
Myös kirstunvartija täyttää pyöreitä
Asianajajaliiton Säätiö jakaa apurahoja ja omistaa liiton Simonkadun
toimitilat. Verovapaa säätiö on ikään kuin liiton kassakaappi.
TEKSTI KIRSI HYTÖNEN // KUVA MIKKO KAUPPINEN
– Asianajajaliiton Säätiö perustettiin, jotta vuonna 1919
perustetun Suomen Asianajajaliitto ry:n varat saatiin
turvattua, kertoo oikeusneuvos Erkki-Juhani Taipale.
Taipale toimi liiton puheenjohtajakautensa jäl-keen,
vuodesta 1988 alkaen, säätiön hallituksessa lähes
30 vuotta.
60 vuotta täyttävä säätiö perustettiin vuonna 1959.
Rekisteröidystä yhdistyksestä oli juuri tullut uuden
asianajajalain myötä julkisoikeudellinen yhteisö.
– Tuolloin ei ollut varmuutta, miten valtio tulkitsisi
liiton asemaa. Toinen syy säätiön perustamiseen oli,
että se turvasi liitolle toimitilat.
Perustettuun säätiöön siirrettiin Suomen Asian-ajajaliitto
ry:n varallisuus, muun muassa Helsingin
Simonkadun toimitilat ja muut huoneistot, joita han-kittiin
myöhemmin lisää. Säätiö on matkan varrella
sijoittanut myös osakkeisiin. Finanssisijoitukset ovat
jo 1980-luvun pörssimyrskyistä lähtien olleet ammatti-maisten
salkunhoitajien huomassa.
Säätiön verovapauden ehtona on, että se jakaa tu-loksestaan
vähintään puolet yleishyödyllisiin tarkoi-tuksiin.
Säätiö jakaa apurahoja muun muassa asianaja-jien
opintoihin ja palkitsee liiton ansioituneita jäseniä
Matti Ylöstalo -palkinnolla. Matti Ylöstalo oli liiton
pitkäaikainen sihteeri, jonka muistoa ja mittavaa elä-mäntyötä
asianajajien hyväksi säätiö haluaa kunnioit-taa
hänen mukaansa nimetyllä palkinnolla.
Tulonsa säätiö saa liiton toimitiloistaan maksamista
”erittäin kohtuullisista” vuokrista sekä muiden sijoi-tusten
tuotoista.
– Ajatus oli alusta alkaen, että liitto rahoittaisi toi-mintansa
jäsenmaksutuloilla ilman säätiön tukea.
Näin se on mennytkin, vaikka joskus liiton hallitus oli-si
mielellään ottanutkin säätiön kassasta vähän avus-tuksia
erilaisiin tarpeellisiksi katsottuihin hankkeisiin,
Taipale naurahtaa.
Säätiön hallitus valitaan kahdeksi vuodeksi kerrallaan,
ja jäsenten joukossa on aina oltava yksi Helsingin yliopis-ton
oikeustieteellisen tiedekunnan nimeämä edustaja.
Hallitus kokoontuu kaksi kertaa vuodessa. Perintei-den
mukaisesti kokoukset pidetään Helsingissä ravin-tola
Savoyssa Pohjoisesplanadilla. Hallituksen jäsenille
ei makseta kokous- tai muitakaan palkkioita, mutta
matkakulut muualta tuleville toki korvataan.
– Savoyn kokoukset aloitetaan aina lasillisella Tio
Pepe -sherryä. Kerran sitä ei ollut ja sanoimme tarjoi-lijalle
tuovamme seuraavalla kerralla oman pullon mu-kaan,
Taipale muistelee.
50