Jatkuu seuraavalla sivulla
2/2018 Moodi 29
kysymyksessä ”vain” seulontatulos, onko positiivinen
testitulos varmistettu, mitä huumeita
käytetty tutkimus oikeasti mittaa sekä kuinka
hyvin koko testausprosessi on puolusteltavissa
esim. oikeuskäsittelyssä.
Testissä mitattavista aineista
Päihdetarkoituksiin voidaan käyttää hyvin
monia erityyppisiä keskushermostoon vaikuttavia
aineita. Suurin osa niistä on erilaisia
opioideja (esim. heroiini, buprenorfiini ja tramadoli),
stimulantteja (esim. amfetamiini, kokaiini
ja metyylifenidaatti), sedatiiveja/hypnootteja
(esim. bentsodiatsepiinit, kannabis
ja gammahydroksivoihappo) tai hallusinogeeneja
(esim. LSD, huumesienet ja ketamiini).
Näiden rinnalle ovat viime vuosikymmeninä
tulleet sadat erilaiset lähinnä internetin kautta
saatavat muunto- eli designhuumeet, jotka
muistuttavat usein kemialliselta rakenteeltaan
perinteisiä huumeita. Muuntohuumeita ovat
mm. erilaiset fenyylietyyliamiinit, synteettiset
kannabinoidit, fentanyylit, piperatsiinit, piperidonit
ja tryptamiinit.
Huumetestin sisältö riippuu testauksen
käyttötarkoituksesta. Huumeriippuvaisen hoidon
seurannassa tai tapauksissa, joissa on vahva
epäily tietyntyyppisten huumeiden käytöstä,
voi riittää yksittäisiin aineisiin tai aineryhmiin
kohdistettu testi. Joskus myös se, kuinka
nopeasti testitulos tarvitaan voi vaikuttaa huumetestin
sisältöön. Esim. päivystysluonteisesti
tehtävissä tutkimuksissa joudutaan usein
käyttämään immunologisia menetelmiä, joiden
kattavuus on rajattu. Henkilön mahdollinen
päihteiden käyttö saatetaan myös haluta
selvittää niin laajasti kuin mahdollista, jolloin
huumetesti voi sisältää 300-400 erilaisen huumeen,
lääkeaineen ja muuntohuumeen mittauksen.
Vaikka päihdetarkoituksiin mahdollisesti
käyttävien erilaisten aineiden kirjo on laaja ja
määrä useita satoja, niin oman laboratoriomme
kokemuksen mukaan Suomessa päihdehuollon
ja terveydenhuollon teettämien laajojen
huume- ja lääkeainetutkimusten löydökset
rajoittuvat yli 95%:sti alle 30 aineeseen (kannabis;
amfetamiini, ekstaasi, metamfetamiini
ja metyylifenidaatti; buprenorfiini, fentanyyli,
kodeiini, metadoni, morfiini, oksikodoni ja
tramadoli; bupropioni, gabapentiini, ketiapiini
ja pregabaliini; bentsodiatsepiinit ja ei-bentsodiatsepiinirakenteiset
unilääkkeet). Aineista
osaa käytetään tyypillisenä lääkityksenä
päihdeongelman tai muiden sairauksien hoitoon,
joten kysymys ei ole välttämättä päihde-
tai väärinkäytöstä. Huomion arvoista on myös
se, että muuntohuumeiden esiintyminen näissä
näytteissä on marginaalista niiden helppoon
saatavuuteen ja runsaaseen tarjontaan verrattuna.
Syynä tähän lienee se, että muuntohuumeet
menevät suurimmaksi osaksi viihde- ja
satunnaiskäyttöön ja niiden käyttö tutkituissa
kohderyhmissä on erittäin vähäistä.
Näyte huumetestiin
Huumetesti voidaan tehdä erityyppisistä näytteistä.
Näytemateriaalin valinta riippuu testauksen
luonteesta ja siitä mitä asiaa halutaan
selvittää.
Virtsa on yleisimmin käytetty näyte. Siitä
tehtävät mittaukset kuvaavat huumeiden käyttöä
pitemmältä aikaväliltä – huumausaineet tai
niiden aineenvaihduntatuotteet voivat näkyä
virtsassa useita päiviä tai jopa viikkoja. Virtsasta
tehtävien tutkimusten perusteella ei koskaan voi
päätellä huumeen pitoisuutta tai vaikutusta elimistössä
näytteenottohetkellä – mittaukset tehdäänkin
tästä syystä yleisimmin kvalitatiivisesti.
Verta käytetään näytteenä silloin kun halutaan
arvioida henkilön päihtymistilan astetta,
elimistössä olevan aineen määrää tai käytettyjä
annoksia. Huumeiden toteamisaika verestä on
lyhyt eikä se sovellu useita päiviä aikaisemmin
tapahtuneen käytön toteamiseen.
