassaan ”Kustfart
som kollaboration” syventyy Westerlund enemmän
saksalaisten liikenteeseen yksityiskohtiin norjalaisella
rannikolla, erityisesti suomalaisten alusten merkityksestä
saksalaisille kuljetuksille.
Suomalaiset varustamot olivat kiinnostuneita tuot-toisasta
rannikkomerenkulusta Norjassa ja kaikista
suurimmat varustamot tekivät rahtisopimuksia pienem-mistä
aluksista Suomesta, sekä kaljaaseja sekä vanhoja
kuluneita höyryaluksia, rannikkohöyryjä, kyllä kaikki
mikä pinnalla pysyi, se kelpasi. Rahtitasot olivat korkeita
ja tulot hyviä. Varustamot, kuten FÅA, Nordströms,
Hacklin, Gustaf Erikson ja useat pienemmät varustamot
olivat asianosaisia.
Merimiehillä ei ollut myöskään kovin montaa vaihtoeh-toa
sodan aikana, jos he eivät lähteneet merille, he
joutuivat rintamalle. Iso-Britannia takavarikoi suurimman
osan kauppalaivastosta sen jälkeen, kun Suomi solmi
”aseveljeyden” Natsi-Saksan kanssa. Iso-Britannia julisti
sodan Suomea vastaan syksyllä 1941 ja suomalaiset
merimiehet internoitiin eri puolilla maailmaa. Myös
Yhdysvallat takavarikoi suomalaisia aluksia amerikkalai-sissa
satamissa Japanin Pearl Harbourin hyökkäyksen
jälkeen 7.12.1941. Suomalaiset merimiehet vietiin maihin
Yhdysvalloissa.
Työmahdollisuudet olivat rajoitettuja ja norjalaisen
rannikkomerenkulun koettiin olevan kohtalaisen turvallis-ta
englantilaisten lento- ja sukellusvenehyökkäyksistä
huolimatta. Pienemmät alukset eivät olleet ensisijaisia
hyökkäyskohteita vaan suuremmat alukset ja saattueet
olivat niitä. Satamissa alukset saattoivat toki joutua
liittoutuneiden pommihyökkäyksen kohteiksi. Saksalaiset
maksoivat suomalaisia palkkoja ja sotalisää. Sen lisäksi he
saivat ruoan sekä vaatteet saksalaisten varastoista.
Westerlundin mukaan laivanpäällystön palkka saattoi olla
sotalisän kanssa 360% tavallisesta tasosta Suomessa
(oletan, että hän tarkoittaa palkkoja ilman sotalisää).
Sanottiin, että heillä olivat asiat paremmin kuin norjalai-sella
väestöllä saksalaismiehityksen alaisena. Suomalais-ten
merimiesten kontaktit norjalaisen vastarintaliikkeen
kanssa oli toki varsin satunnaisia ja riippuivat erilaisista
tapahtumien kuluista yhteiskunnassa.
Haverit ja karilleajot olivat tavallisia suomalaisilla
aluksilla, joka johtuu Westerlundin mukaan osittain
suomalaisen laivanpäällystön tottumattomuudesta
norjalaisilla vesillä ja aluksien huonosta kunnosta sekä
heikoista moottoreista. Sen lisäksi he seilasivat usein
ilman luotsia, joka johtui välillä siitä, että saksalaiset
G SS Motto, varustaja Oy Viasveden höyry Ab, Pori,
Norjassa 1943. / SS Motto, rederi Oy Viasveden Ång Ab,
Björneborg, i Norge 1943.