STTK:
Hallittu
työmarkkinakierros
paras keino
työllisyyden
vahvistamiseksi
Työmarkkinoiden neuvottelukierros on alkanut.
- Kun keskeiset vientialat neuvottelevat tänä syksynä ja julkinen sekto-ri
aloittaa omat neuvottelunsa vastaa keväällä 2020, pitkästä neuvotte-lurupeamasta
tulee erittäin haastava, STTK:n puheenjohtaja Antti Pa-lola
arvioi.
Kilpailukykysopimus, joka tehtiin vaikeissa taloudellisissa oloissa, oli
palkansaajille raskas.
- Nyt on taloudessa toinen aika, ja tämä näkyy liittojen tavoitteissa.
Palkansaajien harteille sälytettäviä talkoita on turha odottaa. Elinkeino-elämän
keskusliiton irtauduttua keskitetyistä työmarkkinaratkaisuista
edessä on puhdas liittokierros. Kun toimialat neuvottelevat itsenäises-ti
pitkällä aikavälillä, työrauhavelvoite on katkolla kunkin sopimuksen
päättyessä. Myös koordinaatio on haasteellista, Palola sanoo.
Talouskehitystä maailmalla ja meillä on seurattava tarkasti.
- Paras keino vahvistaa työllisyyttä ja tukea kasvua on hallittu työ-markkinakierros.
Työmarkkinakierroksen rinnalla on alkamassa hallitusohjelmassa so-vittujen,
työllisyyden edistämiseen tähtäävien työryhmien työskentely.
- STTK painottaa panostuksia aktiiviseen työvoimapolitiikkaan ja
työllisyyspalveluiden tehostamista. Palkkatuen käyttöä on lisättävä ja sen
byrokratiaa karsittava. Kohtaanto-ongelmia ratkotaan parantamalla työ-voiman
liikkuvuutta ja vahvistamalla osaamista. Ammattitaitoisten työn-tekijöiden
työperäistä maahanmuuttoa on lisättävä.
Liittokierroksella palkat ja kilpailukykysopimuksen perintönä oleva
työajan pidennys nousevat keskeiseen rooliin. STTK toivoo, että työelä-män
laatuasioissakin päästäisiin eteenpäin.
- Työurien pidentämisen näkökulmasta keskeisiä ovat työhyvinvoin-tiin,
tasa-arvoon ja osaamisen vahvistamiseen liittyvät asiat. Lisäksi hen-kilöstön
edustajien asemaa tulisi vahvistaa. (STTK)
10 • maitotalous 4 | 2019
Kesäduunari-info
talvitauolle
SAK:n, Akavan ja STTK:n Kesäduunari-info päättyi
elokuun lopussa. Eniten kysymyksiä Kesäduunari-in-foon
tuli palkasta ja palkkasaatavista, joista kysyi noin
kaksi viidestä (40 %) yhteydenottaneista. Työajoista ky-syi
noin joka neljäs (24 %) ja työsopimuksesta noin 17
prosenttia yhteydenottaneista.
Palkkauksen osalta kesätyöntekijät halusivat yleen-sä
tarkistaa, millaista peruspalkkaa ja mitä lisiä heidän
kuului saada. Lisäksi kysymyksiä tuli paljon epäselväs-ti
laadituista työsopimuksista ja perutuista työvuorois-ta.
Loppukesästä infoon tulleet kysymykset sivusivat
lomakorvauksia, lomarahoja ja työsuhteen päättämis-tä.
Myös työtodistuksen sisällöstä oltiin kiinnostuneita.
Kesäduunari-info auttoi kesällä sekä työntekijöitä et-tä
työnantajia. Nuori ei myöskään ota aina yhteyttä it-se,
vaan sen tekee hänen puolestaan joku läheinen esi-merkiksi
äiti tai isä. Nuorista työntekijöistä Kesäduu-nari-
infoon ovat ottaneet yhteyttä esimerkiksi kahvila-työntekijät,
kiinteistöpalvelutyöntekijät sekä jäätelön-
ja marjanmyyjät.
Määräaikainen työsuhde edellyttää
perusteltua syytä
Kesäduunari-infosta muistutetaan kesätyöntekijöitä
huolehtimaan, että mahdollisesti kesän jälkeen jatku-va
määräaikainen työsopimus on lain mukainen. Kesä-duunari-
infoon tuli kesän aikana jonkin verran yhtey-denottoja
nuorilta, joiden työsopimusta oli ketjutettu
kerran kuukaudessa jo pidemmän aikaa.
Määräaikaisuuteen on oltava perusteltu syy. Tilan-teet
vaihtelevat, ja työsuhteen määräaikaisuuden pe-rusteita
on aina tarkasteltava tapauskohtaisesti. Myös
poikkeuksia on esimerkiksi pitkäaikaistyöttömien työl-listämisen
kohdalla. Ruuhkahuipun tasaaminen on ta-vanomainen
syy määräaikaiselle työsuhteelle, mutta se
ei yleensä käy perustellusta syystä enää silloin, kun työ-suhde
tosiasiassa jatkuu ympäri vuoden ja työsopimus
uusitaan lukuisia kertoja. Tällöin on usein kyse pysyväs-tä
työvoiman tarpeesta, jolloin työtehtävään tulee pal-kata
vakituinen työntekijä.
Maksuton kesäduunari-info palvelee jälleen tou-kokuussa
2020. Tietoa ja neuvoja löytyy edelleen Kesä-duunari-
infon verkkosivuilla www.kesaduunari.fi koh-dista
Kesäduunarin muistilista ja Usein kysytyt kysy-mykset.
Ongelmatilanteissa voi lisäksi ottaa yhteyttä
esimerkiksi vanhempiin työkavereihin, työpaikan luot-tamusmieheen
tai -valtuutettuun tai oman alan ammat-tiliittoon.
Kesäduunari-info löytyy myös • Facebookista •
Twitteristä • Instagramista
työmarkkinoilta
/www.kesaduunari.fi