Scandinavian Foundationin rahoittama-na
suunnittelin vierailevani kahdessa
yliopistossa vuoden aikana, ja syyslu-kukausi
Yalen yliopistossa olikin hieno
kokemus. Kevään tutkimusvierailuni
Michiganin yliopiston politiikantutki-muksen
tiedekunnassa ei toteutunut
täysin suunnitelmieni mukaisesti. Kun
osavaltionlaajuinen karanteeni julis-tettiin
maaliskuussa, päädyin muiden
tapaan työskentelemään kotoa loppu-vierailuni
ajan.
Yllätyksekseni vuorovaikutus toisten
tutkijoiden kanssa ei suinkaan vähenty-nyt
vaan minun oli pikemminkin vaikea
sovittaa aikatauluun kaikki tapaamiset ja
videokonferenssit, joihin sain yllättäen
kutsuja. Paitsi Michiganin tiedekunnan
työryhmät, myös Yale, Oxford ja monet
muut päätyivät siirtämään toimintansa
virtuaaliseksi. Koska maantieteellisiä ra-joitteita
kommunikaatioon ei yllättäen
enää ollut, osallistumismahdollisuudet
kasvoivat huomattavasti.
Uudet kommunikaatiokeinot voivat
parhaimmillaan edistää globaalia tut-kimusta
huomattavasti. Omalla alallani
tutkijoiden osallistumisen puute Län-si-
Euroopan ja Pohjois-Amerikan ulko-puolelta
on puhuttanut jo pitkään, sillä
tutkimuksen keskittyminen eliittiyli-opistoihin
ei suoranaisesti edistä kan-sainvälisten
suhteiden aidosti globaalia
tutkimusta. Vaikka videokonferensseissa
on edelleen haasteensa, pelkästään mat-kakustannusten
pienentyminen madal-taa
kynnyksiä osallistumiseen.
Pandemiasta johtuen kansainvälisen
poliittisen kommunikaation uhkakuvana
on yleinen kokoontumisen dramaattinen
vähentyminen. Poliittiset tapaamiset,
konferenssit, ja neuvottelut ovat ol-leet
jo pitkään tauolla. Pelkona on, että
mikään videopuhelujärjestelmä ei pys-ty
korvaamaan fyysisten tapaamisten
kanssakäymistä.
Kenties maailman valtiomiehet ja
kansainväliset järjestöt oppivat korona-pandemiasta
akatemian tavoin. Virtuaa-lisen
kommunikaation uudet ulottuvuu-det
voivat luoda uusia mahdollisuuksia
yhteistyöhön paitsi akatemian parissa,
myös varsinaisen kansainvälisen poli-tiikan
toteutuksessa. Kulunut vuosi on
osoittanut vähintäänkin, ettei yksikään
valtio voi eristäytyä maailmalta loputto-miin,
ja kansainvälistä yhteistyötä tar-vitaan
kipeämmin kuin koskaan.
Tuuli-Anna Huikuri on kansainvälisten suh-teiden
maisteri ja väitöskirjatutkija Oxfordin
yliopistossa. Hän tutkii talousdiplomatian
ilmiöitä, kansainvälistä yhteistyötä, sekä
globalisaation tuomia haasteita ja mah-dollisuuksia.
Huikuri oli American-Scan-dinavian
Foundation Fellow ja vieraileva
tutkija Yalen ja Michiganin yliopistoissa
lukuvuonna 2019-2020. Hän on aiemmin
työskennellyt Chatham House -ajatushau-tomon
kansainvälisen turvallisuuden osas-tolla,
sekä kansalaisjärjestöissä Kiinassa ja
Myanmarissa.
5 syytä tulla mukaan aktiiviseen
Suomi-Amerikka -vapaaehtoistoimintaan
1. Tulet osaksi tiivistä SAM-yhteisöämme.
2. Kehität taitojasi SAM U-koulutuksissa veloituksetta.
3. Olet mukana vaikuttamassa yhteisessä päätöksenteossa.
4. Tutustut uusiin ihmisiin tapahtumissa ja koulutuksissa.
5. Pidät hauskaa!
36 | SAM MAGAZINE 4/20