
Myös kirkoilla on
paine menestyä
Yhdysvaltojen uskontomarkkinat ihastuttavat ja vihastuttavat. Toisin kuin
monissa Euroopan maissa, Yhdysvalloissa liittovaltio ja osavaltiot eivät tue
suoraan uskontoja. Epäsuora tuki tulee verovähennysoikeuden kautta.
TEKSTI: JARMO TARKKI
Koska valtio ja kirkko ovat
virallisesti erillään, valtio ei
myöskään halua määritellä
tarkkaan, mikä on uskonto
tai kirkko. Näin esimerkiksi
skientologia ja pastafarismi (Lentävän spagettihirviön
kirkko) ovat ”kirkkokuntia”
siinä missä roomalaiskatolinen tai vaikkapa
luterilainen kirkko. Kyseessä on siis aidot
uskontomarkkinat.
Koska kirkkokunnat joutuvat hankkimaan
omat varansa, niiden on menestyttävä.
Yhdysvalloissa luterilaistenkin pappien on
oltava hyvissä väleissä ihmisten kanssa, jotta
kirkon taloudellinen kannatus jatkuisi. Suomalaisessa
kontekstissa papin ei välttämättä
tarvitse olla pidetty, kunhan hän ei syyllisty
virkavirheeseen.
Siinä kun moni suomalainen pappi hoitaa
papinvirkaa, amerikkalainen kollega joutuu
pahimmillaan mielistelemään seurakuntalaisiaan.
Seurakunnat voivat Yhdysvalloissa
erottaa papin lähes mistä syystä tahansa, eikä
työturvaa juuri ole.
Kirkon opit eivät ole uskottavia
Yksi keskeinen tekijä amerikkalaisen uskonnollisuuden
ymmärtämiselle on sen taloudellisessa
perustassa. Kirkkokunnat ja
seurakunnat ovat yksityisyrityksiä, jotka
kilpailevat keskenään. Juuri nyt erityisesti
niin sanotut päälinjan protestanttikirkot,
kuten ELCA (Evangelical Lutheran Church
in America, Suomen evankelisluterilaista
kirkkoa vastaava), presbyteerit, baptistit ja
episkopaalit menettävät kannatustaan monista
syistä. Sen sijaan niin sanotut evankelikaaliset
ovat pystyneet pitämään kannatuksestaan
paremmin kiinni, vaikka nekin
ovat nyt laskusuunnassa.
Tutkimusten perusteella yksi useimmiten
mainittu perustelu lisääntyvään uskonnot-
tomuuteen (religiously unaffiliated), Yhdysvaltojen
nopeimmin kasvavaan ”uskontokuntaan”,
on se, että monet Raamatun ja
kirkon esittämät uskomukset ja opit eivät
ole uskottavia. 21. vuosisadan modernille
ihmiselle ensimmäisen vuosisadan ihmisten
maailmankuva on uskomaton, itsestään
selvistä syistä. Mihin ihmiset sitten uskovat?
Maapallo on pannukakku
Hälyttävä piirre yhdysvaltalaisessa uskonnollisuudessa
on uustietämättömyyden lisääntyminen.
Santa Ynezin pienellä paikkakunnalla
etelä-Kaliforniassa on 5–14-vuotiaille
tarkoitettu yksityiskoulu nimeltään ”Christian
Academy”. Nimestään huolimatta koulua
on vaikea pitää kristittynä ja vielä vaikeampaa
se on nähdä akatemiana. Opetuksen
tarkoituksena on kasvattaa lapset Jumalan
kunniaksi. Opetuksessa käytetään ”kristillistä
maailmankuvaa”, Jumala-suhde ja oppilaiden
tarve Jeesuksen Kristuksen lunastavaan
rakkauteen ilmoitetaan verkkosivuilla
koulun ”kristillisen kasvatuksen filosofiaksi”.
Kaikki tämä vaikuttaa viattomalta. Mutta
mitä tällä tarkoitetaan? Minulle vastattiin,
että koulussa opetetaan Raamatun mukaan;
maailmankaikkeus ei ole suinkaan miljardeja
vuosia vanha vaan Jumala loi maailman
muutamia tuhansia vuosia sitten. Darwinin
evoluutioteoria on vain yksi teoria, Raamatusta
löytyy toinen versio, joka koulun mukaan
on ainoa oikea tapa nähdä maailma.
Kysyin heiltä, opettavatko he Raamatun
näkemyksen mukaan, että maapallo on pannukakku.
Tätä ei kuitenkaan jostain syystä
haluta opettaa.
”High schooliin” nuoret siirtyvät kahdeksannelta
luokalta, tien toiselle puolelle.
Siellä ”public schoolissa” opetetaan darwinismia
ja maailmankaikkeuden syntyneen
13,8 miljardia vuotta sitten. Mitä nuoret nyt
sitten ajattelevat? Joko he kääntävät selkänsä
”kristillisille opeille”, jotka he mielessään
identifioivat saamansa kasvatuksen kanssa,
tai sitten jatkavat Christian Academyssä esitettyjen
väärien uskomusten ylläpitämistä ja
joutuvat naurun alaisiksi.
Vaikka tällaiset ”Christian Academyt”
varmastikin omasta mielestään tarkoittavat
lasten parasta, lopputuloksena on usein
paradoksaalisesti, että siellä saatu koulutus
takaa kirkoista vieraantumisen.
Vaikka Yhdysvalloissa valtio ja kirkko
ovat erillään, käytännössä kirkosta eronneella
ateistilla ei ole mitään mahdollisuutta
päästä USA:n presidentiksi. Koska näin on,
poliitikot teeskentelevät kristillistä uskovaisuutta,
Platonin ”jalon valheen” tavoin.
Platonin mukaan valtion johtajat voivat
esittää jaloja valheita, joiden tarkoituksena
on ylläpitää yhteiskunnallinen rauha.
Kirkko on merkittävä hyväntekijä
Monet kirkot, mukaan lukien luterilaiset,
episkopaalit ja katoliset seurakunnat, ovat
saaneet paljon hyvää aikaan. Kansalaisoikeusliikkeet
aina orjuudesta rotusyrjinnän
torjumiseen ja köyhyyden poistamiseen sekä
naisten oikeuksiin ovat muuttaneet eivät
vain Yhdysvaltoja vaan myös monien muiden
maiden olosuhteita. Tällaisia esimerkillisiä,
merkittäviä kirkkoja on edelleen
monia, esimerkiksi Glide Memorial Church
San Franciscon keskustassa. Seuraavan kerran,
kun vierailet San Franciscossa, osallistu
Gliden messuun. Et varmasti unohda
kokemusta!
Entisessä seurakunnassani Bethania
Lutheran-kirkossa Kalifornian Solvangissa
kirkon jäsenet osallistuvat aktiivisesti vuosittain
tusinaan erilaiseen hyväntekeväisyystempaukseen.
Kirkko tukee Meksikosta
Oaxacan osavaltiosta tulleita Iglesia Lutera-
10 SUOMI – USA