Päivä papin matkassa
Liperit nurkkaan ja
ihmisiä kohtaamaan
TEKSTI: TIMO KARVONEN
Työskentelen Amerikan metodistikirkon
(United Methodist
Church) pappina Louisvillessa
Kentuckyssa. Olen senior pastor,
suomeksi ehkäpä kirkkoherra,
vastaava pastori seurakunnassa, jossa
on noin reilut 600 jäsentä. Tämä tarkoittaa
seurakuntalaisia, jotka osallistuvat aktiivisesti
jumalanpalveluksiin ja kirkkomme tarjoamiin
toimintamuotoihin. Lisäksi minulla on
muutama apulainen ja luonnollisesti runsas
joukko maallikkoja vapaaehtoistehtävissä.
Saman kadun varrella on useampia kirkkokuntia.
Naapurina kadun toisella puolella
on presbyteerikirkko, sitten baptistikirkko,
edelleen katua eteenpäin pienehkö luterilainen
(ELCA) kirkko, sitten roomalaiskatolinen
kirkko, kulman takana helluntailainen
trinity kirkko. Kaikki olemme ja elämme
sulassa sovussa.
Kaikkiaan Fern Creekin kaupunginosassa
on 40 seurakuntaa, jotka osallistuvat yhteiskristilliseen
toimintaan kaupunginosan
parhaaksi. Tunnen seurakuntia kohtalaisen
hyvin, koska olen kaupunginosamme pappien
toimikunnan puheenjohtaja. Tervetuloa
päiväksi matkaani!
KLO 9. Tiistai alkaa normaalisti. Saavun toimistolle
noin klo 9 ja sihteerini Linda muistuttaa
päivän yksityiskohdista sekä ojentaa
samalla pari-kolme soittopyyntölappua.
Lupaan toimittaa hänelle puoleen päivään
mennessä tulevan sunnuntain saarnani power
pointit. Sihteerini toimittaa saarnani
pääkohdat etukäteen jumalanpalveluksissa
mukana olevalle apulaiselleni, musiikkijohtajille
sekä teknisestä toteutuksesta vastaavalle
henkilökunnalle. Tuleva sunnuntai on
kuukauden ensimmäinen, mikä merkitsee,
että saarnaan ja palvelen ehtoollisessa kaikissa
kolmessa sunnuntaipäivän jumalanpalveluksessamme.
Kuulen toimistomme ovisummerin soivan
säännöllisen usein. Seurakuntamme
turvallisuustiimi on asentanut sihteerille
ovikameran helpottamaan työtä ja lisäämään
turvallisuutta. Tosiasia on nimittäin, että jo-
pa kirkoissa täytyy olla nykyään koulutettua
turvallisuushenkilökuntaa. Meillä on Valkoisen
talon eläkkeellä oleva turvamies tiimin
vastaavana, hän on todellinen ammattilainen.
KLO 12. Puolenpäivän jälkeen tapaan ihmisiä,
jotka ovat huumeiden tai muiden
päihteiden koukussa. Keskustelemme, rukoilemme
ja yritän ohjata heidät saamaan
apua. Monien kanssa olen keskustellut jo
aikaisemmin. Puoli kolmelta näen nuoren
parin, joiden kanssa juttelemme tulevista
häistä. Upeita nuoria ihmisiä, joilla on tulevaisuus
edessä.
KLO 16. Tapaamisen jälkeen soitan muutaman
puhelun ennen kuin kohtaan neljältä
perheen, joka menetti perheen äidin maanantai
iltana. Keskustelemme torstain hautauksesta,
rukoilemme ja halaamme.
Piipahdan kotona tsekkaamassa postin ja
juomassa kupin teetä. Sitten riennän takaisin
kirkolle, meillä on kaksi kertaa kuukaudessa
tiistai-iltaisin ”Open Table”-tilaisuus, jossa
tarjoamme ilmaisen ruoan noin 100–150
vähäosaiselle. Menen mukaan auttamaan ja
innostamaan vapaaehtoistyöntekijöitämme.
Alamme palvelemaan ja jakamaan ruokaa
puoli kuudelta.
Tällainen toiminta on kiinteä osa kirkkojen
työtä Amerikassa. Vaikka Amerikka
on rikkauksien maa, täällä on myös
köyhiä. Olenkin sanonut, että se, joka
on tässä maassa köyhä, on todella köyhä.
KLO 19. Illalla on vielä seurakunnan
communication eli tiedotustiimin palaveri.
Se on vain tunnin kokous ja sitten kotiin,
missä Maxi-koiramme odotteleekin jo lenkkikaveriaan.
Olen kiitollinen tästä päivästä. Oli ilo
palvella. Elämä on kaiken kaikkiaan kaunis
asia. Kiitos taivaan Isälle.
Timo Karvonen on Amerikan metodistikirkon
(United Methodist Church) pappi
Louisvillessa Kentuckyssa. Vuonna 1999
Yhdysvaltoihin opiskelemaan lähteneen
Karvosen perheeseen kuuluu sosiaalityöntekijänä
työskentelevä Sirpa-vaimo sekä kolme
aikuista lasta.
Timo Karvonen (oik) ja Open Table-tilaisuuden
vapaaehtoinen Carl.
SUOMI – USA 9