Koronasulun aikana viikon kohokohta oli hollantilaisperheen kanssa tehdyt yhteiset kävelyt läheisessä rantapuistoissa, jossa lapset pääsivät juok-sentelemaan
kin onnistuimme vihdoin tutustumaan
naapureihin ja luokkakavereihin. Syksyn
tullen väki on panostanut pihoihinsa
virittelemällä upeita valoja, tulipaikkoja
ja ulkolämmittimiä. Puistot ovat täynnä
porukoita joko urheilemassa yhdessä,
tai omien retkituolien ja eväiden kans-sa
juttelemassa, 2 metrin välein istuen.
Vaikka media herkuttelee toinen tois-taan
suuremmilla tartuntamäärä-otsi-koilla,
meidän alueella luvut pysyivät
Etelä-Suomea pienempinä lokakuul-le
saakka. Tartunnat ovat lisääntyneet
hitaasti syksyn aikana, ja niitä on nyt
vähän enemmän kuin Suomessa. Kylällä
on kaikkiaan kuusi koulua, joista useim-missa
on ollut 1-3 tapausta. Oireiden il-metessä
pitää käydä testissä, ennen kuin
voi palata kouluun. Marraskuun alussa
New Yorkin osavaltiossa otettiin käyt-töön
samanlainen karanteenimenetelmä
kuin Suomessa, eli testillä voi vapautua
karanteenista neljäntenä päivänä. Tämä
koskee kaikkia, jotka saapuvat tri-sta-ten
ulkopuolelta (New York, New Jersey,
Connecticut).
Kirsi Mähönen perheineen asuu Westchester
Countyssa Long Island Soundin rannalla
New Yorkin osavaltiossa. He muuttivat Yh-dysvaltoihin
miehen työn perässä vuonna
2015. Kalifornian Piilaakson ja Teksasin
Austinin jälkeen perhe päätyi New Yorkiin
talvella 2020 juuri ennen koronasulkua.
ja leikkimään hetken yhdessä sekä pyöräilyt pitkin kylää.
Koulut aukesivat hybridimallilla syyskuun puo-livälissä.
Halloweenina kotiovella.
SAM MAGAZINE 4/20 | 21