Clevelandin 3 parasta nähtävyyttä
The Cleveland Sign
Clevelandin paras paikka valokuvata matka-albumin upeim-mat
otokset on valtavan Cleveland-kyltin edessä Erie-järven
rannalla niin, että kaupungin skyline näkyy kauniisti taustalla.
Kannattaa käydä myös ihailemassa maailman suurinta ulko-na
sijaitsevaa kattokruunua teatterialueella.
Kulttuuripuutarhat
Clevelandin alueella on paljon ulkoilumahdollisuuksia, mutta
Clevelandin erikoisuus on Cultural Gardens -puistoalue, jon-ne
Clevelandin alueelle muuttaneet eri kansallisuudet ovat
perustaneet oman puistonsa. Puutarhoja on yli 30 ja myös
Suomen puutarha löytyy alueelta. Italian puutarhassa järjes-tetään
kesällä oopperaesityksiä.
Klassista ja rokkia
Yksi maailman parhaista sinfoniaorkestereista, The Cleveland
Orchestra, soittaa Clevelandissa. Orkesterin upea Severance
Hall-rakennus on näkemisen arvoinen. Konserttisalin koriste-lu
on suunniteltu 1920-luvulla orkesterin hyväntekijän Elisa-beth
Severancen hääpuvun inspiroimana. Kesäisin orkesteri
soittaa Blossomin ulkoilmalavalla, jolloin musiikin ystävät
pakkaavat mukaan piknikin viinipulloineen ja nauttivat maail-man
upeimman orkesterin soinnuista lempeässä kesäillassa.
Vastapainoksi rockin ystävät voivat tutustua rock and
rollin historiaan Rock and Roll Hall of Famessa. Näyttelyiden
lisäksi museossa pääsee jammailemaan hyvän musiikin tah-dissa.
tuneet ja Suomesta on tullut meille kai-kille
toinen koti.
Cleveland Rocks
Noin Helsingin kokoinen Cleveland si-jaitsee
Erie-järven rannalla Ohiossa.
Clevelandiin on ollut helppo kotiutua,
koska kaupungissa on kaikki onnelli-sen
elämän palat: edullinen elintaso,
upeat kulttuuri-instituutiot sinfoniaor-kesterista
taidemuseoon, monipuoliset
ulkoilumahdollisuudet, ja lyhyt matka
niin itärannikon suurkaupunkeihin kuin
Chicagoon ja Torontoonkin.
Clevelandissa vallitsee Amerikan
keskilännen vieraanvarainen ja ystä-vällinen
kulttuuri – vieraatkin ihmiset
tulevat mielellään juttelemaan ja joka
paikassa tuntee olevansa tervetullut.
Cleveland on myös herkuttelijan kau-punki,
joka on kokenut viime vuosi-na
kulinaristisen heräämisen. Monien
herkullisten ravintoloiden lisäksi On the
Rise Bakeryn hyllystä löytyy kaupungin
parhaat leivät, ja valikoimassa on jopa
suomalaista ruisleipää. Cleveland Bagel
Companysta saa herkulliset bagelit mu-kaan
– varsinkin paahdettua rosmarii-nibagelia
kannattaa maistaa.
Clevelandissa hemmotellaan myös
amerikkalaisen urheilun ystäviä, ja Cle-velandin
kadut täyttyvät baseball-, ko-ripallo-
tai jalkapallo-otteluiden aikaan
kotijoukkueen kannattajista.
Jenni Carney asuu perheineen Clevelandissä
Ohiossa. Hän työskentelee Director of Deve-lopment
and Marketing-tittelillä Cleveland
Council on World Affairs –järjestössä.
1
2
3
16 | SAM MAGAZINE 4/20