laajakulma
Keskittymisen ja toimistojen koon kasvun voisi ennustaa jatkuvan sitä mukaa kuin
oikeuslaitoskin keskittyy. Tässä piilee sudenkuoppa oikeusturvan kannalta. Toimi-van
oikeusvaltion kannalta olisi parasta, että asianajajia olisi tasaisesti joka puolella
Suomea eivätkä käräjämatkat olisi kohtuuttoman pitkiä.
– Vaikuttaa siltä, että juuri kun maakunnat saatiin miehitettyä asianajajilla, ne
taas tyhjenevät. Oikeustieteiden tiedekunnan perustaminen silloiseen Lapin kor-keakouluun
vuonna 1979 oli yksi keino turvata asianajajien saatavuus pohjoisessa,
Pihlajamäki sanoo.
Asianajajan ammatin arvostuksen nousu näkyy paitsi kansalaisten parissa teh-dyissä
kyselyissä, myös siinä, millaista uraa opiskelijat pitävät tavoitteenaan.
– Vielä 1970-luvulla useimmilla oli haaveena virkamiehen ura ja 1980-luvulla fi-nanssihuuman
kuumetessa, jolloin itse opiskelin, puolestaan haluttiin pankkeihin
töihin. Nykyään taas oikeustieteen opiskelijat haaveilevat asianajajan urasta isos-sa
liikejuridiikan toimistossa. Helsingissä tämä myös näkyy siten, että opiskelijat
työskentelevät näissä toimistoissa opintojensa ohessa, mikä on kansainvälisesti
hyvin poikkeuksellista, Pihlajamäki kertoo.
Asianajajien arvostuksen nousu näkyy selvästi myös siinä, että Asianajajaliitolta
pyydetään lausuntoja ja kannanottoja lainsäädäntötyössä.
– Näin ei ollut vielä 1960-luvulla, muistelee Markku Ylönen.
Osansa arvostuksen nousussa on ollut Asianajajaliiton näkyvästi julkisuudessa
esiintyneillä puheenjohtajilla sekä muilla liiton vaikuttajilla.
1.Professori Juha Karhu luennoi
Lapin asianajajille Barcelonassa
lokakuussa 2017. Kuva Pertti
Pöykkö.
2. Skilex Levi 1997. Asianajaja
Jouko Yli-Suvanto testaa suksien
luistoa. Kuva Pertti Pöykkö.
3. Lapin ja Turun osastojen
tapaaminen Levillä 2000. Kuvassa
Sinikka Kelhä, Leena Innanen,
Anna Virmakoski ja Marjo
Valtonen. Kuva Pertti Pöykkö.
Asianajaja Pekka Sirviön ura on kuin mallitarina ammatin muu-toksesta.
Hän aloitti rikosjuristina, opiskeli kauppatieteitä, jatkoi
yleisjuridiikan toimistossa, ja oli mukana 1990-luvulla alkaneessa
liikejuridiikan toimistojen kasvussa. Sirviö on toiminut pitkään
myös Asianajajaliiton luottamustehtävissä, muun muassa liiton pu-heenjohtajana
vuosina 1995–1998, ja nähnyt läheltä ammattikun-nan
ja sen arvostuksen kehityksen.
Valmistuttuaan vuonna 1968 Sirviö aloitti nuorena avustava-na
lakimiehenä tunnetun helsinkiläisen rikosasianajaja Herbert
Gumplerin toimistossa. Gumpler oli erikoistunut maksuttomiin
oikeudenkäynteihin ja vähävaraisten sekä nuorten rikoksentekijöi-den
rikosjuttuihin. Työ oli raskasta, koska Gumpler halusi palvella
asiakkaitaan hyvin, ja heitä käytiin hyvin usein tapaamassa vanki-loissa
ilman erityistä syytäkään. Rikosjuristivuoden jälkeen Sirviö
siirtyi Castrén & Snellmanille yleis- ja liikejuridiikan pariin.
– Alkuvuosina työ oli pienimuotoista ihmisten tai pienyritysten
asioiden hoitamista. Ei ollut sellaista draivia eikä kiirettä, mikä
asianajajan työhön nykyään kuuluu.
– Vaimoni oli töissä Kaisaniemenkadulla. Tapasimme joka päivä
kello 16 Aleksanterinkadulla kukkakaupan kulmalla ja kävelimme
yhdessä kotiin. 1990-luvulla työtahti alkoi kiihtyä. Jos tulin lauan-taina
kotiin ennen seitsemää, lapset kysyivät, olenko sairas.
Työ toimistoissa ei alkuaikoina ollut kovin organisoitua. Sanon-tana
oli “alkaa kirstun pohja näkyä, pitäisiköhän alkaa lähettää
laskuja”. Toimintaa sääntelivät asianajajalaki sekä Asianajajaliiton
ohjeet hyvästä asianajajatavasta, palkkiosääntö ja tiedotusohjeet.
Asianajaja ei saanut mainostaa, ainoastaan ilmoittaa olemas-saolostaan.
Sirviön mukaan ajatus oli, että asianajaja on oikeu-denhoidon
osa ja että ihminen voi tulla kenen tahansa asianaja-jan
luo ja saada kaikilta samantasoista palvelua. Liiton jäsenten
kanssa asiakkaista
kilpaili kaikenlaista väkeä: eläkkeellä olevia
1
2
3
26