
Tiesitkö?
Mormonien kirkkoa tehdään
tunnetuksi lähetystyön kautta
Oletko nähnyt kaupungilla liikkuessasi nuoria miehiä tai naisia, jotka kantavat rinta-
pielessään tunnusta, jossa voisi lukea esimerkiksi vanhin Smith tai vanhin Williams?
Kyseessä on lähetystyötä tekevä mormoni, Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen
Kristuksen Kirkon lähetyssaarnaaja.
Kutsuimme kaksi tällä hetkellä
Suomessa lähetystyötä tekevää
amerikkalaista vierailulle
Amerikka-kirjastoon kertomaan
arjestaan.
Lähetystyö on ihmisten palvelua
Yhdysvalloissa on perustettu useita uskontoja.
Yksi Suomessakin näkyvä liike on Myöhempien
Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen
Kirkko eli mormonit. Liike sai alkunsa
vuonna 1830, kun Joseph Smith perusti
kirkon New Yorkin osavaltiossa. Smith sai
näkyjä ja ilmoituksia läheiselle kukkulalle
haudatuista kultalevyistä, joiden tekstit lopulta
julkaistiin Mormonien kirjana. Mormonit
uskovat, että nykyäänkin voi olla
profeettoja, jotka saavat Jumalalta ohjausta
elämäämme varten.
Mormoniliike on levinnyt laajalti eri
puolille maailmaa ja yli puolet kirkoista
sijaitsee nykyään Yhdysvaltojen ulkopuolella
niin Euroopassa, Afrikassa kuin Latinalaisessa
Amerikassakin. Maailmanlaajuisesti
mormoneja on noin 16 miljoonaa,
Suomessa mormonikirkkoon kuuluu noin
4 800 jäsentä.
Tärkeä osa mormonien elämää on lähetystyö,
johon vapaaehtoiset miehet hakeutuvat
yleensä 18-vuotiaina ja naiset vuotta
myöhemmin. Myös eläkeläispariskunnat
saattavat hakeutua vapaaehtoistyöhön, kun
elämässä alkaa suvantovaihe lasten kasvettua
isoiksi ja työelämän kiireiden hellitettyä.
Suomessa on tällä hetkellä lähetystyössä
94 lähetyssaarnaajaa, joista yli puolet on
miehiä. Suurin osa saapuu Yhdysvalloista,
mutta lähetyssaarnaajia on myös esimerkiksi
Ruotsista, Unkarista ja Liettuasta.
Myös suomalaiset mormonit lähtevät
lähetystyöhön ulkomaille. Parhaillaan noin
50 suomalaista on palvelemassa ympäri maailmaa.
Hakuvaiheessa vapaaehtoiset pystyvät
esittämään toiveita tulevasta sijoituspaikastaan,
mutta lopullinen päätös tulee kirkon
johtajilta.
Amerikka-kirjastossa vierailleet vanhin
Scott ja vanhin Peay eivät tienneet paljonkaan
Suomesta ennen lähetyskutsuaan. Vanhin
Peay tiesi, että Suomi kuuluu Pohjoismaihin,
ja vanhin Scott oli lukioaikanaan
Vanhin Scott ja
vanhin Peay
vierailemassa
Amerikka-kirjastossa
huhtikuussa.
kirjoittanut esitelmän Suomen koulutusjärjestelmästä,
jonka tiesi maailman parhaaksi.
– Suomi on kylmä ja kaunis, aivan kuten
kotiosavaltioni Wisconsin, hän sanoo.
Vanhin Peay puolestaan on kotoisin San
Diegosta, Kaliforniasta.
Nuoret miehet saapuivat Suomeen
heti lukion päätyttyä, 18-19-vuotiaina.
Kaksivuotinen pesti päättyy joulukuussa.
Puolentoista vuoden aikana he ovat oppineet
erittäin sujuvan suomen kielen taidon, ja
12 SUOMI – USA