KOLUMNI
by Kalle Mattila
kalle.mattila@columbia.edu
Poliittisten muistelmien syksy
TÄMÄN SYKSYN suuri kirjatapaus on ollut selvillä jo pit-kään:
Barack Obaman kirjoittamien muistelmien en-simmäinen
osa julkaistiin maailmanlaajuisesti marras-kuun
17. päivä, ja teos ilmestyi samanaikaisesti myös
Otavalta suomeksi.
768-sivuisen A Promised Land –kirjan kirjoituspro-sessi
kesti Barackin mukaan pidempään kuin jo vuonna
2018 julkaistun Michelle Obaman Becoming –muis-telmateoksen
kirjoittaminen siitä syystä, että Barack
ei käyttänyt haamukirjoittajaa. Sanat tulevat suoraan
entiseltä presidentiltä.
Kirjasta toivotaankin koronaviruksen runtelemien
kirjakauppojen pelastajaa: Penguin Random House –
kustantamo on järjestänyt Barackin kirjalle 3 miljoonan
kappaleen ensipainoksen, ja rahti tuodaan Yhdysval-toihin
Saksan painotehtailta kolmen suuren laivan ja
yli sadan kontin avulla.
Samankaltaista myyntiryntäystä nähdään jo nyt Joe
Bidenin ja Kamala Harrisin muistelmille. Yhdysvallois-sa
poliitikko ei ole poliitikko, ellei hän ole kirjoittanut
omia muistelmiaan. Henkilökohtaisesti koskettavia
poliittisia teoksia luetaan Amerikassa hartaasti: tari-nankaaret
ovat tarkoituksellisesti inspiroivia ja kerto-vat
siitä, miten poliitikot ovat selättäneet vaikeuksia ja
jatkaneet vastoinkäymisistä huolimatta.
Amerikassa rakastetaan altavastaajia, jotka nousevat
lopulta voittoon. Poliitikot toimivat usein myös lasten
roolimalleina: Harrisin siskontyttären kirjoittama, ku-vitettu
lastenkirja Kamalasta ja hänen siskostaan May-asta,
Kamala and Maya’s Big Idea, on sekin ampaissut
myyntilistojen kärkeen.
Amerikassa ja ehkä maailmassakaan ei ole viime
aikoina muusta puhuttu kuin Yhdysvaltojen presiden-tinvaaleista.
Niistä keskustelu hiljenee varmaan vasta
ensi vuoden puolella.
Uusi presidenttikausi edustaakin uutta, innostavaa
aikaa myös amerikkalaiselle kirjallisuudelle. Kun jul-kaisuohjelmien
ei tarvitse enää keskittyä yhtä vahvasti
ajankohtaisiin aiheisiin ja politiikkaan, alalla ennuste-taan
fiktion vahvaa paluuta.
Kalle Oskari Mattila on New Yorkissa asuva kirjoittaja. Hän on opettanut luovaa kirjoittamista Columbian yliopistossa ja kirjoittaa
Yhdysvalloissa julkaisuihin kuten The New York Times, The Atlantic ja Paris Review.
SAM MAGAZINE 4/20 | 9
link