laajakulma
Tulevaisuuden
toivot
Vaikka asianajajat keskittyvät Etelä-Suomeen ja
pääkaupunkiseudulle, se ei ole ainoa mahdollisuus.
Töitä voi tehdä ympäri Suomen, eivätkä
ruuhkavuodet estä vaativaa uraa tai yrittäjyyttä.
TEKSTI TERHI HAUTAMÄKI // KUVAT JAANA KOMULAINEN, SAMU RÖTKÖNEN JA MIKKO TÖRMÄNEN
Pienellä paikkakunnalla pitää kyetä työskentelemään
monipuolisesti. Savonlinnalaiselle Päivi Molarille, 42,
tämä sopii oikein hyvin.
– Täällä maakunnissa on rajalliset mahdollisuudet
erikoistua vain tiettyihin asioihin. Se lisää työn mielen-kiintoisuutta.
Työ on erittäin vaativaa, mutta samalla
hyvin monipuolista, Molari sanoo.
Molari on iloinen siitä, että on voinut palata koti-seudulleen
Etelä-Savoon. Savonlinna on hänelle tuttu
kaupunki jo lukioajoilta, ja opiskeltuaan Lapin yli-opistossa
hän palasi mutkien kautta takaisin puolison
kanssa vuonna 2002.
– Emme ajatelleet, että täältä löytyisi meille kum-mallekin
töitä, mutta sattumusten ansiosta saimme
molemmat vakituiset työpaikat.
Vaikka Molari aloitti palkkatöissä, hän uskoi jo opis-keluaikoina,
että alkaisi jossain vaiheessa asianajajayrittäjäksi.
Oma toimisto näki päivänvalon kuitenkin paljon
aiemmin kuin hän oli etukäteen kuvitellut. Hän oli
toimiston perustaessaan 29-vuotias ja keskellä hekti-sintä
perhearkea: kolmevuotiaan pojan ja 1-vuotiaiden
kaksospoikien äiti.
Ammattikunta oli Etelä-Savon seudulla iäkästä ja
miesvaltaista, eikä alalle ollut pitkään aikaan tullut yli-päätään
ketään uutta yrittäjää tai uusia asianajajia.
– Eihän yritystoiminnan aloittaminen tilanteessani
helppoa ollut, vaan vaati hirvittävän kovaa työtä, mut-ta
en ole koskaan ollut tyyppi, joka menisi siitä, mis-tä
aita on matalin. Alle 30-vuotiaana naisena erotuin
joukosta, mutta laskelmoin kyllä, että sillä voin myös
erottautua ja pärjätä, Molari sanoo.
Molari neuvoo myös nuorempia kollegoitaan mene-mään
rohkeasti unelmia kohti, jos asianajajan ammatti
tai asianajajayrittäjyys kiinnostaa.
Toisaalta hän pohtii, että alku olisi saattanut olla
helpompi, jos hän olisi hankkinut ensin enemmän työ-kokemusta
toisen palveluksessa.
– Ehkä silloin olisin ollut varmempi omasta osaami-sestani.
Olen joutunut tekemään hirveästi töitä asioi-den
eteen, kun lähdin niin nuorena yrittäjäksi, Molari
sanoo.
Hänelle tuli kuitenkin tunne, että pitää tarttua het-keen.
Hän sai paikallisilta yhteistyötahoilta myös vies-tiä
ja kannustusta, että alalle tarvittaisiin uutta verta.
Molarin lapset ovat jo teini-ikäisiä, mutta heidän
ollessaan pieniä yrittäjyyden mahdollisti puolison
säännöllinen työaika. Puoliso pystyi esimerkiksi jous-tavammin
jäämään kotiin lasten sairastuessa äkillisesti.
– Teimme tietoisen valinnan luopua omista harras-tuksistamme
ensimmäisiksi vuosiksi. Vapaa-aika pyöri
lasten ja arkiaskareiden ympärillä. Minä vein lapset
hoitoon, ja mies haki. Yritin tulla kohtuullisen ajoissa
kotiin ollakseni lasten kanssa ja jatkoin töitä, kun lap-set
oli saatu nukkumaan, Molari kertoo.
12