Amerikka otti luulot pois
Yhdysvallat oli paljon monipuolisempi, mielenkiintoisempi ja ristiriitaisempi maa
kuin olin kuvitellut. Se ei ollutkaan yksi maa, vaan koko maailma yhdessä maassa.
TEKSTI: LAURA SAARIKOSKI
K evät 1997 supermarketin pakastealtaalla
Washingtonissa. Olin
22-vuotias ja juuri muuttanut
Yhdysvaltoihin. Puhuin suomalaisen
poikaystäväni kanssa
siitä, mitä syötäisiin illalla. Kaikki oli vähän
outoa: jättimäiset ostoskärryt, jättimäiset
pakasteravut, jättimäiset ihmiset. Kirjavan
väentungoksen keskellä tunsin itseni hyvin
pieneksi ja hyvin valkoiseksi.
Mitä kieltä te puhutte, kysyi ohi kävellyt
amerikkalaismies. Suomea, vastasin, ja lisäsin
avuliaasti: Se on maa Pohjois-Euroopassa.
Eiväthän nämä amerikkalaiset mitään tiedä.
Miestä hymyilytti. Tunnen Suomen hyvin,
hän sanoi. Käsittelin väitöskirjassani
Mannerheimin Aasian-matkaa.
Amerikka otti heti luulot pois.
USA on kuin YK
Kun muutin Yhdysvaltoihin kaksikymmentä
vuotta sitten silloisen poikaystäväni työn
takia, en ollut maasta erityisen kiinnostunut.
Minulla oli tyypillisen suomalaisen yliopisto
opiskelijan vaistovasemmistolainen suhde
Yhdysvaltoihin: sieltä tulee roskaruokaa
ja roskaviihdettä. Eikö me voitaisi mennä
vaikka Ranskaan?
Nopeasti tajusin, kuinka väärässä olin
ollut. Siitä tuli nuoruuteni hyödyllisin kokemus.
Yhdysvallat oli paljon monipuolisempi,
mielenkiintoisempi ja ristiriitaisempi maa
kuin olin kuvitellut. Se ei ollutkaan yksi
maa, vaan koko maailma yhdessä maassa.
Jos inhosi Yhdysvaltoja, inhosi Yhdistyneitä
kansakuntia. Jos keskittyi vain Yhdysvaltain
ongelmiin, ei tajunnut katsovansa oman
maansa tulevaisuuteen.
Samat ongelmat ja ristiriidat olisivat
edessä jokaisessa monikulttuurisessa maassa:
Yhdysvalloissa oltiin vain niiden käsittelyssä
pidemmällä kuin Euroopassa.
Muslimien rukousajat, juutalaisten lehtimajajuhla,
kiinalaisten uusivuosi keskellä
työviikkoa? Kaikkiin oli Yhdysvalloissa jo
jouduttu keksimään jokin ratkaisu, joka otti
vähemmistöjen oikeudet huomioon, mutta
ei häirinnyt enemmistön arkea.
Tämän takia amerikkalaiset käyvät koko
ajan oikeutta: siellä etsitään pienintä yhteistä
nimittäjää kansalle, jossa ovat edustettuna
kaikki maat, uskonnot, rodut, kielet.
Samalla monet amerikkalaiset tavat, jotka
olivat aiemmin vaikuttaneet hupsuilta,
alkoivat tuntua loogisilta. Kun amerikkalainen
koulupäivä aloitetaan lippuvalalla
käsi sydämellä, kyse ei olekaan korostetusta
isänmaallisuudesta. Kyse voi olla ainoasta
oppilaita yhdistävästä tekijästä. Kuka tahansa
mistä tahansa voi olla amerikkalainen.
Minäkin olisin voinut olla. Vaikka en puhunut
täydellistä englantia, tajusin puhuvani
sitä paremmin kuin kymmenet miljoonat
amerikkalaiset. Sitä kysyttiin minulta paljon:
miksi olet menossa takaisin Suomeen,
jos olet kerran päässyt tänne?
Tuolloin Yhdysvallat oli selvinnyt kylmästä
sodasta voittajana. Vahva talouskasvu
tuntui tehneen joka toisesta amerikkalaisesta
pörssimiljonäärin. Vuosituhannen vaihde
oli vaurauden, valoisuuden ja itsevarmuuden
aikaa: puhuttiin Pax Americanasta, eikä
pelkästään leikillä.
Suomi on paratiisisaari
Toki Yhdysvalloissa oli myös toinen puoli, ja
kolmas, ja neljäs. Suomalaiset ovat pienestä,
yhtenäisestä maasta. Meidän perheemme,
asuinalueemme, koulumme ja sairaalamme
ovat keskenään samanlaisia. Kun tapaa
suomalaisia ulkomailla, kiusaantuu juuri
siksi, että heissä on niin paljon tuttua, niin
paljon samaa kuin itsessä.
Amerikkalaisten kirjo on valtava. Mies
supermarketin pakastinaltaalla oli tyypillinen
washingtonilainen: ilmeisen vauras, sivistynyt,
kansainvälinen, korkeakoulutettu.
Myöhemmin tapasin myös monia amerikkalaisia,
jotka eivät tienneet, missä tai mikä
Suomi on. Can you spell it?
Suomi, sehän on paratiisisaari Tyynellämerellä,
sanoi kampaajani tosissaan. Ehkä
hän tarkoitti Fidziä.
Ei ole olemassa yhtä Amerikkaa, on erittäin
monta Amerikkaa. Minun Amerikkani,
tohtorin Amerikka, kampaajan Amerikka.
Kaikki ovat totta, mutta yksikään ei ole yksin
totta. Tämä unohtuu myös amerikkalaisilta,
joista monet elävät kaltaistensa joukossa,
kuten suomalaiset.
Amerikka otti luulot pois myös siitä,
mitä minä itse olin. Etukäteen olin pitänyt
amerikkalaisia pinnallisina. Yhdysvalloissa
tajusin, että tämä ajatus oli äärettömän
pinnallinen.
Olinkin siis itse sellainen kuin miksi olin
amerikkalaiset kuvitellut.
Amerikkalaiset barrikadeilla
Kun palasin Yhdysvaltoihin asumaan vuonna
2014, olin ollut poissa 13 vuotta.
Vuoden 2001 terrori-iskujen jälkeen
amerikkalaiset olivat muuttuneet pelokkaammiksi.
Vuoden 2009 finanssikriisin
jälkeen heistä oli tullut synkempiä. Pax Americana
ei ollutkaan kestänyt.
Tällä kertaa minulta ei ole kysytty kovin
monta kertaa, miksi en jää Yhdysvaltoihin
pysyvästi. Päinvastoin: naapurini Washingtonissa
kysyvät, voisivatko he muuttaa Suomeen,
jossa on hyvät koulut ja ilmainen terveydenhoito.
Eivätkä pelkästään leikillään.
16 SUOMI – USA