Tehohoitotyöhön
siirtymisessä tarvitaan
kohdennettua perehdytystä
Koronapandemian aikainen perehdytys
tehohoitotyöhön näyttäytyy tuoreen
selvityksen mukaan välttämättömänä työssä
selviytymisen kriteerinä. Erityisesti pitkän
työkokemuksen omaavat sairaanhoitajat
ovat kyvykkäitä uudenlaisiin työtehtäviin ja
itsenäiseen päätöksentekoon kriisitilanteessa,
mutta vaativat työlleen perehdytyksen.
Kevään ja syksyn 2020 aikana HUS:ssa toimi
enimmillään yli 1500 terveydenhuollon ammattilaista
muuttuneissa työtehtävissä. Meilahden
tornisairaalan teho-osastoilla perehdytettiin kaikkiaan
260 sairaanhoitajaa viiden viikon aikana.
Tehohoitotyössä parhaisiin tuloksiin päästiin kohdennetun
Pro terveys 5
perehdytyksen kautta.
Koronapandemian aiheuttamat työsiirrot tuottivat
henkistä kuormitusta erityisesti uuden oppimiseen
kaikille työkokemusvuosista riippumatta.
Sen sijaan perehdytyksen riittävyydessä ja perehdytyksen
onnistumiskokemuksissa oli selkeitä
eroja vastaajien kesken.
Kyselytutkimus toteutettiin osana Kamilla Raution
Turun ammattikorkeakoulun Master Schoolin
opinnäytetyötä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirille
kevään 2021 aikana.
– Mitä pidempi työkokemus vastaajilla oli, sitä
varmemmin he kokivat lyhyen perehdytyksen tukevan
osaamistaan tehohoitotyössä, Rautio toteaa.
Yli 15 vuoden työkokemuksen omaavat sairaanhoitajat
kykenivät itsenäiseen päätöksentekoon
hoitotyössä perehdytyksen jälkeen. He myös
mielsivät perehdytysmateriaalin ja tehohoitotyössä
käytettävien laitteiden laiteopin riittäväksi.
Alle kolme vuotta hoitotyössä toimineet sairaanhoitajat
kokivat tehohoitotyön perehdytyksen
riittämättömänä erityisesti itsenäisen päätöksenteon
tukena. Kokemattomin hoitajaryhmä antoi
lisäksi eniten arvoa perehdytysmateriaalille.
– Kokeneempi ammattiryhmä on tottunut oppimaan
työvuosiensa aikana kliinisessä hoitotyössä.
Heille digitaalisten oppimisalustojen käyttö
on vierasta ja vaatii muun muassa tietoteknisiä
taitoja, Rautio kertoo. Nuoremman sukupolven
valmius digitaalisten oppimisalustojen käyttöön
sitä vastoin on luontaista. Nämä ammattilaiset
ovat kasvaneet digitaalisuuteen ja tottuneet käyttämään
erilaisia tietoteknisiä taitoja vaativia laitteita
sekä oppimisalustoja päivittäin työssään.
Hän tarttui tilaisuuteen, eikä oikeasti
ymmärtänyt, mihin oli menossa. Matkaa
kohti Urho Kekkosen kansallispuistoa
taitettiin bussilla. Erämökkiin piti vielä
hiihtää seitsemän kilometriä. Eräleiri
osoittautui Kiskon huumeklinikan järjestämäksi
leiriksi huumeriippuvuudesta
toipuville ihmisille. Klinikkaa Hirschovits
Gerz arvioi jälkikäteen yhdeksi parhaista
lääkkeetöntä ja vahvaa terapeuttista
otetta käyttäneeksi hoitopaikaksi.
Leiri oli hänelle huikea myönteinen kokemus.
– Jäin pohtimaan, miten ihmiset olivat
niin läsnä, aitoja ja huipputyyppejä leirillä
ja miten riippuvuuden mekanismit
saivat ihmiset toimimaan itselle ja muille
kielteisellä tavalla. Opin, miten riippuvuus
voi tuottaa elämän kolhuja, että
elämä menee aivan raiteiltaan. Toisaalta
opin, että elämässä on mahdollisuus
muutokseen.
Leiri merkitsi suurta käännettä
– Olin tukihenkilönä joillekin leiriläisistä.
