KOLUMNI
Ensimmäinen Amerikan
vuoteni elokuvana
ENSIMMÄINEN KOKONAINEN vuoteni Amerikassa lähenee
loppuaan. Uskomatonta! Jos mietin hetken, miltä tämä
vuosi näyttäisi elokuvana, mitä näkisin?
Ensimmäinen yhteinen asunto ja pieni joulukuusi.
Nauretaan niin paljon, että mahaan sattuu. Menem-me
ystävien luokse kylään, peittelen heidän lapsensa
nukkumaan. Hyvää yötä. Uutisia koronasta näkyy joka
paikassa. Kauppojen hyllyt ovat tyhjät, osa ihmisistä
juoksee silmät lasittuneina, osa luovuttaa kaupan ovella
ja kääntyy takaisin parkkipaikalle. Poika ojentaa minul-le
viimeisen leivän hyllystä ja sanoo: ”Ota sinä tämä,
tämä on pehmeämpi”. Ihmisiä kehotetaan pysymään
kotona. Ystäväperhe lähtee pois. Kävelen heidän tyh-jään
asuntoonsa ja joudun miettimään, että olivatko he
oikeasti täällä, vai keksinkö heidät. Ikävä ei ymmärrä
mitään syytä, eikä selityksiä. Autotiet hiljenevät. Kau-punki
hiljenee. Iltakävelyllä näen haamukaupungin.
Missä kaikki ovat? Asuuko täällä edes ketään?
Hississä mies kertoo, että kukaan ei pakota hän-tä
pitämään maskia, kukaan ei vie hänen vapauttaan.
Opettelen sanomaan ”Have a good one”, vaikka en tiedä
mikä se ”good one” on tai mitä sillä tarkoitetaan. Otan
tämänkin kirjaimellisesti, koska olen suomalainen.
Ruudussa pyörii video, jossa lukee ”I can’t breathe”.
Ihmiset kerääntyvät isoina joukkoina marssimaan, jo-ku
huutaa megafoniin ”What do we want?”, ihmiset
vastaavat ”Justice”. Rauhallinen marssi loppuu, kun
ilta pimenee. Marssijat kävelevät kyltit alas painuneina
kotiin. Puhelimeen tulee viesti, että illasta aamuun on
ulkonaliikkumiskielto. Katson uutisista, kun kauppojen
ikkunoita rikotaan, ihmiset juoksevat kaupoista tavarat
kainaloissa, kenkiä, isoja paketteja, edestakaisin. Jo-ku
syyttää valkoisia, joku syyttää mustia, joku sanoo,
että tämä on monimutkaisempi asia kuin mustaval-koisuus.
Tilanne rauhoittuu, mutta tuliko muutosta
tai tuliko rauhaa?
Aikaa kuluu. Katson ikkunasta, kun aamuaurinko
hehkuu punaisena pilvien takana. Aurinko on kai yl-häällä.
Soitan
miehelle töihin,
koska ulkona haisee
savu. Luulen, että taivaal-ta
©NICO HARTIKAINEN
sataa lunta, mutta se onkin tuhkaa. Putsaan par-vekekasveja
tuhkasta ja suljen ikkunat. Mietin, mitä
seuraavaksi? Mutta ajattelen samalla, että ihan sama,
olen valmis. Ulkona on pitkään huono ilma hengittää,
joten pysyttelen sisällä. Metsäpalot tulevat ja menevät.
Armenian liput liehuvat autojen ikkunoista. Aina
on jotain parannettavaa, ihmiskunta ei ole koskaan
valmis. Koronanumerot nousevat ja nousevat. Kaupat
pysyvät kiinni, mutta ruuhkat palaavat. Minne kaikki
ihmiset ovat matkalla? Lämmin ilma muuttuu kylmäksi
yhdessä yössä, talvi on täällä, vaikka päivällä on vielä
Suomen kesä. Herään siihen, kun koko huone heiluu,
maanjäristys.
Presidentinvaalit. Punainen ja sininen. Syytöksiä ja
voitto. Ihmiset juhlivat televisiossa ja kaduilla. Tum-maihoinen
uutisankkuri herkistyy televisiossa. Usko
omasta arvosta ja ihmiskunnan tulevaisuudesta valuu
poskia pitkin, ei vaan televisiossa vaan saamassani
yksityisviestissä. Unohdin, että on olemassa onnen-kyyneleitä,
muistitko sinä?
Naapurin nainen etsii kadonnutta kissanpentua jo
kolmatta iltaa peräkkäin. Hän vastaa meidän alueen
kadonneista eläimistä ja kirjoittelee vihaisia komment-teja
Facebookissa mahdollisille kissavarkaille. Talomme
edessä olevassa puistossa on suuri puu, jonka alla istuu
hiljainen mies pyörätuolissa. Mies on ollut puun alla
jo monta päivää. Hylättyjä ja kadonneita. Joka puolel-la.
Yksinäinen mies puistossa kertoo enemmän meistä
ihmisistä kuin hänestä.
Haluan antaa onnestani muille, annan sen mitä
pystyn. En voi jäädä surkuttelemaan, enkä luovuttaa,
koska luovuttaminen ei ole koskaan vaihtoehto asioissa,
jotka ovat oikeasti tärkeitä. Illat pimenevät niin kuin
Suomessa. Tuntuu talvelta, tuntuu toivolta.
Niina Myller muutti Pohjois-Karjalasta Los Angelesiin joulukuussa 2019. Saamme seurata hänen ensiaskeleitaan uudessa kaupungissa
koko vuoden. Myller on tehnyt työuransa elokuva-ja tv-alalla, EU-projekteissa ja luovien alojen yritysten kehittäjänä. Hän on myös
intohimoinen kamppailu-urheilija. Niinan menoa voi seurata Instagramissa @niinacarita-nimellä ja www.niinacarita.com-blogissa.
SAM MAGAZINE 4/20 | 17
/www.niinacarita.com-blogissa
