Päätoimittajalta
KOHTI UUTTA…
Kirjoitan (muistaakseni) elämäni toista pääkirjoitusta Työterveyshoitaja
lehteen. Ensimmäisen kirjoitin vuosia, useita vuosia
sitten silloisen päätoimittajan pyynnöstä: jostain oli nuoren
tiedotusjaoslaisen aloitettava ja hankittava kannuksia. Osallistuin
vuosina 2005-2011 tämän hienon ammattilehden toimittamiseen
osaavien ”konkareiden” kanssa. Nyt, kun ikää on jo päälle 40
vuotta ja työterveyshuollosta kokemusta n. 15 vuoden ajalta, päätin
vastata myöntävästi minulle esitettyyn tarjoukseen. Päätoimittajapestini
alkaa tästä lehdestä.
Kävin loppuvuodesta 2016 tutustumassa jaoksen jäseniin ja lehden
toimittamisen nykytilaan. Osallistuin myös jo tämän vuoden ensimmäisen
lehden tekemiseen lähinnä oikolukua suorittamalla. Ai että nautin:
artikkeleiden lukemisesta, ensimmäisen taittoversion oikoluvusta
illan pimeinä tunteina, siitä tunteesta, kun lehti löytyy postilaatikosta
uunituoreena, avaamattomana, melkein koskemattomana, vaikka
lehden artikkelit ja ilmiasu ovatkin ennestään tuttuja minulle lehden
valmistusvaiheista. Sitä tunnetta postilaatikolla ei voi verrata mihinkään!
Matkalla kotiovelle lehti on hypistelty läpi: saatu ensivaikutelma
kokonaisuudesta, tsekattu kuvat ja värit, palstojen ja kaavioiden
asemoinnit, yleisilme.
Päiväni vietän esimies- ja tilanteen salliessa (tai vaatiessa) työterveyshoitajan
työtä tehden palveluesimies-nimikkeellä Terveystalon Vaasan
yksikössä. Minulla on työkavereina upea joukko terveydenhuollon ja
asiakaspalvelun ammattilaisia, joiden kanssa päivät kuluvat kuin siivillä.
Vapaa-aikaa vietän yhdessä aviomieheni Tapion sekä Oliverin
12-v. ja Rebecan 10-v. kanssa. Toimin kuskina, kannustajana ja kustantajana,
jotta lapset saavat harrastaa mieluisia asioita. Omiin harrastuksiini
voisi lukea epäsäännöllisen ja vaihtelevan liikunnan lisäksi
myös nämä ammattiliiton luottamustehtävät: järjestöjaoksen jäsenyys,
paikallisosaston johtokunnan varapuheenjohtajuus viestintäjaoksen
jäsenyyden ohella. Lisäksi keväästä syksyyn puuhailemme viime keväänä
ostetun kesämökin (huom.! työsiirtolan) parissa, isääni lainaten.
Haravoidaan, kitketään, maalataan, sisustetaan, uidaan, saunotaan,
grillataan, pelataan ulkopelejä, kestitään ystäviä ja nautitaan
Elämästä isolla E:llä. Matkustan mielelläni loma-aikoina. Koen rentoutuvani
ja lataavani akkujani parhaiten olemalla pois tutuista ympyröistä.
Lisäksi lasten kasvettua isoimmiksi saan käyttää omaa aikaani
mm. lukemiseen. Sen suhteen olen kaikkiruokainen.
Työterveyshoitaja-lehti ei ole mitään ilman teitä lukijoita. Antakaa meille
palautetta. Lähettäkää juttuvinkkejä ajankohtaisista, työterveyshoitajakuntaa
kiinnostavista, tarpeellisista asioista ja uskaltautukaa kirjoittamaan
myös itse juttuja tähän hienoon ammattilehteemme!
Kohti kesää – lomaa – ja taas syksyllä kohti uutta tulevaa
aurinkoisin ja sydänlämpimin terveisin
Vaasan flikka Terhi Vesiluoma
Työterveyshoitaja 2/17 3