Olin hiljattain illanistujaisissa,
jossa oli paikalla Mitch Mc-
Connellin tuntevaa väkeä.
Käytin hyväkseni mahdollisuutta
udella tästä republikaanien
senaatin ryhmänjohtajasta,
joka tunnetaan suuria päätöksiä taustalla
junailevana rautakanslerina.
McConnell on kertonut yhdeksi tavoitteekseen
vaikuttaa Yhdysvaltain kehitykseen
vuosikymmeniksi eteenpäin
hankkimalla liittovaltion oikeusistuimiin
mahdollisimman paljon vanhoillisia tuomareita.
Hän näyttää toistaiseksi myös
onnistuneen, sillä Donald Trump on presidenttikaudellaan
päässyt nimittämään
kaksi tuomaria korkeimpaan oikeuteen
ja useita kymmeniä liittovaltion muihin
oikeusistuimiin. Korkeimman oikeuden
tuomaripaikat ovat Yhdysvalloissa elinikäisiä.
Illanistujaisten väki pelkisti McConnellin
olevan tuloksentekijä.
Hän saattaa töksäyttää hänelle esitettyyn
tapaamispyyntöön, että ”meidän
ei kannata hukata aikaa toisillemme,
koska olemme asioista eri mieltä.” Hän
pystyy olemaan toisen henkilön kanssa
pienessäkin tilassa pitkään huomioimatta
tätä millään tavalla, jos tämä ei
kiinnosta häntä.
Puolueuskollisten kongressi
Kun kysyin kuinka tällaisella sosiaalisella
lahjakkuudella varustettu poliitikko voi
pärjätä Yhdysvaltain politiikan korkeimmalla
tasolla, tuttavani sanoi McConnellin
valinnan olevan itsestään selvän.
Hänen ei juurikaan tarvitse kampanjoida,
koska hän tulee Kentuckysta vaalipiiristä,
jossa on paljon valkoisia konservatiiveja.
He äänestävät vaalista toiseen
samaa puoluetta ja sen tuttua ehdokasta
eli McConnellia.
Politiikan tutkijat Barbara Sinclair,
Laurence Dodd ja Bruce Oppenheimer
ovat todistaneet tämän hurjalta kuulostaneen
väitteen 11 päivitettyä painosta
saaneissa Congress Reconsidered (Kongressi
uudelleen harkittuna) –teoksissaan.
Niin kongressin edustajainhuone
kuin senaatti ovat muuttuneet puolueiden
välisen valtataistelun tantereeksi,
jossa puoluerajat ylittäviä päätöksiä
tehdään koko ajan vähemmän. Niiden
paikka on osavaltioiden lainsäädäntöelimissä.
Vanhan ajan poliitikkoja, jotka
sooloilevat silloin kun on kyse omasta
tai oman äänestäjäkunnan edusta,
on koko ajan vähemmän ja he pysyvät
alueilla. Kongressi on puolueuskollisia
Muistatko,
miksi liityit
SAM:iin?
Oletko kertonut syistäsi ystävillesi?
Ehkä ystävälläsi voisi olla samoja
kiinnostuksen kohteita kuin sinulla.
Viime vuonna kyselimme jäsenistöltä liittymisen syitä, tässä muutamia vastauksia:
• Uskon missioon yhdistää molempien valtioiden ihmisiä yli geopoliittisten
rajojen ja puoluepolitiikan.
• Sukulaissuhteet Amerikassa, lisäksi matkailu USA:ssa.
• Haluan kehittyä Amerikka-tuntemuksessa.
• Kiinnostus Amerikkaa kohtaan yhdistää ja siitä on kiva vaihtaa ajatuksia.
• Kiinnostus Yhdysvaltoja kohtaan sen moninaisuudessaan, kulttuuritarjonta
sekä huikeat maisemat.
• Jotta olisi Amerikka-henkistä puuhaa myös täällä Suomessa. Pääsen myös
toiminnan myötä tutustumaan ja näkemään kivoja juttuja sekä saan kokemusta
hallitustyöskentelystä.
• Pidän toiminnasta Amerikka-ystävien kanssa.
Luuletko, että sinä voisit tuoda 3 uutta jäsentä yhdistykseesi? Kutsua
heidät vieraaksi tapahtumaan tai muuten kertoa heille, mitä teidän
paikallisessa SAM:ssä tapahtuu. Tuo 3 uutta jäsentä, saat kiitoksena
leffalipun -kampanja on voimassa 30.6.2020 asti.
Ohje: Jäsenen tuovan henkilön tulee merkitä uuden jäsenen liittymislomakkeeseen
(netin sähköisessä lomakkeessa tai paperilomakkeessa) suosittelija-kohtaan
nimensä, jotta jäsenyys voidaan kohdistaa. Jäsenen tulee olla uusi, jäsenmaksun
maksettu 30.6. mennessä.
SAM:n tunnettavuus on vielä melko heikko, joten kaipaamme teidän kaikkien
jäseniemme apua, jotta tieto SAM:stä leviää. Kiitos avustasi. Julkaisemme kaikki
palkinnon saaneet syyskuun lehdessä!
Lisätietoja www.samsuomi.fi/jasenkamppis2020
SAM MAGAZINE 1/20 | 15
/jasenkamppis2020