LUOTTAMUSMIEHENÄ
TYÖTERVEYSHUOLLOSSA
Vuosiin on mahtunut paljon uuden oppimista. Toimiminen
haastavissa tilanteissa esim. ristiriitatilanteet ja YT:t hyvässä
yhteistyössä kollegojen, työnantajan, liiton edustajien ja
muiden luottamusmiesten kanssa. Työn monipuolisuus
tuo uudenlaisen näkökulman työelämään, koko työtä tarkastelee
laajemmalla perspektiivillä kuin vain oman työn lähtökohdista.
Työterveyshoitajaliiton kautta olen päässyt monenlaisiin,
tarpeellisiin koulutuksiin. Alkuun kävin luottamusmiehen
peruskoulutuksen, työoikeuden perusteista oli mielenkiintoinen kurssi
ja haastavien tilanteiden puheeksi otosta olen myös saanut koulutusta.
Liitosta on aina saanut nopealla aikataululla vastauksia kysymyksiin,
jos minulla ei oman kokemukseni kautta selkeää tietoa ole löytynyt.
Yksin tätä työtä ei tarvitse tehdä. Luottamusmieskoulutuksissa, joissa on
paikalla työntekijöitä monilta eri aloilta, on hyvä käydä hakemassa
perspektiiviä työmarkkinakenttään. Välillä on hyvä huomata kuinka
omassa työpaikassa asiat ovat hyvällä mallilla.
Luottamusmiehenä toimimisessa tärkeintä on olla isot kuulevat
korvat ja rakentavasti asioita esille tuova suu. Tässä luottamustoimessa
pääsee olemaan laajasti yhteydessä kaikkien työpaikan eri
toimijoiden kanssa. Yrityksemme YT-toimikunnassa, joka kokoontuu
noin 4 kertaa vuodessa, on edustajat työnantajan puolelta, minä
edustan työterveyshoitajaliiton jäseniä, toinen luottamusmies edustaa
Tehyä, Superia ja Ertoa, kolmas luottamusvaltuutettu edustaa
lääkäreitä. Yhteisenä tavoitteena meillä kaikilla on vaikuttaa jäsenten
työhön liittyviin asioihin niin, että työyhteisöt toimivat paremmin.
Ainahan voidaan paikallisesti sopia paremmista eduista, kuin mitä
työehtosopimuksessa on. Koen, että tärkeä tehtävä on edistää
yhteistyötä työnantajan ja henkilöstön välillä.
Näihin vuosiin on mahtunut muutamat haasteelliset YT:t. Ne ovat
olleet kovia paikkoja, varsinkin silloin kun neuvotteluissa on ollut
kyse henkilöstön vähentämiseen tähtäävistä toimenpiteistä tai töiden
järjestelyyn ja muutoksiin liittyvistä toimenpiteistä. Silloin ei kotiläksyiltä
vältytty ja ne piti tehdä perusteellisesti. Nämä ovat kuitenkin olleet
poikkeustilanteita, pääsääntöisesti luottamusmiehenä toimiminen
on erilaisten arkisten työsuhdeasioiden selvittelyä ja ohjeistaminen,
mistä saa apua. Tärkeimpänä tehtävänäni koen tiedonvälittäjänä
toimimisen, työterveyshoitajien tukemisen muuttuvassa työkentässä
ja edunvalvonta-asioiden esille tuomisen.
Katri Hallila
Terveydenhoitaja (AMK), kätilö ja sairaanhoitaja (AMK)
Olen Katri Hallila 48-vuotias 4-lapsen
äiti ja yhden miehen vaimo Kangasalta.
Olen toiminut Finla työterveydessä
työterveyshoitajana vuodesta 2006
ja luottamusmiehenä vuodesta 2011.
Minua pyydettiin jakamaan kokemuksiani
luottamusmiehenä toimimisesta
työterveyshuollossa, yksityisellä sektorilla.
"Luottamusmiehenä
toimimisessa tärkeintä
on olla isot kuulevat korvat
ja rakentavasti asioita
esille tuova suu"
Työterveyshoitaja 1/18 13