
fakta
Lisää verkkokursseja ja
sähköistä asiointia
Organisaatiouudistuksen myötä liitto tarjoaa
jäsenilleen parempaa palvelua, monipuolisempaa
koulutusta sekä käytännön tukea.
TEKSTI KATARIINA KRABBE // KUVITUS ANNA-KAISA JORMANAINEN
Asianajajaliiton uusi organisaatio tulee voimaan vai-heittain
tämän vuoden aikana, kunhan rekrytoinnit
saadaan hoidettua ja henkilökunta perehdytettyä uu-siin
tehtäviin.
– Meillä muun muassa aloitti maaliskuussa IT- ja ke-hittämisasiantuntija
Eric Puchner. Hän auttaa ja kou-luttaa
asianajajia digitalisoimaan toimistojaan ja lisäksi
hän kehittää liiton sähköisiä palveluita, pääsihteeri
Minna Melender kertoo.
– Rekisterit ja asiointipalvelu uudistetaan palvelu-muotoilunäkökulmasta,
joten IT-asiantuntijamme pää-see
myös miettimään, miten sähköinen asiointi saadaan
mahdollisimman helppokäyttöiseksi ja toimivaksi.
Rekisteriuudistus voi aiheuttaa siirtymäaikana joi-hinkin
palveluihin viivettä, mutta lakisääteiset asiat
hoidetaan silloinkin aikataulussa.
Lisäksi liittoon on rekrytoitu talousasiantuntija sekä
markkinointiviestinnän asiantuntija, jonka vastuisiin
kuuluu tapahtumien ja koulutusten kohdennettu mark-kinointi
ja visuaalinen viestintä, mutta jonka on määrä
auttaa ja kehittää myös valvontaratkaisuista viestimistä.
– Taloushallinto on ollut ulkoistettuna, mutta pys-tymme
kehittämään prosesseja ja raportointeja parem-min,
kun saamme asiantuntijan omaan toimistoon,
Melender perustelee.
Organisaatiouudistus on suurin ainakin kymme-neen
vuoteen, ja sitä tukevat myös loppukeväällä avat-tavat
uudet verkkosivut.
– Tavoitteena on pystyä palvelemaan jäseniä entistä
paremmin. Tämä tavoite tulee suoraan strategiastam-me.
Liitolta kaivataan enemmän konkreettista tukea
ja apua, ja tähän tarpeeseen pyrimme nyt vastaamaan,
Melender sanoo.
Asianajajaliitto järjestää täydennyskoulutusta tarjotak-seen
asianajajille räätälöityä koulutusta ja helpottaak-seen
siten kouluttautumisvelvollisuuden täyttämistä.
Tyypillisimpiä ovat puolen päivän mittaiset luento-kurssit.
– Ajatuksena on järjestää koulutusta, johon mahdol-lisimman
moni pystyisi osallistumaan. Kursseja pyri-tään
järjestämään monipuolisesti eri oikeudenaloilta,
ja puhtaan juridisen koulutuksen lisäksi järjestetään
myös ammattitaitoa muuten kehittävää koulutusta,
palvelujohtaja Liisa Aro kertoo.
Koulutustoiminnan ei ole tarkoitus tuottaa voittoa,
vaan kurssimaksuilla katetaan niiden järjestämisestä
aiheutuvia kuluja. Siksi kurssimaksut pystytään pitä-mään
kaupallisten tahojen järjestämiä kursseja edulli-sempina.
Opettajina toimii kokeneita asianajajia ja huippu-asiantuntijoita
myös alan ulkopuolelta. Tänä keväänä
järjestetään muun muassa Business Development Day,
jossa on puhujana palkittu kansainvälinen kouluttaja,
kirjailija ja asianajaja Itzik Amiel.
– Toukokuussa järjestetään myös erittäin mielen-kiintoinen
koulutus asianajajien etiikasta ja hankalista
päämiehistä, Aro vinkkaa.
Lähes kaikkia liiton koulutustilaisuuksia on mahdollis-ta
seurata myös etänä.
– Osallistujamäärät kursseillemme ovat olleet kas-vussa
etenkin etäosallistumisen suhteen. Näin koulu-tus
on entistä paremmin kaikkien jäsentemme ulottu-villa,
Aro sanoo.
Mahdollisuuksia järjestää tulevaisuudessa myös pel-kästään
verkkokursseina toteutettavia koulutuksia
kartoitetaan.
– Koulutusstrategian uudistustyön tarkoituksena on
miettiä syvällisemmin uusia tapoja kouluttaa, ja verk-kokurssit
ovat yksi mahdollisuus.
Loppuvuodesta onkin tarkoitus rekrytoida kou-lutusasiantuntija,
jonka toimenkuvaan kuuluu muun
muassa verkko-opintojen suunnittelu.
36