
Hyvän
kierre työssä
Kevättalvella vuonna 2020 juuri ennen
koronaepidemian puhkeamista
Suomessa ja työmarkkinaneuvottelujen
olleessa kiivaimmillaan, teimme muiden
akavalaisten hoitotyön liittojen, Suomen
Terveydenhoitajaliiton ja Akavan sairaanhoitajat
ja Tajan kanssa harkinnanvaraisella otoksella
vapaamuotoisen kyselyn jäsenistöilleen.
Kysyimme mikä työssä tuottaa iloa, mikä työssä
on palkitsevaa, mikä auttaa jaksamaan työssä
ja mitkä asiat pitävät hoitotyössä.
Talvella mediassa käytiin paljon keskustelua siitä, kuinka
huonosti työolosuhteet, johtaminen ja palkkaus
ovat hoitotyössä. Työterveyshoitajan työ oli kyselyn
aikaan ja on edelleen kuormittavaa ja vaativaa eikä
palkkakaan vastaa laaja-alaisen asiantuntijuuden edellyttämää
korvausta työstä. Hoitajien tehtäviin on jatkuvasti lisätty uusia
vastuualueita eikä mitään ole vähennetty, työn määrä on monen
kohdalla uuvuttava. Työterveyshoitajan työssä ja hoitotyössä
ylipäätään on paljon korjattavaa ja muutettavaa, mutta yli sata
vastaaja löysi kaikista puutteista huolimatta paljon positiivisia
asioita työstään.
Työ tuottaa iloa
Ilon aiheiksi koettiin hyvät
asiakaskohtaamiset. Asiakkaat
koettiin pääasiassa mukaviksi
ja iloa tuotti, kun asiakkaat
ovat tyytyväisiä ja kiitollisia
hoitoonsa ja hoitajalta
saamaansa apuun ja tukeen.
Ihmisten auttaminen
koettiin iloksi. Monipuolinen
työn sisältö ja ajan hermolla
oleminen koettiin myös
ilon aiheiksi. Työssä koettiin
olevan sopivasti haastetta ja
mahdollisuus kehittyä ja oppia
uutta. Samoin mahdollisuus luoda uutta
ja innovoida sekä uudet asiat tuottivat iloa.
Työ koetiin myös merkitykselliseksi ja siinä koetiin olevan
monenlaisia vaikuttamismahdollisuuksia. Tärkeäksi koettiin
esimerkiksi työ- ja loma-aikoihin vaikuttaminen. Työssä koettiin
olevan hallinnan tunne, mikä nousee omasta osaamisesta ja
asiantuntijuudesta.
Mukava työyhteisö on vahva ilon aihe. Tärkeäksi koettiin
työpaikan toimivat ihmissuhteet ja ihanat työkaverit, kuten
yhdessä vastauksessa kirjoitettiin ”ihanat, ammattitaitoiset ja
työhön sitoutuneet kollegat”. Iloa tuottaa myös työyhteisössä
viljelty hyvä huumori. Hyvä palaute asiakkailta, työkavereilta ja
esimieheltä tuottivat iloa. Onnistumisen kokemukset ovat ilon
aihe ja ne kantavat työssä.
KYSELYN SATOA
36 Työterveyshoitaja 1/21