Elintarvikeyhtiö Arla Foodsin teettämän tutkimuksen mukaan suomalaista puolet kokee saavansa ruoastaan
joitakin ravintoaineita liian vähän. Viidessä Pohjois-Euroopan maassa toteutetun tutkimuksen tulokset
kertovat myös, että ihmisten ravintotietämyksessä on puutteita, vaikka halu elää terveellisesti voimistuu
koko ajan. Neljä viidestä vastaajasta ei tiedä, mitä ravintoaineita heidän ruokavalionsa sisältää. Tutkimukseen
vastasi yhteensä 7 200 ihmistä Suomesta, Ruotsista, Tanskasta, Saksasta ja Isosta-Britanniasta. Suomesta
vastaajia oli 1 023.
Joka toinen suomalainen kokee
saavansa ruoastaan liian vähän
ravintoaineita
Tutkimuksen suomalaisista vastaa-jista
48 prosenttia kokee, että he ei-vät
saa ruoastaan riittävästi joita-kin
ravintoaineita. Ruotsalaisista-kin
joka kolmas epäilee oman ruokavalion
sisältävän liian vähän joitakin ravintoainei-ta.
Sen sijaan Tanskassa näin ajattelee vain
23 prosenttia vastanneista.
– Neljä viidestä vastaajasta ei tiedä, mitä
ravintoaineita heidän ruokavalionsa sisäl-tää.
Positiivista kuitenkin on se, että ihmi-set
tunnistavat epätyydyttävän tilanteen ja
osaavat sanoa, mitä ravintoaineita he mah-dollisesti
tarvitsisivat lisää. Esimerkiksi lii-an
vähän kalsiumia kokee saavansa joka
kolmas suomalainen ja joka neljäs epäilee
saavansa liian vähän proteiineja, Arla Suo-men
markkinointipäällikkö Sanna Heik-folk
avaa tutkimustuloksia.
Suomalaisilla parempi maitotietämys
kuin ruotsalaisilla tai saksalaisilla
Arla Foodsin tutkimus kertoo, että Suomes-sa
ollaan monien muiden maiden kansalai-sia
paremmin perillä maidossa olevista ra-vintoaineista.
Suomalaisista 77 prosenttia
tietää, että maidossa on luonnostaan kal-siumia.
Ruotsissa maidon kalsiumista tie-tää
60 prosenttia ja Saksassa 61 prosent-tia.
Suomalaisista 60 prosenttia tietää, että
maito on myös oivallinen B- ja D-vitamii-nin
lähde. Ruotsissa tämän tieto on men-nyt
perille vain 42 prosentille vastaajista, ja
saksalaisista tiedon on omaksunut vain 30
prosenttia. Maitoon liittyvästä proteiinitie-tämyksessä
on parantamisen varaa maasta
riippumatta.
– Suomalaisista 43 prosenttia tietää, että
maidossa on runsaasti proteiinia. Ruotsissa
26 • maitotalous 4 | 2019
se on tuttua vain 28 prosentille kansalaisista.
Vaikka maidossa on luonnostaan runsaasti
monia ravintoaineita ja maitotuotteet ovat
tärkeässä osassa ruokavaliossamme, parhaa-na
yksittäisenä proteiinin, kalsiumin, B-vita-miinin
ja kivennäisaineiden lähteenä maitoa
pitää vain vajaa puolet suomalaisista, Heik-folk
kertoo.
– Tutkimustulosten perusteella on selvää,
että suomalaiset tarvitsevat lisää ravintotie-toa.
Erityisesti sitä tarvitaan nuorten aikuis-ten
keskuudessa ja elämänvaiheessa, jossa ei
ole vielä lapsia, Heikfolk jatkaa.
Lähes joka kolmas suomalainen jättää
jonkin aterian väliin
Arla Foodsin teettämä tutkimus kertoo, että
kaikista vastanneista noin neljännes ja Suo-messa
27 prosenttia jättää jonkin aterian vä-liin.
Suomalaiset jättävät väliin useimmiten
aamiaisen tai lounaan. Suurin syy siihen on
halu säästää aikaa, ja siksi monelta jää päi-vittäin
saamatta keskeisiä ravintoaineita, esi-merkiksi
kalsiumia ja D- ja B-vitamiineja.
– Tulokset osoittavat, että ihmisillä on
paljon epävarmuutta siitä, mitä pitäisi syö-dä.
Kun tietää riittävällä tasolla ruoan ra-vintoaineista,
omasta hyvinvoinnista huo-lehtiminen
ja ruoan ostaminen tasapainois-ta
ruokavaliota varten on helpompaa, Sanna
Heikfolk toteaa.
Noin kolmannes ihmisistä Isossa-Britan-niassa,
Ruotsissa, Saksassa ja Tanskassa se-kä
Suomessa lähes puolet kertoo välttävänsä
joitakin ruoka-aineita. Useimmiten ihmiset
karttavat sokeria.
Tutkimuksen toteutti analyyseihin erikois-tunut
YouGov 19.12.2018 – 11.1.2019.
Maito on monipuolinen ravintoaine:
• Maito sisältää luonnostaan 18 ihmisen
päivittäin tarvitsemaa eri ravintoainetta.
• Maidossa on luonnostaan mm. proteii-nia,
kalsiumia, B2-vitamiinia, B12-vita-miinia,
fosforia, jodia ja kaliumia.
• Monet maitovalmisteet ovat erityisen
hyviä D-vitamiinin lähteitä niihin lisä-tyn
D-vitamiinin vuoksi.
• Kalsiumia tarvitaan läpi elämän vahvis-tamaan
luustoa ja hampaita.
• Proteiinia tarvitaan jatkuvasti kudosten
kuten lihasten rakentamiseen ja uudis-tamiseen.
• Lisää tietoa maidosta osana terveellis-tä
ja tasapainoista ruokavaliota:
www.arla.fi/hyvinvointi
Poimintoja tutkimustuloksista:
• Kaikista vastanneista 39 % (Suomessa
43 %) tietää, että maidossa on runsaas-ti
proteiinia.
• Kaikkiaan 34 % (Suomessa 43 %) karsii
ruokavaliosta joitakin ruokia. Tavallisin
syy on se, että karsiminen koetaan ter-veellisemmäksi.
• Kaikista ruokavaliosta jotakin pois jättä-vistä
puolet (Suomessa 43 %) tekee pää-töksen
karsimisesta täytettyään 20 vuotta.
• Aterioista tavallisimmin syömättä jäte-tään
aamiainen. Kaikista aterioita väliin
jättävistä aamiaisen hyppää yli 52 % (Suo-messa
45 %) vastanneista.
• Lounas tai aamiainen jätetään väliin
yleensä ajan säästämiseksi tai painonhal-linnan
vuoksi.
/hyvinvointi