Valitsijamiehet
avainasemassa
presidentinvaalissa
Yhdysvalloissa presidentin valinnan tekevät
valitsijamiehet (Electoral College), jotka
kukin osavaltio saa valita haluamallaan
tavalla. Valitsijamiehiä osavaltiot saavat
yhtä monta kuin niillä on kansanedustajia
kongressissa. Näin väkirikkaat osavaltiot
saavat enemmän valitsijoita kuin pienet.
Nykyisin valitsijamiehiä on 538, joista Kalifornia
saa 55 ja Teksas 38, kun seitsemän
vähäväkisintä osavaltiota saa tyytyä vain
kolmeen valitsijamieheen kukin. Vuodesta
1961 alkaen myös Kolumbian liittopiirikunnasta
on valittu kolme presidentin valitsijamiestä.
Liittopiirikunnalla, samoin kuin
Guamilla ja Puerto Ricolla, on myös edustajansa
edustajainhuoneessa, mutta äänivaltaa
näillä edustajilla ei ole.
Jo ensimmäisissä presidentinvaaleissa
vuonna 1788 Pennsylvania ja Maryland
aloittivat ”voittaja vie kaiken”-käytännön,
jossa se presidenttiehdokas, joka voittaa
osavaltion sisällä eniten valitsijamiehiä,
saa varsinaiseen vaaliin tuekseen osavaltion
kaikki valitsijamiehet. Vuodesta
1836 lähtien useimmat osavaltiot ovat
käyttäneet tätä järjestelmää. Poikkeuksen
säännöstä tekevät nykyisin vuodesta 1972
alkaen Maine ja vuodesta 1996 alkaen
Nebraska, joissa noudatetaan vaalipiirien
tahtoa, mutta valitaan kaksi valitsijamiestä
koko osavaltiosta tukemaan valtiossa eniten
ääniä saanutta ehdokasta.
Valitsijamiesjärjestelmän luonteesta
johtuu, että joskus joku presidenttiehdokas
voi saada enemmän ääniä kuin hän, joka
lopulta tulee valituksi. Näin kävi viimeksi
2016 kun Hillary Clinton sai yli miljoona
ääntä enemmän kuin Donald Trump. Hää
sai kuitenkin enemmän valitsijamiehiä ja
tuli siksi valituksi.
Tällainen tuntuu ehkä suomalaisista
epädemokraattiselta, mutta asiaa voi verrata
tilanteeseen, jossa Euroopan Unionille
valittaisiin presidenttiä tai vastaavaa
johtajaa. Jos hänet valittaisiin vain kaikkien
eurooppalaisten antamien äänten enemmistöllä,
suomalaisilla, ruotsalaisilla tai
virolaisilla ei olisi vaalissa juurikaan sanan
sijaa. Jos sen sijaan käytössä olisi jonkinlainen
Yhdysvaltain kaltainen valitsijamiesjärjestelmä,
jossa kustakin EU:n jäsenvaltiosta
valittaisiin tietty määrä valitsijamiehiä,
suomalaisten ja ruotsalaisten vaikutusvalta
kasvaisi merkittävästi.
mioistuimia joitakin alueita, kuten
vaikkapa Kolumbian liittopiirikuntaa
tai Amerikan Samoaa varten, tai puolustusvoimien
henkilöstöä, kansainvälistä
kauppaa ja verotusta varten.
Osavaltioiden ja
kansalaisten oikeudet
Yhdysvaltain perustuslaki on vanhin
edelleen voimassa oleva yhdeksi
laiksi kirjoitettu perustuslaki.
Isossa-Britanniassa ei kirjoitettua
perustuslakia ole ja jotta entisen
emämaan epämääräisiltä ja riitoja
aiheuttavilta tulkintaerimielisyyksiltä
voitaisiin välttyä, Yhdysvaltain
perustajaisät halusivat ehdottomasti
kirjoitetun perustuslain. Sitä ei periaatteessa
voi muuttaa, mutta toki
sitä koskevat käsitykset ovat aikojen
kuluessa muuttuneet ja siten vaikuttaneet
muuttavasti myös yhteiskunnan
toimintaan.
