
0-160 vastaajien määrä
Kuva 2. Haastoiko lomautus asiakasvastuullisen yrityksen yhteistyötä?
0-200 vastaajien määrä
kun olin lomautettuna
k u u s i pä i v ä ä .
Ker too varmaan
jotain lomautuksen
a ihee t tomuude s t a .
Mielestäni olisi pitänyt
lomauttaa ne, joilla ei ollut
töitä”
Irtisanotuksi oli päätynyt
vain 4 % vastaajista. (Lomautusten
määräaikainen helpottaminen on
siis saattanut suojella irtisanomiselta).
Noin kolmasosa vastaajista (31 %) kertoo,
että työnantaja tarjosi säästötoimenpiteenä
lomarahojen vaihtamista vapaaksi tai mahdollisuutta
pitää palkatonta vapaata. Vastaajista vain 15 % oli tarttunut
tarjoukseen.
Koronapandemia vaikutti lomien ajankohtaan. Reilu
neljännes (29 %) vastaajista kertoi, että työnantaja oli siirtänyt
vuosiloman ajankohtaa koronapandemian takia.
Työn tekemisen tavat ja sisältö muuttivat
Etätyö lisääntyi; lähes puolet (46 %) kertoi tehneensä
koronapandemian vuoksi enemmän etätöitä. On myös
huomattava, että kolmannes vastaajista (33 %) ei tehnyt
lainkaan etätyötä (ei ollut mahdolisuutta tehdä etätyötä?).
Etätyövälineisiin on tarvittu perehdytystä ja 67 % uusien
välineiden käyttäjistä koki saaneensa riittävän perehdytyksen
niiden käyttämiseen (tapahtui etävälineiden käyttö sitten kotoa
tai työpaikalta).
Kysyimme työterveyshoitajilta onko heitä siirretty toisiin
tehtäviin tai ovatko he ottaneet lomautuksen sijaan vastaan
muuta työtä. Työtehtävien muutoksia oli 19 %:lla vastajista.
Muista tehtävistä tuli n. 79 vastausta, joista listattiin
yleisimmiksi koronapandemiaan liittyviä tehtäviä kuten
Covid näytteenotto ja siihen ohjaaminen, työ digiklinikalla
tai puhelinpalvelussa sekä hoidon tarpeen arviointi.
Työturvallisuudessa ja esimiestyössä
parannettavaa
Työturvallisuudesta oli huolehdittu melko hyvin, koska kolme
neljästä (74 %) vastaajasta koki työnantajan huolehtineen
työturvallisuudestasi riittävästi koronapandemian aikana.
Parannettavaakin löytyi: vastaajat olisivat kaivanneet
henkilösuojaimia riittävästi ja varhaisemmassa vaiheessa.
Lisäksi kaivattiin toimintaohjeita ja yhteistä keskustelua.
“Suojaimista ohjeistus, yhteneväisyys ontui pitkään -
suojaimia ei ollut ensin riittävästi - covid näytteenottajat olivat
ensin ihan oman onnensa nojassa...”
“Kuormitukseen olisi pitänyt puuttua.”
Esimiehen tuki puuttui monelta, koska vain puolet (51 %) koki
saaneensa esimieheltään riittävästi tukea koronapandemiaan
liittyen (kuva 3).
Kuva 3. Koetko saaneesi riittävästi tukea esimieheltäsi
koronapandemiaan liittyen?
Korona on kova juttu, jatkuva
pelon tunne syö voimavarat. "– vapaa palaute
Työterveyshoitaja 1/21 11