Stthl ajankohtaispäivät 7.–8.4.2017
Tapasimme paikallisosastojen puheenjohtajien
ja sihteerien yhteisten teemojen ääressä 25 kollegan
voimin. Ajankohtaispäivät ovat muodostuneet
paikallisosastojen toimijoiden keväiseksi
kokemusten ja ideoiden jakamisen tilaisuudeksi.
Ylpeänä toteamme, että kollegoistamme löytyy
vuosittain aina uusia kasvoja jotka ovat kiinnostuneet
liiton toiminnasta ja motivoituneita jatkamaan
kehittämistä meidän kaikkien parhaaksi.
Aloitimme pohtimalla mille toimintamme näyttää jäsenten
silmin, asiakkaiden silmin ja millainen rooli meille on muodostumassa
tulevaisuuden työterveyshuollossa. Kommenteistamme
nousivat esiin luottamus, yhdessä tekeminen sekä
verkostoituminen ja uusien työtapojen kehittäminen jotka ovat tulevaisuudessa
haasteemme. Jäsenemme kokevat, että liitto luo turvallisen
ammatillisen pohjan verkoston, josta saa tukea sitä tarvitessa. Halumme
on pysyä liikkeessä, hahmottaa tilanteita ajan hermolla ja ottaa
kantaa ammattialaamme koskeviin asioihin. Tarkastelemme toimintatapojamme
ja uudistamme niitä: jostain luovutaan, jotain otetaan tilalle.
MILLÄ AJATUKSELLA TOIMIMME, MILTÄ NÄYTÄMME?
Pitkää pohdintaa kävimme myös toiminta-ajatuksestamme, mitä haluamme
jäsenien tietävän toiminnastamme. Ideoimme myös visuaalista ilmettä
ja toivommekin liiton käyttöön jäsenien kuvia työssä, joita voisimme käyttää
työterveyshoitajatyön markkinointiin sekä esitteisiin.
Lähdimme syventämään teemoja mitä tarkoittaa olla tehokas ja vahva,
luotettava sekä jäseniä auttava liitto. Muokkasimme yhdessä STTHL:n
uutta toiminta-ajatusta ja ideoimme ns. hissipuheita. Tavoitteenamme on
saada jokaisesta paikallisosastosta hissipuhe videona jäsenten katsottavaksi,
teemana miksi kannattaa olla yhteisessä ammatillisessa verkostossamme.
Ideoimme myös esitepohjaa, jossa olisi perusteet liittomme toiminnasta,
liiton yhdyshenkilöt, paikallisosaston tiedot ja paikallisen luottamusmiehen
yhteystiedot.
Sikke Leinikki TJS opintokeskuksesta fasilitoi meitä toiminta-ajatuksemme,
arvojemme sekä tulevaisuuden muutosten vaikutuksista liittomme toimintaan
ja ammattikuntamme toimintaympäristöön. Nopeatempoiset ryhmätyöt pitivät
meidät keskustelussa kiinni ja aktiivisina. Puhetta riittikin pitkälle iltaan.
Kiitos kaikille mukana olleille leppoisasta ja voimaannuttavasta
seurasta.
Leena Haakana
Viestintäjaoksen puheenjohtaja
Työterveyshoitaja 2/17 35