Yhteiskunnallisen ajatellun muutokset
voidaan sisällyttää perustuslakiin
tekemällä siihen lisäyksiä
(amendment). Näin on tehty toistaiseksi
27 kertaa. Merkittävimpiä
lisäyksiä ovat 13., 14. ja 15. lisäys
vuosina 1865, 1868 ja 1870, jotka
päättivät orjuuden ja pyrkivät estämään
poliittisen syrjinnän rodun tai
etnisyyden nojalla, sekä naisille äänioikeuden
antanut 19. lisäys vuonna
1920 ja presidentin kaudet kahteen
rajoittava 22. lisäys vuonna 1951.
Käsitykset osavaltioiden oikeuksista
ja liittovaltion määräysvallasta
ovat alusta alkaen olleet tärkeä poliittinen
kysymys Yhdysvalloissa.
Perustuslakia laadittaessa vuonna
1787 monet vallankumouksen ja vapaussodan
seurauksena itsenäistyneet
valtiot pelkäsivät liittovaltion
ylivaltaa oman itsemääräämisoikeutensa
kustannuksella. Monet eivät
halunneet liittyä liittovaltioksi ilman
takeita niiden ja niiden kansalaisten
suojelusta liittovaltiota vastaan. Lähinnä
tämän vuoksi syntyivät perustuslain
kymmenen ensimmäistä
lisäystä, joista yleensä puhutaan oikeuksien
julistuksena tai luettelona
(Bill of Rights).
Perusoikeuksiin kuuluvat sen
mukaan muun muassa uskonnon ja
sananvapaus, oikeudenmukainen ja
nopea oikeudenkäynti ja puolueeton
valamiehistö. Koska toisen lisäyksen
mukaan ”hyvin valvottu (koulutettu)
miliisi on tarpeellinen vapaan valtion
(siis osavaltion) 4 turvallisuudelle,
kansalaisten oikeutta omistaa
ja kantaa aseita älköön loukattako”,
eli siis liittovaltion kongressilla ei ole
oikeutta rajoittaa aseenkanto-oikeutta.
Yhdysvaltalaisessa federalismissa
valta jaettiin kahdelle tasolle: liittovaltion
ja osavaltioiden. Liittovaltiolle
annettiin vain tietyt rajoitetut
valtaoikeudet kuten puolustuspolitiikka,
ulkopolitiikka, kauppa sekä
rajoitettu veronkanto. Liittovaltio
on tässä federalismissa rajoitettu
osapuoli. Aikaisemminhan sen paikalla
oli ollut kuningas, jolla ei ollut
mitään rajoituksia.
Osavaltiot (states) ovat suvereeneja
valtioita, jotka ovat vapaaehtoisesti
mukana Yhdysvaltain liitossa.
Suomalainen termi ”osavaltio” saattaa
helposti johtaa näkemykseen,
jonka mukaan kyse ei olisi itsenäisistä
tai itsellisistä valtioista. Tästä
kuitenkin on kyse, sillä osavaltiot
ovat, ainakin periaatteessa, täysivaltaisia
itsenäisiä valtioita. Niillä on
kaikki valtaoikeudet, paitsi ne, jotka
on vapaaehtoisesti luovutettu liittovaltiolle.
Osavaltioiden lainsäädäntö
ei saa kuitenkaan olla ristiriidassa
liittovaltion lainsäädännön kanssa.
Useimpien osavaltioiden poliittinen
järjestelmä noudattaa varsin
tiukasti liittovaltion järjestelmää.
Jokaisella on oma tasavaltainen ja
demokraattinen perustuslakinsa sekä
oikeuslaitoksensa. Useimmilla
osavaltioilla on eduskuntana liittovaltion
mallin mukainen kaksikamarinen
kongressi ja toimeenpanovalta
on uskottu kuvernöörille ja
hänen kokoamalleen hallitukselle.
Joissakin osavaltioissa apulaiskuvernöörillä
on huomattavasti valtaa.
Eduskunnan suhteen merkittävimmän
poikkeuksen tekee Nebraska,
jolla on yksikamarinen kongressi ja
jonka vaaleissa sen jäsenet valitaan
ilman puoluetunnuksia.
Paikallistasolla eri osavaltioissa
on hyvin erilaisia käytänteitä ja erilaisia
hallinnollisia kokonaisuuksia.
Useimmat osavaltiot on jaettu piirikuntiin
(county), joiden sisällä voi
olla kaupunkikuntia, kaupunkeja,
kyliä ja kauppaloita. Louisianassa
piirikuntien tilalla ovat pitäjät (parish).
Markku Henriksson on Helsingin yliopiston
Yhdysvaltain tutkimuksen Mc-
Donnel-Douglas-professori emeritus.
SAM MAGAZINE 1/20 | 11