FINLANDS SJÖFART SUOMEN MERENKULKU 53
Lounalle. Silloin hän oli melkein opiskellut vuoden Åbo
Akademin kauppatieteenlinjalla ja palasi kesän jälkeen
sinne.
Kauppakorkeakoulun jälkeen sai Lennart ensimmäisen
työpaikkansa maissa Bore-varustamosta. Lennart oli
yhteydessä merikapteeni Kari Larjon kanssa, joka oli
kiinnostunut komentosillan kehittämisestä ja matkustajalaivojen
navigointitekniikasta. He kehittivät yhdessä
autopilotin, joka tuli käyttöön sekä ruotsalaisessa ja
englantilaisessa laivastossa. Kari Larjo oli silloin M/S
Botnia:n päällikkönä. Eräänä päivänä he saunoivat
yhdessä Lennartin luona Paraisilla, jonne hän oli rakentanut
omakotitalon. Lennart kysyi Larjolta:
”Tapauksessa, jossa linjaluotsi sairastuu ja perämies
on uusi, tunnetko sinä väylän Turku-Tukholma, siten
että sinä voit jatkaa siitä, mihin luotsi päätti, vai
pitääkö sinun käyttää valtion luotsia?” Larjo oli hetken
hiljaa ja sanoi sitten lopuksi: ”Luulenpa, että onnistun
siinä”.
Se johti siihen, että Larjo kokeili luotsata matkaa
linjaluotsi vierellään. Larjo otti asian niin vakavasti, että
hän irtisanoutui päällikön työstään ja sen sijaan otti pestin
linjaluotsioppilaana. Hän opiskeli ahkerasti ja piirsi
karttoja ja merkitsi kääntöpaikkoja ja kääntönopeuksia
jne. Hän sai linjaluotsikirjans. Lennart oli silloin Borella
merenkuluntarkastajana ja antoi kaikille perämiehille ja
päälliköille käskyn hankkia linjaluotsikirjeensä. Osa
päälliköistä kieltäytyi, heitä ei voinut pakottaa, mutta
monet suorittivat kokeen.
Linjaluotsit protestoivat, heidän mielestään heidän
työpaikkansa olivat vaarassa, mikäli kaikilla perämiehillä
on linjaluotsikirja. Lennart vakuutti, että he kaikki saavat
jäädä eläköitymiseen saakka. He eivät uskoneet ja kääntyivät
liiton puoleen. Siitä syntyi konflikti Suomen Laivanpäällystöliiton
sisällä, joka asettui linjaluotsien puolelle.
He, jotka olivat mukana siihen aikaan tietävät toki, kuinka
pitkälle kysymystä vedettiin. Lennart kirjoittaa, että hän
määräsi asian lopullisesti, kun hän muutama vuosi
myöhemmin oli Merenkulkuhallituksessa vastuussa
luotsausasioista.
Lennartin mukaan Boren johtaja Harry Österberg sai
hänet ottamaan vastaan työn Suomen Varustajayhdistyksessä.
Lennartilla ei ollut suuria ajatuksia merenkulun
ammattiyhdistyksistä koska hän oli jo Borella tapellut
Merimiesunionin ja Suomen Laivanpäällystöliiton kanssa,
nyt hän mainitsee myös Konepäällystöliiton. Radiosähköttäjät
katosivat tekniikan kehityksen myötä. Hän kirjoittaa,
että liitot luulevat jokaisen laivanvarustajan olevan niin
rikas, että hänen rahansa voidaan ottaa. Lennart oli neljä
vuotta Varustamoyhdistyksessä ja sitten hänelle tarjottiin
työtä Henry Nielsen varustamossa eli toisin sanoen M/S
White Rose:n varustamosta.
Hän toteaa, että Nielsen oli 1980-luvun alussa Suomen
suurin varustamo, joka huolehti myös muiden omistajien
aluksista, kuten tietyistä venäläisomisteisista tankkialuksista.
Lennartista tuli varustamo-osaston päällikkö jo
parin kuukauden päästä firmassa. Merenkulku oli kriisissä
ja Nielsen yritti vielä rakentaa sellaisen aluksen, jonka
Transfennica halusi saada. Tulos oli M/S Solano, uudentyyppinen
ro-ro alus paperiteollisuutta varten. Lennart oli
löytänyt mallin Norjasta. Varustamo sai seitsenvuotisen
sopimuksen Transfennican kanssa. Aluksi tulot olivat
hyvät, mutta myöhemmin ne muuttuivat huonommiksi ja
Nielsen-varustamo myi aluksensa ja katosi.
