KOULUTUKSELLA TEHOA
ELINTAPAOHJAUKSEEN JA
TULOKSELLISUUTTA TYÖHÖN
Sydänliitto on kehittänyt asiakkaan
motivaation herättelyyn ja omien
ratkaisujen löytymiseen Oman Terveyden
Avaintekijät -ohjauskartan (OTA). OTA-aineisto
toimii ikään kuin karttana, jonka
avulla suunnistetaan kohti omaa terveyttä
tukevia valintoja. Sydänliitto on työstänyt
aineiston yhteistyössä ammattilaisten
kanssa 2010-luvun alussa ja kehittänyt
sitä edelleen käyttäjien palautteiden
avulla. OTA-ohjauskartta löytyy Sydänliiton
ammattilaisnetistä, jossa on maksutta laaja
materiaalipankki elintapaohjaustyön avuksi.
OTA-menetelmän voimaannuttava ohjausideologia
ja prosessimainen muutosohjaus vaativat ohjaajan
osaamista. Tavoitteena on luoda motivoiva ilmapiiri
vuorovaikutuksellisin keinoin. Sydänliitto tarjoaa
menetelmien käyttöönottoon tilauskoulutuksia, jotka säästävät
asiakkaan kustannuksia. Koko henkilökunta voidaan kouluttaa samaan
aikaan, jolloin menetelmä saadaan laajaan käyttöön. Työyhteisön
ammattilaiset voivat jakaa asiakaskokemuksia, jolloin tuloksellisuus
kasvaa. Kustannussäästöjä syntyy jokaisesta onnistuneesta
elintapamuutoksesta, minkä johdosta esimerkiksi sydänpotilas
saadaan kuntoutettua työelämään tai tyypin 2 diabetes ehkäistyä.
RYHMÄOHJAUKSESTA YKSILÖTYÖHÖN
OTA-elintapaohjausmenetelmä syntyi PPP eli Pieni päätös
päivässä -painonhallinnan ryhmämallista. PPP-koulutuksen käyneet
terveydenhoitajat toivoivat myös yksilöohjaukseen motivoivaa
materiaalia. Syntyi OTA-mittari.
”OTA on syntynyt ammattilaisten tarpeesta ja kehitetty
nimenomaan vastaamaan asiakastyön haasteita elintapaohjauksessa.
OTA-kehitystyön pilotissa oli useita terveydenhoitajia, jotka testasivat
materiaalia omien asiakkaidensa kanssa”, kertoo mallin kehittämisessä
mukana ollut terveydenhuollon kouluttaja, psykologi Riikka Turku.
MITTARISTA MENETELMÄÄN – TULOKSELLINEN
ELINTAPAMUUTOS LÄHTEE AINA ASIAKKAASTA
OTA-työkaluja on kehitetty yhdessä käyttäjien kanssa. OTA-mittarissa
arvioitiin liikuntaa, ruokavaliota ja alkoholinkäyttöä. Menetelmän
käyttökoulutuksiin osallistui työterveyshuollon ja perusterveydenhuollon
toimijoita: sairaan- ja terveydenhoitajia sekä diabetes- ja sydänhoitajia.
Riikka Turku toteaa: ”OTA:ssa hienointa on koko kehitysprosessin
ajan toiminut yhteinen kehittäminen. Jo ensimmäisten koulutusten
yhteydessä saimme käyttäjiltä palautetta, jossa
toivottiin työkaluja stressin hallinnan käsittelyyn.
Kehitystyö käynnistettiin heti ja vuonna 2011
valmistui täydentävä aineisto stressin hallintaan.”
Aineisto täydentyi edelleen vuonna 2012
uniosiolla. Kun pakettiin lisättiin vuonna 2015
savuttomuus-materiaali, oli OTA-ohjausaineisto
nykyisessä laajuudessaan valmis. Tämän jälkeen
tuotettiin vielä nuorten elintapaohjaukseen
keskittyvä TOTA - Terveyden Oma Tilannearvio
-aineisto. TOTA-kuvat voi käyttää myös aikuisten
ohjauksessa.
OTA-OHJAUSKARTAN MENESTYS
PERUSTUU YHTEISTYÖHÖN KÄYTTÄJIEN
KANSSA
Menetelmän menestyksen taustalla on alusta
alkaen saatu käyttäjäpalaute potilastyötä
tekeviltä ammattilaisilta. Edelleen, lähes 10
vuotta myöhemmin, asiakkaita kuunnellaan ja
palautetta kerätään. Tämän vuoksi menetelmät
ovat ajantasaisia, laadukkaita ja toimivia.
Stressin hyvät hallintakeinot
Miten lataat akkusi?
Rentoutustekniikat
Liikunta
Kohtuullinen
vaatimustaso itseä
kohtaan
Säännöllinen
ateriarytmi
Stressitilanteiden
välttäminen
Kahvin/tupakan
käytön tarkkailu
Riittävä tauotus
opiskelussa
Jokin muu, mikä.
Monipuolinen
ruokavalio
s
TOTA-aineistosta piirroskuva: Joogaava mies: Kuvat tukevat elintapakeskustelua.
20 Työterveyshoitaja 1/18