KUVA: SHUTTERSTOCK
mittausmenetelmiä. Käyttötarkoituksesta
30 Moodi 2/2018
ja mittaustekniikasta
riippuen
ne voivat olla joko
tietyn huumausaineen,
huumausaineryhmän tai
mahdollisimman monen
eri aineen kattavia analyysejä.
Immunologisia menetelmiä
on jo pitkään
käytetty huumausaineiden
alustavaan toteamiseen.
Ne perustuvat huumausaineen
tunnistavan
vasta-aineen käyttöön.
Kaupallisia testejä on
saatavilla tavallisimpien huumeiden osoittamiseen.
Testit ovat joko vieritestaukseen soveltuvia
kasto- tai tippatestejä tai laboratorio-olosuhteisiin
tarkoitettuja instrumentoituja testejä.
Kaikkiin immunologisiin testeihin liittyy
rajoitteita ja epävarmuustekijöitä, kuten niiden
mahdollinen epäspesifisyys ja kapea kattavuus.
Testit saattavat antaa väärän positiivisen
tuloksen jostain muusta kuin huumausaineesta
johtuen (lääkeaineet, ravintoaineet). Ne
eivät myöskään aina tunnista kaikkia mitattavaan
aineryhmään kuuluvia aineita, jolloin tuloksena
on väärä negatiivinen tulos. Immunologiset
testit soveltuvat ainoastaan huumeiden
ensivaiheen seulontaan – ja siihenkin hyvin
vain tilanteissa, joissa testien laajuus koetaan
riittäväksi. Testeihin liittyvien epävarmuustekijöiden
vuoksi positiiviset testitulokset suositellaan
aina varmistettavan.
Massaspektrometriset menetelmät ovat tehokkain
ja luotettavin tapa mitata huumeita.
Yleisimmin mittauksissa käytetään nestekromatografin
ja massaspektrometrin yhdistelmää
(LC/MS) sen laajan käytettävyyden
vuoksi. Kaasukromatografis/massaspektrometristen
(GC/MS) menetelmien käyttöön
liittyy enemmän rajoituksia, mutta niillä on
edelleen sija erilaisten haihtuvien yhdisteiden
kuten amfetamiinijohdannaisten mittaamisessa.
Massaspektrometrisia menetelmiä voidaan
käyttää ensivaiheen analyysinä huumeiden
seulontaan niiden immunologisia menetelmiä
laajemman kattavuuden ja paremman spesifisyyden
vuoksi. Esimerkiksi lentoaikamassaspektrometriaan
(TOFMS) perustuvilla LC/
MS-menetelmillä voidaan näytteestä yhtäaikaisesti
seuloa melko luotettavasti useita satoja
eri huumeita ja väärinkäytettäviä lääkkeitä.
Kaikki huumeanalytiikassa käytettävät varmistusanalyysit
tehdään aina käyttäen massaspektrometriä.
Massaspektrometriset menetelmät
ovat erittäin spesifisiä, herkkiä ja päivitettävissä
mittaustarpeiden muuttuessa. Valitettavasti
laitteet ovat kalliita,
näytteiden esikäsittely
ja analysointi on työvoimavaltaista
ja näytteiden
analysointi yleensä aikaa
vievää.
Tulosten
tulkinnasta
Huumetestin tulosta tulisi
pääsääntöisesti olla
arvioimassa terveydenhuoltoalan
ammattihenkilö.
Jos tämä ei ole
mahdollista, niin myös
ensivaiheenanalyysin
osalta tulisi huolehtia siitä, että testitulosta arvioivalla
henkilöllä on tarpeellinen perehdytys
siihen, mitä käytetty seulontatesti voi havaita
ja mitkä ovat testauksen tavalliset virhelähteet.
Viime kädessä tuloksen lopullisesta tulkinnasta
vastaa aina huumetestaukseen perehtynyt
lääkäri. Tuloksen tulkinta ja jatkotoimenpiteistä
päättäminen on keskeinen vaihe testattavan
oikeussuojan kannalta, sillä varmistettukaan
positiivinen tulos ei välttämättä merkitse
sitä, että kyse on huumausaineiden käytöstä.
Lääkärin tulee arvioida, johtuuko positiivinen
tulos henkilölle mahdollisesti määrätystä
lääkityksestä tai muusta hyväksytystä syystä.
Arvioinnin edellytyksenä on, että huumeiden
farmakologiaa ja käytettyjen tutkimusmenetelmien
ominaisuuksia tunnetaan riittävän
hyvin. Erittäin tärkeää on, että tuloksia tulkittaessa
ja mahdollisista testattuun kohdistuvista
toimista päätettäessä yksiselitteisesti tiedetään
millaisista tutkimustuloksista on kyse
– onko kyseessä seulonta vai onko sen lisäksi
suoritettu varmistusanalyysi. Jos huumetestin
tulos tulee aiheuttamaan testattavalle vakavia
seurauksia, on ennen päätöksen tekoa hyvä
varmistaa, että koko testausprosessi on jälkeenpäin
puolustettavissa esim. mahdollisissa
oikeuskäsittelyissä.
Yhteenveto
Huumetestejä käytetään
moneen eri tarkoitukseen,
ja testauksen tavoitteet
sekä vaatimukset voivat
olla hyvin erilaisia. Tutkimuksen
käyttö tulisikin
huomioida etukäteen,
koska sillä on vaikutusta
siihen mikä valitaan
näytteeksi, kuinka
näytteenotto pitää toteuttaa,
mitä aineita tai aineryhmiä tullaan
mittamaan, ja millaisia testausmenetelmiä
tarvitaan.
Huumetestaus tehdään tavallisesti kaksivaiheisena.
Ensivaiheen analyysiin käytetään immunologisia
menetelmiä, tai laajempaa ja spesifisempää
seulontaa tarvittaessa massaspektrometrisiä
menetelmiä. Positiivisten seulontatulosten
varmistusanalyysit tehdään aina massaspektrometrisesti.
Seulonnan tulos on varmistettava
aina, jos positiivisesta testituloksesta
koituu testattavalle seuraamuksia.
Huumetestituloksia arvioivien henkilöiden
tulee olla perehtyneitä tehtävään – tuloksen
lopullisesta tulkinnasta vastaa aina lääkäri.
Huumetestien tuloksia tulkittaessa ja mahdollisista
seuraamuksista päätettäessä on tiedettävä
tarkasti millaisista tutkimustuloksista on
kyse ja kuinka luotettava ja vedenpitävä huumetestausprosessi
on kokonaisuudessaan.
KIRJALLISUUTTA
Valtioneuvoston asetus huumausainetestien tekemisestä
(218/2005).
Huumausainetestaus työelämässä (STM 2006:2).
SORA-lainsäädännön toimeenpano terveydenhuollossa. Ratkaisuja
opiskeluun soveltamattomuuteen (STM 2015:2).
Suositus huumetestauksen suorittamisesta (Moodi 2/2008).
Huumeongelmaisten hoito. Käypä hoito –suositus (2012).
Suositus terveydenhoidollisesta huumetestauksesta. Asianmukaiset
menettelytavat sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköille
(THL 5/2015).
A. Leinonen. Huumausaineanalytiikka tänään (Moodi
6/2014).
Erittäin tärkeää
on, että tuloksia
tulkittaessa ja mahdollisista
testattuun kohdistuvista
seuraamuksista päätettäessä
yksiselitteisesti tiedetään
millaisista tutkimus-
tuloksista on kyse.