KOLUMNI
Mitä ruoka kertoo
amerikkalaisesta
yhteiskunnasta?
MUUTAMA PÄIVÄ ennen marraskuun presidentinvaale-ja
New York Times julkaisi artikkelin, jossa oli kuvia
amerikkalaisten jääkaappien sisällöstä. Lukijalla oli
mahdollisuus arvata leikkimielisesti, oliko kyseessä
Trumpin vai Bidenin kannattajan jääkaappi. Komment-tien
perusteella artikkeli todettiin journalismin pohja-noteeraukseksi.
Miksi ketään kiinnostaisi äänestäjien
ruokailutottumukset? Eikö tällainen vastakkainaset-telu
vain lisää kahtiajakautuneiden amerikkalaisten
ennakkoluuloja toisiaan kohtaan? Voisimmeko puhua
tärkeämmistä aiheista kuin ruoasta?
Kuitenkin oman jääkaapin avaaminen toiselle ih-miselle
on intiimi teko ja ruoka varsin erinomainen
tarkastelun kohde identiteettien, yhteiskunnallisten
eriarvoisuuksien ja vallan eri muotojen ymmärtämiseen.
Yhteiskunnan eri todellisuudet
Olen asunut Yhdysvalloissa kesästä 2016 lähtien ja tu-tustunut
amerikkalaiseen yhteiskuntaan nimenomaan
ruoan näkökulmasta. Jos ruokaa on muinoin saatettu
akateemisissa piireissä pitää toissijaisena tutkimusai-heena
ja vähemmän merkityksellisempänä kuin laa-jempien
yhteiskunnallisten ilmiöiden tarkastelua, on
se auttanut minua tutustumaan paremmin amerikka-laisen
yhteiskunnan eri todellisuuksiin.
Todellisuudet poikkeavat paljon esimerkiksi sen
suhteen, miten paljon amerikkalaisilla on käytettävissä
rahaa ruokaan. Kun muutin Yhdysvaltoihin, muistan
kummastuneet kysymykset siitä, miksi maailman rik-kaimmassa
maassa täytyisi kiinnittää huomiota sellai-seen
kaukaiselta kuulostavaan asiaan kuin ruokaturva.
Ruokaturva ei ole kuitenkaan amerikkalaisille taattu.
Vuosina 2017-2018 vietin eräässä tutkimushankkeessa
aikaa paikallisissa leipäjonoissa Tampan ja St. Peters-burgin
seudulla Floridassa. Alun perin hätäjärjestelyksi
tarkoitetuista leipäjonoista ja ”ruokapankeista” on tul-
lut pysyvä osa miljoonien
amerikkalaisten ruokaturvan
takaamista aina 1970-luvulta lähtien, jolloin ongel-maan
herättiin liittovaltion tasolla.
40 miljoonaa saa tukea ruokaostoksiin
Tapasin leipäjonoissa käyviä ihmisiä, joita haastattelin
heidän kodeissaan. Mieleeni jäivät näiden amerikka-laisten
sanat, jotka kertoivat haluavansa tulla kuul-luksi
ja arvostetuksi niin, ettei heitä pidettäisi hyvän-tekeväisyyden
kohteina, vaan ihmisinä, joilla erilaiset
elämänpolut ovat johtaneet siihen, etteivät rahat enää
riittäneet ruokaan. Moni korosti sitä, kuinka loukkaavaa
oli, jos heille annettiin pilaantunutta tai pilaantumassa
olevaa ruokaa. Ruoan kehno laatu oli merkki siitä, että
heitä pidettiin vähempiarvoisempina amerikkalaisina.
Ruoalla osoitetaan arvostusta.
Opin heiltä myös, kuinka erityisesti valkoisille ame-rikkalaisille
avun vastaanottaminen valtiolta voi olla
isompi kynnys kuin hyväntekeväisyytenä organisoi-tuun
leipäjonoon meneminen. Toisin kuin monesti
luullaan, Yhdysvalloissa on olemassa kattavia sosiaa-liturvan
muotoja.
Yksi näistä on SNAP (Supplemental Nutrition
Assistance Program), joka tarjoaa vähävaraisille ko-titalouksille
rahallista tukea ruoan ostamiseen. Lähes
40 miljoonaa amerikkalaista saa SNAP-tukea, ja lisäksi
miljoonat olisivat tulojensa puolesta oikeutettu saa-maan
niitä. SNAP ja muut sosiaaliturvan muodot ovat
tärkeitä ja tutkitusti tehokkaita keinoja amerikkalaisen
köyhyyden vähentämiseen.1 Sosiologiset tutkimukset
kuitenkin osoittavat, että valkoisten amerikkalaisten
asenteet sosiaaliturvaa kohtaan ovat kiristyneet sen
myötä, kun sen pariin on päässyt myös vähemmistöjä,
ja erityisesti sen myötä, kun Obama valittiin presiden-tiksi
vuonna 2008.2
Laura Kihlström on tohtorikoulutettava (sociocultural/medical anthropology) ja kansanterveystieteen opiskelija (MPH,
Maternal and Child Health) University of South Floridassa. Kihlström taustoittaa kuluvan vuoden kolumneissaan Yhdys-valtojen
presidentin vaalivuoden teemoja, amerikkalaista yhteiskuntaa ja äänestäjäkuntaa.
42 | SAM MAGAZINE 4/20