Lennart etsi toisen työn ja se oli Oy Flipper Boats Ab,
satamajohtajan pesti Loviisassa ja Oy Caravan Company
Ab. Sitten hän tiettyjen saaristoliikenneongelmien vuoksi
oli yhteydessä Merenkulkuhallituksen ylijohtaja Kyösti
Vesterisen kanssa, joka oli sitä mieltä, että hänen pitäisi
hakea liikennepäällikön virkaa. Siten alkoi Lennartin
polku valtion virkamiehenä. Hän ei pitänyt merenkulkuneuvoksen
tittelistä ja oli sitä mieltä, että osastonjohtaja
kuulostaa paremmalta.
Hänen mielestään valtion virkatyö liian byrokraattista,
huolimatta että Vesterinen oli todennut uudelleenorganisoineensa
Merenkulkuhallituksen työn enemmän kaupallisemmaksi.
Lennart sai nyt ottaa pian osaa jäänmurtajien
työhön. Yksi ensimmäisistä asioista, jotka kiinnittivät
hänen huomionsa olivat jäänmurtajien Sisu:n ja Urho:n
suuret miehistöt. Niissä oli 43 henkilöä miehistössä, kun
ruotsalaiset selviytyivät 32 miehellä samankaltaisilla
jäänmurtajilla. Uutta jäänmurtajaa suunniteltiin ja Lennart
vaikuttaa ymmärtäneen, että oli hänen ideansa kehittää
uudet alukset offshore käyttöön jäättömän vuodenajaksi.
Ongelma oli lähinnä aluksen stabiliteetti ja varustus.
Merenkulkuhallitus solmi sopimuksen norjalaisen
Ugland-firman kanssa, jolla oli kokemusta öljynporauksista
ja offshore-toiminnasta. Kaksi jäänmurtajaa eli Fennica ja
Nordica rakennettiin Finnyardsilla.
Turvallisuusmääräykset ovat kovia offshore alalla ja
silloin ei ollut koulutusmahdollisuuksia Suomessa. Lennart
toteaa, että Suomen Laivanpäällystöliitto oli palontorjuntakoulutuskeskuksen
rakentamista vastaan. Se on jotain,
jota en muista. Meillä oli jo silloin tulipalokoulutusta
Porkkalassa suomalaisen kauppalaivaston ja laivaston
tarpeisiin.
Offshore-toiminta kehittyi edelleen ja Lennart päätyi
yhä suurempiin taloudellisiin päätöksiin ja lopuksi se oli
hänelle yllätys. Häntä syytettiin korruptiosta. Eräänä
aamuna hän istui autossaan matkalla töihin, kun kaksi
täysin poliiseilla lastattua autoa tuli pihalle. Seurasi
kuulustelu ja pitkiä prosesseja kolmen vuoden ajan.
Lopputulos hovioikeudessa oli toki vain muutaman
kuukauden ehdonalainen vankilatuomio. Lennart itse
toteaa, ettei hän ole tehnyt mitään rikosta vaan hän yritti
hoitaa liiketoimintaa merenkulun kansainvälisten normien
mukaan. Hän lähti eläkkeelle täytettyään 60 vuotta eikä
häntä koskaan irtisanottu Merenkulkuhallituksesta. Tämä
valtiollinen virasto liitettiin sittemmin Traficomin ja
jäänmurtajille perustettiin valtionyhtiö. Hän kirjoittaa,
ettei tiedä hoidetaanko asioita paremmin tai huonommin
nykyään.
Ikävä kyllä ei Hagelstam saanut elää pitkään kirjan
julkaisun jälkeen ja ottaa osaa kirjaa koskeneeseen
kiinnostukseen. Kirja on joka tapauksessa lukemisen
arvoinen, koska merenkulkijan ammatissa on monenlaisia
kohtaloita ja Lennartin elämä kuuluu toki mielenkiintoisimpiin
huolimatta siitä, ettei kaikilla ole samanlaisia
mielipiteitä kuin hänellä oli. Hän oli joka tapauksessa ”One
of us��������������������������������������������������������������������������������������������������������
SVEN-ERIK NYLUND
Kirja: Messipojasta merenkulunneuvokseksi,
Lennart Hagelstam
ISBN 978-952-7224-32-8
Oy Litorale Ab, Hangö/Hanko
Baltoprint, Vilnius 2020