PÄÄKIRJOITUS
Pieniä ja vähän isompiakin ihmeitä
UUSI VUOSI ja vuosikymmen vaihtui. 2020-lukua on
verrattu sadan vuoden takaiseen kultaiseen 20-lukuun,
modernismin aikaan. Sanat iloinen, epäsovinnainen,
urbaani, teollinen, jazz ja raha kuvastivat aikaa
sata vuotta sitten. Yhdysvaltain nousu maailman
mahdiksi oli hyvällä alulla ja myös viihdeteollisuus
alkoi kukoistaa jazz-musiikin ja Hollywood-elokuvien
myötä. Myös keskiluokka vaurastui - tuli autot,
lentokoneet ja televisio. Vuosikymmenen alussa
ilmassa oli suuri muutos niin arvoissa, asenteissa,
politiikassa ja taloudessa.
Mikä meitä yhdistää nyt sadan vuoden takaiseen
aikaan? Ainakin muutos. Muutos tuo mukanaan aina
niin myönteisiä kuin kielteisiäkin ilmiöitä. Toiset
voittavat, toiset häviävät ja suurin osa yrittää sopeutua
uuteen aikaan. Väitän, että 2020 on muutosten
vuosi. Yhdysvalloissa käydään presidentinvaalit,
Britannia eroaa EU:sta, mutta myös toimenpiteet
ilmastomuutoksen ehkäisemiseksi, digitalisaatio ja
työelämä muuttavat meidän kaikkien arkea. Myös
SAM voi ja sen pitää kysyä – vastaammeko vuoden
2020 haasteisiin? Olemme me siellä missä meidän
pitää olla ja teemmekö asioita, joita jäsenemme
meiltä haluavat?
Katsotaan rehellisesti peiliin. SAM:llä on mahtava
77 vuoden historia, kirkas toiminta-ajatus ja
energisiä vapaaehtoisia, jotka antavat aikaansa paikallisyhdistystoiminnalle.
Kiitos teille ihanat aktiivit
– ilman teitä me emme olisi SAM. Tälle pohjalle on
hyvä rakentaa tulevaa.
Mutta meidän tulee hyväksyä ajan henki – taistelu
ihmisten ajasta on raadollista eikä sitä saa, ellei
tee asioita hiukan luovemmin, paremmin ja eri
lailla kuin muut. SAM:n on oltava aktiivisesti läsnä
sosiaalisessa mediassa, järjestettävä kiinnostavia
tapahtumia ja keskustelutilaisuuksia, oltava se kohde,
jonka puoleen nuoret kääntyvät, kun he haluavat
tietää opiskelu- tai kesätyömahdollisuuksista
Yhdysvalloissa.
Eikä siinä kaikki. Ehkä SAM voisi olla ajankohtainen
kulttuurikeskus, joka levittää kiinnostavalla
tavalla tietoa Yhdysvaltain poliittisesta järjestelmästä,
tieteestä, taiteesta, viihteestä ja teknologisista
innovaatioista. Tehdään näistä aiheista niin sellaisia,
että meitä kuullaan. Ja tarjoillaan tietoa siellä missä
ihmiset ovat, niin meidät nähdään. Kukaan tätä ei
tee yksin, mutta yhdessä voi saada aikaan pieniä ja
vähän isompiakin ihmeitä. Tervetuloa 2020-luku.
Elina Lehtinen
Liittohallituksen puheenjohtaja
elina.lehtinen@samsuomi.fi
SAM MAGAZINE 1/20 | 5
link