laajakulma
Käräjäveitikoista
professionaaleiksi
Asianajajan ammatti on Suomessa nuori, ja
ammattikunnan arvostus on noussut vasta viime
vuosikymmeninä. Entisaikojen ”käräjäveitikoista” on
tullut yhteiskunnassa arvostettuja asiantuntijoita.
TEKSTI KIRSI HYTÖNEN // KUVITUS VESA-MATTI JUUTILAINEN // KUVAT MENNEISYYDEN METSÄSTÄJÄT -KUVAKAMPANJAN SATOA
Suomalaiset ovat tee se itse -kansaa. Niin myös oikeudessa. Meillä on ollut vii-me
aikoihin saakka vallalla poikkeuksellisen vahva maallikkoasianajajien perinne.
Yleinen käsitys asianajajista vastasi pitkään Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla
-teoksessa esiintyvää Kivivuoren Allania, joka alkoi isänsä sanoin lukea lakia ”ei sitä
noudattaakseen, vaan jotta osaisi sitä mahdollisimman taitavasti kiertää”.
– Olemme olleet asianajajakunnan kehityksessä perinteisesti satoja vuosia jäljes-sä
muuta Eurooppaa, sanoo suomalaisen asianajajakunnan historiasta kirjoittanut
professori Heikki Pihlajamäki.
Ammattimainen, oikeustieteellisen koulutuksen saanut asianajaja on meillä hy-vin
tuore ilmestys.
Siinä, missä muualla Euroopassa oikeuslaitoksessa on ollut jo keskiajalla hyvin
eriytynyt tehtäväjako, Suomessa asianajajien tehtäviä ovat hoitaneet muun muassa
poliisit, tilintarkastajat ja virkamiehet oman toimensa ohella tai eläkkeelle jäätyään.
– Suomessa on pidetty hyvin tärkeänä, että ihminen on voinut itse ajaa omaa
asiaansa tai pyytää edustajakseen vaikkapa naapurin isäntää tai serkkupoikaa, vah-vistaa
Asianajajaliiton pitkäaikainen, eläkkeellä oleva pääsihteeri Markku Ylönen.
– Vaikka vuonna 1959 tuli voimaan asianajajalaki, katsottiin laissa tarpeelliseksi
säätää, ettei sillä rajoitettu muiltakaan oikeutta toimia oikeudenkäyntiasiamiehe-nä
tai -avustajana, Ylönen huomauttaa.
Ei siis ihme, että Elias Lönnrot ehdotti advokat-sanan suomennokseksi käräjä-veitikkaa.
Heikki Pihlajamäen mukaan oikeudenkäyntien maallikkoperinne juon-taa
juurensa siitä, että Suomi on ollut köyhä ja harvaan asuttu maa. Ei ole ollut
varaa tai muuten mahdollisuutta käyttää ammattimaisia avustajia oikeudellisissa
asioissa. Asiat, joista on kiistelty, ovat myös useimmiten olleet taloudelliselta ar-voltaan
niin vähäisiä, ettei asianajajaa ole kannattanut palkata.
Asianajajalaitos on kaikkialla kehittynyt kaupungistumisen myötä. Asianajajat
ovat perustaneet toimistojaan sinne, missä on ihmisiä ja kaupankäyntiä – eli asia-kaspotentiaalia.
Myös hovioikeudet ovat sijainneet suurissa kaupungeissa, ja asian-ajajien
on ollut kätevää toimia niiden lähellä.
– Suomen oikeudenkäyntijärjestelmä on ollut hyvin yksinkertainen, ehkäpä
samoista syistä, joiden vuoksi asianajajia ei niin yleisesti ennen käytetty. Meillä
käytössä oleva lautamiesjärjestelmä perustuu niin ikään maallikkoedustukseen.
Oikeudenkäynneistä on siten ollut mahdollista selviytyä ilman oikeusoppinutta
avustajaa, Pihlajamäki toteaa.
1. Asianajajaliiton 1. vuosikokous
vuonna 1920.
2. Luontoretkellä Levillä vuonna
2000 asianajajat Irma Akkola ja Jorma
Haavikko. Kuva Pertti Pöykkö.
3. Haukka ja asianajaja Harri Kontturi
IBAn kongressissa Bostonissa 2013.
Kuva Harri Kontturi.
1
2
3
23