
SAM Helsinki pokkasi elokuun 2017 Kokkolan Amerikan Päivillä tunnustuksen
monipuolisesta ja jäseniä aktivoivista tapahtumista.
Helsingissä tapahtumajärjestäminen
on samalla helppoa ja vaikeaa, kun
vaihtoehtoja on paljon. Millä taktii-kalla
SAM Helsingin jäsentapahtumat
valikoituvat?
– Tapahtumiemme punainen lanka on
luonnollisesti se, että ne liittyvät tavalla
tai toisella USA:han. Meillä on sekä va-kituiseksi
muodostuneita sekä vaihtuvia
tapahtumia reilut 20 vuosittain. 4th of
July ja Thanksgiving-juhlat ovat olleet
viime vuosina hyvin suosittuja. Lisäksi
tykkäämme seurata ajankohtaisia ja mie-lenkiintoisia
USA-aiheita ja liittää niitä
tapahtumiimme monipuolisesti. Esimer-kiksi
nyt keväällä järjestämme informa-tiivisen
pre-Oscars elokuvatapahtuman,
juuri ennen varsinaista amerikkalaista
Oscar-gaalaa, kertoo SAM Helsingin toi-mistopäällikkö
Kirsi Anttonen.
– Suosittuja ovat yhtä lailla matkai-luillat,
teemabrunssit, yritysvierailut
ja kulttuuritarjontakin. Myös yhteistyö
muiden USA-harrastusorganisaatioiden
sekä tapahtumien järjestäjien kanssa on
antoisaa ja hedelmällistä.
JÄSENYHDISTYKSILTÄ
Minkälaiset tapahtumat keräävät
eniten osallistujia?
– Pääsääntöisesti kaikkiin tapahtumiim-me
on riittänyt mukavasti väkeä. Tapah-tumiemme
ideoijat ja toteuttajat ovat
osaavia eri tavoin ja innostuneita luo-maan
mielenkiintoisia tilaisuuksia. Us-kon
vahvasti, että tämä innostus välittyy
jäsenistöön asti ja houkuttelee osaltaan
mukaan tapahtumiin.
Vinkkisi jäsenelle, joka miettii, miksi
jäsentapahtumiin kannattaisi tulla.
– Ensiksikin, jos mietit uskaltaako ta-pahtumiimme
lähteä yksin, vastaus on
ehdottomasti KYLLÄ. Meillä riittää mie-lenkiintoista
juttuseuraa ja porukkaan
pääsee aina mukaan, kannustaa Kirsi
Anttonen ensikertalaisia mukaan toi-mintaan.
– Yhdistyksemme SAM Helsinki tarjoaa
elämyksiä, iloisia kohtaamisia ja verkos-toitumista
amerikkalaisen elämänmuo-don
ja kulttuurin äärellä. Osallistumalla
tapahtumiin saa jäsenmaksulleen mak-simaalista
vastinetta.
Event Planner -palkinto Helsinkiin
SAM Helsingin toimistopäällikkö Kirsi Antto-nen
ja yhdistyksen pj. Pirve Harakka palkit-tiin
Kokkolan Amerikan Päivillä Event Planner
2017-diplomilla monipuolisista tapahtumajär-jestämisestä.
Oletko sinä etsimämme
SuperSAM?
Lue kilpailukategoriat ja
-ohjeet sivulta 4 ja voit
olla seuraavien SAM-palkittavien
joukossa syksyllä 2018!
SAM | 43