Sana pienten puolesta
Kerrotaan, että vanhat mummot säästivät rahaa
sukanvarteen kun pankeissa asiointi koettiin
vieraaksi tai niihin ei luotettu. Sitten syntyi kehit-tyneempi
muoto, säästöporsas, joka vietiin
täyttyessään pankkiin tyhjennettäväksi ja rahat siirtyivät
omalle tilille. Säästöpossu olikin suunnattu erityisesti
lapsille ja nuorille, joille kasvatuksellisesti teroitettiin,
että pienistäkin puroista syntyy joki. Pankitkin hyötyivät
uusista asiak-kaistaan, joista kilpailtiin erilaisilla säästö-lippailla:
Postipankilla oli possu – Kultapossukerhon
jäsenillä peräti kultainen - SYP:llä maapallo ja KOP:lla
aarrearkku, jonka päällä Roope Ankka istui.
Nykyään pankeista on kuitenkin turha enää tiedustella
säästölippaita ”voimakkaasti vähentyneen kysyn-nän
vuoksi”. Ne syyt, miksi lapsia ja nuoria aikanaan houkutel-tiin
säästäjiksi, olivatkin kääntyneet pank-keja itseään
vastaan. Kolikkojen laskeminen työllisti henkilökuntaa,
vaikka jo laskentakoneitakin oli käy-tössä. Tehokkain
keino päästä pienasiakkaista eroon oli määrätä riittävän
korkea palvelumaksu: kun lapset keräsivät pennejä
säästöpossuun, pankin viiden markan laskentapalkkio per
tyhjennys tuntui jo huimalta. Silloin monen pienen
säästäjän silmäkulma kostui kyynelistä kun säästöpossun
sisältö menikin pankille itselleen, hyvä jos edes riitti.
* * *
Palvelumaksuilla ulossavustaminen toimii tänäkin
päivänä. Suomen Laivanpäällystöliiton kanssa on lä-hei-sessä
yhteistyössä Suomen Satamapäällystöyhdistys ry
(SSPY), joka perustettiin joulukuussa 1936 ”yhdistämään
Suomen satamien päällystöä, antamaan lausuntoja ja siten
parantamaan oloja”. Yhdistyk-sen sääntöjen mukaan
siihen voi kuulua Suomen satamien päällystöön kuuluva
henkilö, mutta käytän-nössä jäsenet ovat kansipäällystön
merenkulullisen pätevyyden omaavia: satamakapteeneja,
-mestareita, -tarkastajia jne. Jokunen insinööri ja kamreeri
on tosin ollut mukana, mutta eivät ole kuiten-kaan pitkään
merenkulkijoiden seurassa viihtyneet.
SSPY ei ole koskaan ollut mikään tuottava rahasampo eikä
sitä ole sellaiseksi tarkoitettukaan. Kuvaavaa on, että
puolen sentin paksuinen kassakirja riitti kattamaan
yhdistyksen kirjanpidon vuosilta 1936 – 1992; eivät ne
suuret tulot vaan pienet menot. Yhdistyksen vuotuinen
jäsenmaksu on vain 15 euroa, mutta SLPL:n avustuksen
ansiosta olemme voineet jatkaa toimintaamme.
SSPY järjestää kerran vuodessa kokous-, seminaari- ja
neuvottelupäivät jossakin Suomen satamassa. SLPL:n
tuella olemme voineet korvata hotelliyöpymisen niille jäse-nille,
jotka eivät ole työelämässä (opis-kelijat, työttömät ja
eläkeläiset). Lähetimmepä kerran pienen stipendinkin
koulunkäynnin tueksi tyttärelle, jonka merikapteeni-isä
oli äkillisesti menehtynyt.
46 SUOMEN MERENKULKU J FINLANDS SJÖFART
* * *
Syksyllä 2019 alkoi pankkimaailmasta kuulua kummia:
SSPY:n pitkäaikainen pankki teki huiman koro-tuksen ns.
”palvelumaksuunsa”. Vuositasolla tämä merkitsisi, että
yhdistyksen keräämät jäsenmaksut menisivät suoraan
pankin hyväksi. Hallitus valtuutti kuitenkin etäkokoukses-saan
allekirjoittaneen pu-heenjohtajan sekä taloudenhoita-jan
etsimään toisen pankin, jonka laskutus olisi kohtuulli-sempaa.
Tällainen löytyikin ja tilinhoitokustannukset putosivat
kolmannekseen. Tosin uudella tilillä rahat eivät kas-va
korkoa.
Rekisteröityjä yhdistyksiä valvoo Patentti- ja rekisterihal-lituksen
(PRH) yhdistysrekisteri. Tilin vaihtoon tarvitaan
virallinen ilmoitus henkilöistä, joilla on nimenkirjoitusoi-keus.
Jos nämä ovat vaihtuneet, on asi-asta ilmoitettava
PRH:lle. Sähköisestä ilmoituksesta valtio veloittaa 20
euroa, mutta paperisesta lomak-keesta 40 euroa. Sääliksi
käy niitä ihmisiä, joilla ei ole mahdollisuuksia tai osaamis-ta
netissä asiointiin.
* * *
”Maailma muuttuu ja meidän on muututtava sen mukana”,
on lause, jonka kuulee lähes päivittäin. Tie-tyssä mielessä
asia näin onkin.
”Tää on nyt tätä päivää” on ärsyttävämpi toteamus.
Yleensä sitä käytetään kun huokaillen alistutaan taas
kerran palvelujen huonontumiseen tai maksujen korotuk-seen.
Yhä useammin tapaakin ihmisen sijasta palvelurobo-tin
tai automaatin. Jos taas haluaa perinteisen virkailija-kontaktin,
siihen on varattava aika etukäteen tai
jonotettava vähintään tunnin. Aina inhimillinen kontakti
ei edes ole mahdollista, koska pe-rinteistä asiointitiskiä ei
monessakaan paikassa enää ole.
Monet murisevat työntekijöiden vähentämistä vastaan,
mutta alistuvat kuitenkin lammasmaisesti osta-malla
esimerkiksi junaliput automaatista, vaikka lipunmyynti
olisikin avoinna. Samaan hengenvetoon kritisoidaan
työttömyyttä ja huonontunutta palvelua.
Pyrinkin asioimaan aina ihmisten kanssa kun se on
mahdollista. Rautatieaseman lippuluukulle jonotta-essani
otan aina vähintään viisi vuoronumeroa, tosin mainitsen
tästä virkailijallekin. VR:n pääkonttorissa joku kuitenkin
laskee asiakaskäyntien määrää ja odottaa joko viimeiselle-kin
lipunmyyjälle voisi antaa kenkää.
Viehättävä virkailija suli leveään hymyyn: ”Kiitos, että
ajattelette meitäkin.”
Riutan pakina
KARI RIUTTA