
henkilö kuvassa
LENTÄVÄ AJATUS
”On täysin sattumaa, että minusta tuli asianajaja.
Synnyin maatilan
poikana Luvialla ja muutin sieltä Turkuun opiskelemaan vuonna 1982.
Oikeustieteelliseen menin, koska en yhtään tiennyt, mitä haluan tehdä
isona. Olen onneksi viihtynyt niin hyvin asianajajana, ettei ole tarvinnut
koskaan miettiä muita töitä. Oikeaan suuntaan on ajelehdittu.
Olen ollut naimisissa yli 31 vuotta. Kolme lastamme ovat jo aikuisia,
ja koska meillä ei ole kesämökkiä eikä purjevenettä, vietämme
lomat vaimoni kanssa ulkomailla tai Suomen luonnossa.
Vaimoni on innokas oopperan harrastaja, ja minustakin on siinä
sivussa muotoutunut ainakin oopperan seuraaja. Myös teatterissa
käyn mielelläni. Mutta kun haluan täysin irrottautua ympäröivästä
maailmasta, otan romaanin käteen. Hyvin kirjoitettu romaani auttaa
kohoamaan arjen yläpuolelle, ja siinä on kirjailijan tai hänen hahmojensa
näkemys, ote maailmanmenoon. Ei tarvitse välttämättä olla
samaa mieltä, mutta ainakin saa erilaisen katsantokannan kuin jos
katsoisi asioita vain omien silmälasiensa läpi.”
35