Sylkinäytettä käytetään veren tapaan huumeiden
akuutin käytön toteamiseen ja se sopii
käytettäväksi varsinkin kenttäolosuhteissa.
Huumetestejä voidaan tehdä myös mm. hiuksista,
ihokarvoista, hiestä ja jopa hengitysilmasta.
Näytteenotosta
Huumetutkimuksiin näytteitä ottava henkilö
pitää olla perehdytetty tehtävään. Tietyissä
testauksen käyttöalueissa kuten työelämän
huumetestauksessa on tarkasti määritelty henkilökunnan
koulutusvaatimukset. Laskimoverinäytteen
ottamiseen tarvitaan aina pätevyyden
omaava terveydenhuollon ammattilainen.
Pääsääntöisesti huumetestaukseen tarvitaan
asiakkaan/potilaan suostumus. Henkilön tulee
olla tietoinen tutkimuksen sisällöstä ja mihin
tarkoitukseen tutkimusta
tullaan käyttämään. Testattavan
henkilöllisyys on aina
varmistettava näytteenoton
yhteydessä.
Näytteenottotilojen pitää
olla asiallisia huumenäytteenottoa
silmällä pitäen.
Tiloissa on huomioitava
mm. testattavan yksityisyyden
suoja, näytteenottohenkilökunnan
työturvallisuus
ja varsinkin virtsanäytteen
kyseessä ollen näytteen
Massaspektrometriset
menetelmät ovat tehokkain
ja luotettavin tapa
mitata huumeita.
mahdollisen manipuloinnin
ennaltaehkäisy. Huumetestin käyttötarkoituksesta
riippumatta virtsanäyte on suositeltavaa
ottaa valvotusti näytteen manipuloinnin estämiseksi
ja sen edustavuuden takaamiseksi.
Näytteenottotarvikkeiden valinta riippuu
siitä, mitä tarkoitusta varten huumetestinäyte
otetaan ja siitä, kuinka täydellisesti näytteen
koskemattomuus pitää turvata testausprosessin
kaikissa vaiheissa. Kaikkien tarvikkeiden
pitää olla kertakäyttöisiä ja niiden kontaminoitumismahdollisuus
tulee eliminoida. Työelämän
huumetestauksessa näyte on jaettava
kahteen näytepulloon/putkeen (A- ja B-näytteet)
testattavan oikeusturvan takaamiseksi.
Työpaikkatestaukseen otetut näytteet myös sinetöidään
niiden koskemattomuuden varmistamiseksi.
Terveydenhoidollisiin tarkoituksiin
otettuja näytteitä ei ole ollut tapana sinetöidä.
Käytäntö on kuitenkin lisääntynyt etenkin
tilanteissa, joissa huumetestin käyttötarkoitus
ei ole täysin selvää. Jotta näytteen sinetöinnillä
olisi juridista merkitystä, on syytä muistaa,
että se on suoritettava aina testattavan läsnä
ollessa ja saatava häneltä kirjallinen hyväksyntä
näytteenoton ja sinetöinnin moitteettomuudesta.
Näytteiden sinetöinti on suositeltavaa
aina, jos tutkimustuloksesta voi aiheutua
testattavalle vakavia oikeudellisia, sosiaalisia
tai taloudellisia vaikutuksia (esim. lastensuojelulliset
tapaukset).
Testausmenetelmistä
Huumetestaus tehdään tavallisesti kaksivaiheisena:
ensivaiheen analyysi eli seulonta ja
varmistusanalyysi. Ensivaiheen analyysiä käytetään
huumausaineiden alustavaan toteamiseen.
Varmistusanalyysissä seulonnassa positiiviseksi
osoittautunut näyte analysoidaan
alusta pitäen uudelleen analyysimenetelmällä,
jolla epäillyt huumeet saadaan luotettavasti
identifioitua. Koska seulottu näyte analysoidaan
varmistuksessa toiseen kertaan, sulkee
tämä kaksivaiheisuus pois myös näytteiden
käsittelyyn ja analysointiin mahdollisesti
liittyvät virhelähteet kuten näytteiden sekaantumisen
tai niiden kontaminoitumisen. Seulonnan
tulos on varmistettava aina, jos positiivisesta
huumetestistä
koituu testattavalle seuraamuksia.
Varmistus on
tehtävä myös, jos henkilö
kiistää seulontatestin tuloksen.
Varmistusanalyysi
ei ole välttämättä tarpeen,
jos ensivaiheen analyysin
tuloksen voidaan
osoittaa johtuvan muusta
kuin huumeiden käytöstä
(esim. korvaushoidossa
oleva potilas, jonka
seulontatulos selittyy
korvaushoitoon käytetyllä
lääkityksellä) tai esimerkiksi päivystyspotilaan
pikaista hoitoa vaativissa tilanteissa.
Huumeiden analysointiin käytetään etupäässä
immunologisia ja massaspektrometrisiä