Osa leiriläisistä aloitti raittiin elämän,
osa retkahteli ja joku menetti seuraavina
vuosina henkensä. Toipuminen edellyttää
loppuelämän valveutumista tämän
sairauden osalta, sillä vaikeassa riippuvuudessa
on kyse sairaudesta.
Leirin jälkeen ensimmäinen askel oli
aloittaa vapaaehtoistyössä Youth Against
Drugs-järjestössä. Sitä seurasivat opinnot
sairaanhoitajaksi päihdetyö punaisena
lankana. Päivystyspoliklinikalla näki
päihdeongelmien välittömät seuraukset,
miten ihmiset tulevat sinne tapaturmien
ja yliannostusten vuoksi. Oli kiinnostusta
siihen, miten hoitoketjuja ja järjestelmiä
voisi kehittää, saada tietoa päihdeongelmista
ja jakaa sitä muille.
– Kirjallisuutta oli vähän ja ystäväni
Päivi Dahlin kanssa kirjoitimme kirjan
”Tästä on kyse – tietoa päihteistä”. Kirja
oli tiiliskivi, jota paljon myytiin päihdeyksiköihin
käsikirjaksi, mitä tulisi tietää
päihteistä, hoitamisesta ja yliannostuksista.
Jos pitäisi valita yksi asia, hän valitsisi
tuon kirjan elämäntyökseen – väitöskirjaakin
arvokkaammaksi.
Miksi ihmiset käyttäytyvät
niin kuin käyttäytyvät?
Sairaanhoitajana ura jatkui sosiaalipäivystyksessä,
päivystyspoliklinikalla,
nuorisopsykiatrialla,
huumeklinikalla
Kurvissa sekä Elämä on parasta huumetta
ry:ssä. Seuraavat askeleet olivat toimia
ehkäisevän päihdetyön projektipäällikkönä,
huumeneuvonnassa ja kehittää
mielenterveys- ja päihdepalveluiden
yhteensovittamista ja tutkia palvelujärjestelmää.
Kiinnostus selvittää riippuvuuden
tietoperustaa sai hakeutumaan
yliopistoon lukemaan sosiaalipsykologiaa.
Syntyi väitöskirja ”Suomalaisten riippuvuuksia
koskevat mielikuvat” (2014).
1990-luvulta alkaen Hirschovits-Gerz
on myös kouluttanut ja opettanut päihdetyötä.
Viimeiset yhdeksän vuotta työpaikkana
on ollut Terveyden ja hyvinvoinnin
laitos (THL), jossa hän on esimerkiksi
tutkinut päihde- ja mielenterveyspalvelujen
integraatiota. Hirschovits-Gerz korostaa,
että yhä suuremmassa roolissa on
nyt osallisuus ja kokemusasiantuntijuus,
erityisesti heikompiosaisten ääntä tulee
kuulla ja kehittää palveluita yhdessä.
Tämän vuoden alusta alkaen hän on
ollut projektipäällikkönä lastensuojelun
jälkihuoltoa ja ilman huoltajaa maahan
alaikäisenä tulleiden nuorten Yhdessä
aikuisuuteen Elämässä Eteenpäin (YEE)-
hankkeessa. www.thl.fi/yee
– Ihmisten pitäisi päästä palveluun
silloin, kun siihen on tarve. Kuullaan ja
kuunnellaan se huoli, lähdetään siitä liikenteeseen.
Mitä varhaisemmassa vaiheessa
päästään puuttumaan ja irtautumaan
haasteista, sitä parempi.
Hirschovits-Gerzin filosofiaa on, että
kohtaamiset ihmisten kanssa ovat kuin
siemeniä kylväisi. Joskus joku asiakas
tulee vielä vuosien päästä kertomaan,
että muistaa mitä on keskusteltu. Tahto
elämänmuutokseen on syntynyt vuosien
viiveellä.
– Ihmisenä olemisen inhimillisyys on
varmaan kaikkein tärkein, monia päihderiippuvaisia
ei ole kohdattu ikiaikoihin
ihmisenä. Riittävä tuki voi johtaa yllättävään
juttuun, heihin luotetaankin, he
ovatkin arvokkaita.
/yee
